Matematiikka ei ole koskaan kuulunut vahvuuksiini. Yliopistossakin selvisin tilastotieteen tenteistä vain rimaa hipoen. Silti (vai nimenomaan sen vuoksi?) ymmärrän, etteivät numerot kerro koko totuutta. Oleellisempia ovat ne merkitykset ja tulkinnat, joita niille annetaan.
Viime päivinä on taas kovasti uutisoitu, kuinka kirkosta eroaminen on huimasti lisääntynyt. Toimittajasta riippuen eroajia on paljon, valtavasti, huolestuttavassa määrin tai peräti ilahduttavan suuri joukko. Harvat ovat muistaneet mainita, että edelleen 80 % yli viidestä miljooonasta suomalaisesta kuuluu kirkkoon ja siitä se neljäkymmentäkahdeksantuhattajotain (en nyt jaksa tarkistaa oikeata lukua) ei ehkä lopultakaan ole mullistavan suuri määrä. Valitettavan suuri joukko taitaa ottaa asiat sellaisina kuin ne esitetään. Ei ole aikaa, kiinnostusta tai välineitä tutkia asioita perusteellisemmin.
Erityisesti ennen vaaleja on huomattu, kuinka suuri vaikutus julkaistavilla galluptuloksilla onkaan ihmisten mielipiteisiin. Jotkut tahtovat olla aina kehityksen kärjessä. Toisille on tärkeää olla voittajan puolella. Yksillä on tarve olla aina samaa mieltä kuin enemmistö ja sitten on vielä näitä meikäläisiä, joilla tuppaa olemaan taipumus asettua aina vastahankaan, siis useimmin häviäjien puolelle.
Vanhassa vitsissä väitetään, että ensin tulee vale, sitten emävale, sitten tilasto. Nykyään voisi mielestäni usein vaihtaa tuon viimeisen paikalle median ja journalismin. En tiedä onko tämä vain vanhan akan nostalgian sävyttämää horinaa, mutta tuntuu, että sekä aatteet että moraali ovat kaupallistumisen myötä liuenneet epäselväksi mössöksi. Asioita ei tarvitse enää kunnolla perustella, eikä taustoja selvittää. Jutuista on tullut yhä useammissa julkaisuissa lyhyitä ja iskeviä. Ei kai kukaan jaksaisi pitkiä, syväluotaavia analyysejä lukeakaan. Vai tuleeko minulle vain vääränlaisia lehtiä?
Viime päivinä on taas kovasti uutisoitu, kuinka kirkosta eroaminen on huimasti lisääntynyt. Toimittajasta riippuen eroajia on paljon, valtavasti, huolestuttavassa määrin tai peräti ilahduttavan suuri joukko. Harvat ovat muistaneet mainita, että edelleen 80 % yli viidestä miljooonasta suomalaisesta kuuluu kirkkoon ja siitä se neljäkymmentäkahdeksantuhattajotain (en nyt jaksa tarkistaa oikeata lukua) ei ehkä lopultakaan ole mullistavan suuri määrä. Valitettavan suuri joukko taitaa ottaa asiat sellaisina kuin ne esitetään. Ei ole aikaa, kiinnostusta tai välineitä tutkia asioita perusteellisemmin.
Erityisesti ennen vaaleja on huomattu, kuinka suuri vaikutus julkaistavilla galluptuloksilla onkaan ihmisten mielipiteisiin. Jotkut tahtovat olla aina kehityksen kärjessä. Toisille on tärkeää olla voittajan puolella. Yksillä on tarve olla aina samaa mieltä kuin enemmistö ja sitten on vielä näitä meikäläisiä, joilla tuppaa olemaan taipumus asettua aina vastahankaan, siis useimmin häviäjien puolelle.
Vanhassa vitsissä väitetään, että ensin tulee vale, sitten emävale, sitten tilasto. Nykyään voisi mielestäni usein vaihtaa tuon viimeisen paikalle median ja journalismin. En tiedä onko tämä vain vanhan akan nostalgian sävyttämää horinaa, mutta tuntuu, että sekä aatteet että moraali ovat kaupallistumisen myötä liuenneet epäselväksi mössöksi. Asioita ei tarvitse enää kunnolla perustella, eikä taustoja selvittää. Jutuista on tullut yhä useammissa julkaisuissa lyhyitä ja iskeviä. Ei kai kukaan jaksaisi pitkiä, syväluotaavia analyysejä lukeakaan. Vai tuleeko minulle vain vääränlaisia lehtiä?
1 kommentti:
Kas kun perehtyminen vaatisi työtä ja aikaa. Ja kun ajattelutyö on aika kovaa työtä. Ja kun sen minkä saa halvalla, voi usein myydä kalliilla.
Silti olen vakaasti sitä mieltä, että jos meinaa henkisesti rikastua, hyvä olisi ottaa asioista selvää ja miettiä niitä useammalta kantilta. Itse en kylläkään ole mikään loistoesimerkki.
Niin ja en usko, että monet toimittajatkaan erityisesti nauttivat nykyisestä pinnallisesta tavasta tehdä työtään.
Lähetä kommentti