maanantai 19. tammikuuta 2009

Tunteista

Mua ei huvita ny oikeen mikään. Eikös se kummelihahmokin aikoinaan sillä tavoin marissut. Toisaalta tämmöisessä olotilassa ei pitäisi kirjoitella yhtään mitään. Tulee vaan pistettyä pahanolonbasilleja kiertoon (ainakin herkimmät voivat niistä tartunnan saada) ja näkökulma vääristyy negatiiviseen suuntaan.

Toisaalta kielteisetkin tunteet antavat energiaa. Kiukun voimalla on paljon hyviäkin muutoksia käynnistetty. Pahin vaihtoehto kai onkin täydellinen välinpitämättömyys, tunteettomus, turtumus tai jähmettyminen - miten sen kukin kokeekin.

Akkaa on viime aikoina askarruttanut tuohon todellisuuden vääristymiseen liittyen se, miten tärkeätä olisi oppia erottamaan edes pääpiirteittäin ulkoisen ja sisäisen todellisuuden asiat toisistaan. Se, miten minä koen tilanteen ei nimittäin koskaan ole koko totuus tapahtuneesta.

Vasta sitten, kun ihminen tunnistaa omien tunteittensa ja tulkintojensa antaman lisämausteen ja sävyn, hän kykenee edes jotakuinkin objektiivisesti keskustelemaan eri tavoin ajattelevien kanssa.

Se on mielestäni aivan ilmeistä ja suuri ongelma, että miehiä perinteisesti kasvatetaan ja ohjataan näissä tunnetaidoissa heikommin kuin naisia. Ehkä vähän harvemman tarvitsisi tarttua pulloon, pyssyyn tai puukkoon, jos itsensä ja toisten kanssa selviämiseen olisi temppupussissa vähän laajempi valikoima taitoja.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Joo, tiedän tunteen. Miehen tunteet, tai ainakin niitten ilmaiseminen, on suuri, musta aukko. Jos minä yritän jotain tunteistani kertoa, olen kuulemma heikko. Oikeaa marttyyriainesta!

Millan kirjoitti...

Just joo, ja yllättävän monilla omista tunteistaan vaikenevilla ja varsinkin niillä,jotka toisia tunneilmaisuista syyllistävät, lienee sisimmässään valtava pelko hallinnan menettämisestä ja aavistus omasta kyvyttömyydestä..