Heti aamusta päivä alkoi kerrassaan epätavallisesti. Huomasin nukkuneeni heräilemättä koko yön ja jo se riitti täyttämään mielen kiitollisuudella. Kissanlapsi kiipesi tyynylle posken viereen surisemaan. Alakerrasta leijui houkutteleva kahvin tuoksu ja havaitsin, ettei mihinkään juuri sillä hetkellä sattunut yli sietokyvyn. Silmänräpäyksen verran koin outoa tunnetta, joka lienee sukua onnellisuudelle. Tottahan päivä siitä paheni, mutta hyvät hetket ovat nykyään niin harvinaisia, että ne peittoavat kyllä joksikin aikaa tavanomaiset murheet.
Nyt jouluttaa. Parissa naapuritalossa palaa jo ikkunoilla joulukyntteliköt. Itse täytin äsken Lidlistä ostamani kankaisen joulukalenterin suklaakarkeilla. Vaikka talossa asuu vain kaksi aikuista, joulukalenteri täytyy joka vuosi olla. Tänä vuonna päätin, että nyt saa roskaaminen riittää ja ostin tuommoisen kestohärverlin. Sen luulisi riittävän lopuiksi elämämme jouluiksi ja pussukoihin saa laittaa juuri sitä, mikä itseä eniten miellyttää.
Itsenäisyyspäivänä isäni täyttää pyöreitä vuosia. Niiden juhlien jälkeen on aika toden teolla ryhtyä valmistelemaan joulua. Kummilapset ovat jo kaikki isoja, eikä elämässäni enää ole kuin yksi läheinen ystävä, joten lahjottavia on enää hän ja lähisukulaiset. Se on toisaalta surullista, sillä pidän kovasti lahjojen antamisesta - varsinkin jos lahjaksi sattuu löytymään jotain saajalle mieluista. Sehän ei ole ollenkaan itsestäänselvää nykyisenä yltäkylläisyyden aikana.
Yleensä aloitan seuraavan joulun lahjojen etsimisen jo tammikuun alennusmyynneissä. Ennen joulu oli mielessä pitkin vuotta ja olipa vuodenaika mikä tahansa vastaan saattoi sattua jotain, mistä heti tiesin kenelle haluan sen seuraavana juhlapäivänä lahjaksi antaa. Nyt on toisin. Jo kahtena jouluna peräkkäin äitini on viety ambulanssilla sairaalaan ja koko perheen juhla on muuttunut pelonsekaiseksi suruksi ja odotukseksi, eikä oma kuntonikaan ole enää ollut sellainen, että joka vuosi olisin jaksanut juhlaa valmistella niinkuin olisin halunnut.
On vaikeaa suunnitella, odottaa tai toivoa mitään, kun kaikki voi hetkessä muuttua pahasta vieläkin pahemmaksi. Hyvin harvoin nykyään sattuu näitä positiivisia yllätyksiä. Tänään oli hetken ihan hyvä päivä. Jospa nyt osaisin olla kiitollinen siitä...
Nyt jouluttaa. Parissa naapuritalossa palaa jo ikkunoilla joulukyntteliköt. Itse täytin äsken Lidlistä ostamani kankaisen joulukalenterin suklaakarkeilla. Vaikka talossa asuu vain kaksi aikuista, joulukalenteri täytyy joka vuosi olla. Tänä vuonna päätin, että nyt saa roskaaminen riittää ja ostin tuommoisen kestohärverlin. Sen luulisi riittävän lopuiksi elämämme jouluiksi ja pussukoihin saa laittaa juuri sitä, mikä itseä eniten miellyttää.
Itsenäisyyspäivänä isäni täyttää pyöreitä vuosia. Niiden juhlien jälkeen on aika toden teolla ryhtyä valmistelemaan joulua. Kummilapset ovat jo kaikki isoja, eikä elämässäni enää ole kuin yksi läheinen ystävä, joten lahjottavia on enää hän ja lähisukulaiset. Se on toisaalta surullista, sillä pidän kovasti lahjojen antamisesta - varsinkin jos lahjaksi sattuu löytymään jotain saajalle mieluista. Sehän ei ole ollenkaan itsestäänselvää nykyisenä yltäkylläisyyden aikana.
Yleensä aloitan seuraavan joulun lahjojen etsimisen jo tammikuun alennusmyynneissä. Ennen joulu oli mielessä pitkin vuotta ja olipa vuodenaika mikä tahansa vastaan saattoi sattua jotain, mistä heti tiesin kenelle haluan sen seuraavana juhlapäivänä lahjaksi antaa. Nyt on toisin. Jo kahtena jouluna peräkkäin äitini on viety ambulanssilla sairaalaan ja koko perheen juhla on muuttunut pelonsekaiseksi suruksi ja odotukseksi, eikä oma kuntonikaan ole enää ollut sellainen, että joka vuosi olisin jaksanut juhlaa valmistella niinkuin olisin halunnut.
On vaikeaa suunnitella, odottaa tai toivoa mitään, kun kaikki voi hetkessä muuttua pahasta vieläkin pahemmaksi. Hyvin harvoin nykyään sattuu näitä positiivisia yllätyksiä. Tänään oli hetken ihan hyvä päivä. Jospa nyt osaisin olla kiitollinen siitä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti