Että ne jaksavat! Nimittäin jauhaa tätä valtion lääkelaitoksen alueellistamista ja sen "järkyttäviä seurauksia" niille ihmisparoille, jotka sieltä urbaanin sivistyksen kehdosta nyt ovat vaarassa joutua tänne periferiaan, oudoille, villeille seuduille, mistä etnisiin ravintoloihin on pitkä matka, eikä metroakaan löydy mistään.
Nyt en tahdo vähätellä niiden ihmisten raivoa, ongelmia ja huolta, joita uhkaa joutuminen pois tutusta ja turvallisesta ympäristöstä tai vaihtoehtoisesti koko työpaikasta luopuminen. Kyse on vain siitä, että me maalaiset olemme eläneet siinä tilanteessa Suomessa jo vähintään sata vuotta, enkä pitkään aikaan ole nähnyt meidän muuttopaineistamme yhtä kiihtyneitä ja empaattisia kannanottoja.
Työpaikat ovat keskittyneet yhä voimakkaammin suuriin kasvukeskuksiin ja nyt maatalouskin alkaa olla niin henkitoreissaan, ettei sen tuotto riitä pönkittämään maaseutupaikkakuntien taloutta millään tavalla.
Kuitenkin maa olisi hyvä pitää kauttaaltaan asuttuna. Lisäksi meitä harvaanasutuilla seuduilla viihtyviä on yllättävän paljon, vaikka toisen ja kolmannen polven kaupunkilaisten on todettu niin tehokkaasti urbanisoituneen, ettei viitisen vuotta sitten tehdyssä tutkimuksessa suuri osa yläasteikäisistä erottanut edes mäntyä kuusesta. Siitä huolimatta monet kaipaavat edes lomillaan luontoa ja maaseudun rauhaa.
Yritysten toimintaanhan valtiovalta ei nykyään välitä puuttua, mutta valtion virastoja näköjään sentään pyritään hajauttamaan maakuntien toimeentuloa turvaamaan. Tämä tämänkertainen häly lääkelaitoksen henkilökunnan kovasta kohtalosta on nyt mielestäni aika kohtuuton, kun ajatellaan esimerkiksi sitä, miten paljon helpompaa ihmisten on pääkaupunkiseudulla saada asuntonsa myytyä ja miten paljon pienemmällä rahalla he täältä syrjemmältä uuden löytävät.
Maalla tilanne voi olla aika epätoivoinen, jos uuteen omakotitaloon on tullut otettua reilunkokoinen laina ja työpaikka menee alta. Yleensä paikkakunnalla on silloin samassa tilanteessa muitakin, eikä ostajaehdokkaita asunnoille välttämättä löydy. Lähde siinä sitten velkaisena ja varattomana työn perässä kasvukeskuksiin maksamaan huikeita vuokria kerrostalossa... ja aivan samanlainen kulttuurishokki siellä kaupungissa odottaa maalaiselämään tottunutta ihmisparkaa kuin pääkaupunkilaista maalla.
Välillä täältä provinssista katsottuna näyttää, että ne siellä pääkaupungissa kuvittelevat tarkkaan tietävänsä, missä sijaitsee maailman napa, mutta tiedoksi vaan: meidän näkökulmasta katsottuna Helsinki on aika syrjässä. Lähempänä me täällä sitä napaa ollaan ;-)
Nyt en tahdo vähätellä niiden ihmisten raivoa, ongelmia ja huolta, joita uhkaa joutuminen pois tutusta ja turvallisesta ympäristöstä tai vaihtoehtoisesti koko työpaikasta luopuminen. Kyse on vain siitä, että me maalaiset olemme eläneet siinä tilanteessa Suomessa jo vähintään sata vuotta, enkä pitkään aikaan ole nähnyt meidän muuttopaineistamme yhtä kiihtyneitä ja empaattisia kannanottoja.
Työpaikat ovat keskittyneet yhä voimakkaammin suuriin kasvukeskuksiin ja nyt maatalouskin alkaa olla niin henkitoreissaan, ettei sen tuotto riitä pönkittämään maaseutupaikkakuntien taloutta millään tavalla.
Kuitenkin maa olisi hyvä pitää kauttaaltaan asuttuna. Lisäksi meitä harvaanasutuilla seuduilla viihtyviä on yllättävän paljon, vaikka toisen ja kolmannen polven kaupunkilaisten on todettu niin tehokkaasti urbanisoituneen, ettei viitisen vuotta sitten tehdyssä tutkimuksessa suuri osa yläasteikäisistä erottanut edes mäntyä kuusesta. Siitä huolimatta monet kaipaavat edes lomillaan luontoa ja maaseudun rauhaa.
Yritysten toimintaanhan valtiovalta ei nykyään välitä puuttua, mutta valtion virastoja näköjään sentään pyritään hajauttamaan maakuntien toimeentuloa turvaamaan. Tämä tämänkertainen häly lääkelaitoksen henkilökunnan kovasta kohtalosta on nyt mielestäni aika kohtuuton, kun ajatellaan esimerkiksi sitä, miten paljon helpompaa ihmisten on pääkaupunkiseudulla saada asuntonsa myytyä ja miten paljon pienemmällä rahalla he täältä syrjemmältä uuden löytävät.
Maalla tilanne voi olla aika epätoivoinen, jos uuteen omakotitaloon on tullut otettua reilunkokoinen laina ja työpaikka menee alta. Yleensä paikkakunnalla on silloin samassa tilanteessa muitakin, eikä ostajaehdokkaita asunnoille välttämättä löydy. Lähde siinä sitten velkaisena ja varattomana työn perässä kasvukeskuksiin maksamaan huikeita vuokria kerrostalossa... ja aivan samanlainen kulttuurishokki siellä kaupungissa odottaa maalaiselämään tottunutta ihmisparkaa kuin pääkaupunkilaista maalla.
Välillä täältä provinssista katsottuna näyttää, että ne siellä pääkaupungissa kuvittelevat tarkkaan tietävänsä, missä sijaitsee maailman napa, mutta tiedoksi vaan: meidän näkökulmasta katsottuna Helsinki on aika syrjässä. Lähempänä me täällä sitä napaa ollaan ;-)
1 kommentti:
Ihan mukava nähdä tätäkin näkökulmaa välillä. Vaikka olen itse aikoja sitten pääkaupunkiseutulaistunut, ajattelen usein että eihän tämä nyt ainoa vaihtoehto ole. Ja ihmettelen ihan niinkuin sinäkin, miksi muka on järkyttävämpää muuttaa täältä maalle kuin maalta tänne. Mutta jos ei ole sopeutumishaluja niin sitten ei ole.
Lähetä kommentti