Aika matkaa

Eilen ajettiin pitkä matka halki lumisen Etelä-Pohjanmaan, aukeilta lakeuksilta metsäisemmälle Järviseudulle. Ohi vilahtivat maisemat kuin aikamatkalla menneeseen: Entisiä asuinpaikkoja, työpaikkoja, paikkakuntia, joilla käytiin esiintymässä. Tuolla asui ennen joku ystävä. Tuossa oli kahvila, josta sai niitä hyviä munkkeja.

Aurinko paistoi ja puut olivat koristautuneet hopeanvalkeaan lumiharsoon. Koiranpennut takapenkillä nukkutuhistivat koko matkan ja vasta juuri ennen perille tuloa pienempi kysyi, eikö jo kohta päästä ulos leikkimään. Perillä, kirpakassa pakkasessa jäälyhdyt ja jouluvalot loistivat pimenevään iltaan. Sisällä talossa kakluunit hohkasivat kodikasta lämpöä ja isäntäväki oli nähnyt vieraiden viihtymiseksi vaivaa.

Kotiin palattua kurkkukipu yltyi ja kuume nousi taas. Kissat olivat pitäneet kunnon kotibileet ja siivo oli sen mukainen. Silti oli hyvä, että tuli lähdettyä. Usein en enää minnekään jaksa. Miten puolessavälissä viidettä kymmentään voikin olla näin vanha ja väsynyt. Tuntuu, että kaikki tarpeellinen on jo tullut koettua. Elettyä elämää on takana niin, että mitään enempää ei enää kaipaa. Toisaalta kaikki on kohtalaisen hyvin juuri tässä ja nyt.