tiistai 13. tammikuuta 2009

Kuluttaminen kuluttaa

Laatikkoon kolahti sähkölasku. Hinnat olivat taas nousseet. Vaikka asumme hyvin pienessä talossa, tuntuu että joka nurkassa surisee jokin sähkövempele ja sen laskusta huomaa. Sille pitää varmaan ryhtyä tekemään jotain. Toisaalta sähköyhtiöiden viimeaikainen hintapolitiikka saa kiukun sen verran kiehahtamaan, että hetken tässä tarkenee ilman sähköllä käyviä ilmalämpöpumppujakin.

Vielä enemmän vimmastutti, kun törmäsin tuohon juttuun, jossa vastuuta vapaan markkinatalouden periaatteiden mukaisesti taas sälytetään yksittäisille kuluttajille. Kuluttajat ovat kuulemma lampaita, kun eivät kilpailuta sähköyhtiöitä. Hintaa saa siis pyytää niin paljon kuin kehtaa. Tyhmä on se, joka maksaa. Kukaan ei pidä pienen ihmisen puolta, vaikkei esimerkiksi kaikilla sähkön tarvitsijoilla tosiaankaan ole taitoa ja voimavaroja hintavertailuun ja kilpailuttamiseen.

Näinhän tämä nykyään menee muillakin markkinoiden osa-alueilla. Jokainen on vastuussa itsestään. Uusliberalistisen ajattelun mukaan kaikenlainen valtiojohtoinen sääntely ja valvonta on kallisarvoisten yksilönvapauksien rajoittamista. Mutta entäs suojelu? Pelottavan usein jonkun vapaudet ja oikeudet polkevat joidenkin toisten vapauksia ja oikeuksia.

Tämän akan vääristyneestä näkökulmasta näyttää siltä, että yritystoiminnan ja elinkeinojen suojeleminen on nykyhallinnon mielestä tärkeämpää kuin inhimillisten ihmisyksilöiden hyvinvointi.

Ei kommentteja: