maanantai 26. tammikuuta 2009

Hillittömyyttä

Aristoteleen opeista akalle on jäänyt parhaiten mieleen se, mikä eniten kiinnostaa, eli oppi perushyveistä ja ajatus siitä, että kohtuullisuus on hyveiden harjoittamisessakin tärkeää. Valitettavasti juuri se on akan luonnolle äärimmäisen vierasta. Luontevinta meikäläiselle on aina mennä "on off" -asenteella, eikä sellaista ole tämä pää ja kroppa enää aikoihin kestänyt.

Myös tässä bloggailuharrastuksessa on iskenyt ahneus. Blogeja on monta ja nyt, kun Elegia ja Itkupillikin ovat avanneet ihanien pohjien aarreaittansa, taustoja tekee mieli vaihtaa ja mässäillä uusilla ihanuuksilla harva se päivä.

Luotan kuitenkin tässä asiassa vanhoihin viisauksiin. On siihen kohtuullisuuden suosimiseen niin moni muukin Aristoteleen lisäksi päätynyt. Yritän siis vastedes hillitä itseni näiden pohjavaihdosten suhteen ja päivitystahtikin saattaa vähän normalisoitua (=hidastua). Haaveilen nimittäin ihan varovasti hankkivani vielä oikean elämän. Ehkä ihan pienen ja vaatimattoman, mutta kumminkin jotain, mikä vaatii ahterin ylös hilaamista tästä tietokonetuolista.

Tämä uusikin pohja on silti mielestäni aivan ihana. Ja on siellä monta muutakin, joita tahtoisin katsella pitkään ja hartaasti. Voi itku tätä nykyihmisen dilemmaa, kun maailmassa on ihan liikaa houkuttelevia vaihtoehtoja valittaviksi!

4 kommenttia:

BamiellaJ kirjoitti...

Tosi onnistunut pohja. Pidän siitä kovasti.

Elegia kirjoitti...

Vaihtelu virkistää ;)

Joskus on aika blogata, joskus ei. Olen itsekin sellainen "on-off" -persoona, ääripäästä mennään toiseen, kultainen keskitie on hankala. Mutta joskus tulee silläkin tiellä kuljettua.

Millan kirjoitti...

Kiva, kun tykkäät Bamiella. Niin mäkin, mutta tykkäsin kyllä siitä edellisestäkin ja aika monesta muusta... Huh sentään.

Niin, Elegia, kai sitä voi monella tavalla elää.. Flow on kumminkin elämän suola... ei kai siinä laidasta laitaan lainehtimisessa mitään pahaa ole, jos vaan kroppa, pää ja sukulaiset kestää. Mulla ei kestä oikein mikään noista kolmesta :-(

Anonyymi kirjoitti...

Olipa mahtava väripläjäys! Sopii loistavasti päivän aiheeseen...