sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Modeemi paskana

Yhteys pätkii edelleen. Epäilen, että modeemi on paskana. Vaikka mitäpä tämmöinen vanha, tietotekniikkaa vieroksuva akka siitä ymmärtää muuta kuin, että ei vaan pelitä.

Aika usein on elämän suhteen ollut samanlainen olo yleisemminkin. Siis, että yhteys pätkii, eikä pelitä. Jostain syystä en oikein käsitä tätä maailmaa, eikä se minua. Eniten ongelmia aiheuttavat ihmiset. Nelijalkaisten kanssa on aina helpompaa.

On vanha vitsi, että psykologeiksi päätyvät ne jolla pahimmin viiraa ja opettajiksi ne, jotka eivät itse osaa. Miten mahtaa olla psykologian opettajien laita? Lukuisista eri koulutuksistani olen sittenkin tainnut oppia eniten käytännön elämän kannalta hyödyllistä näyttelijäntyön kursseilta.

Muistan, miten eräs ohjaaja kerran opasti meitä menemään rooliin sisään sanomalla: "Yrittäkää nähdä tilanne esittämänne henkilön kannalta. Ei kukaan usko toimivansa järjettömästi, tai olevansa läpeensä paha. Kaikilla on oma logiikkansa."

Joku viisas on joskus myös sanonut, että ihan kaikkea ei tarvitsekaan ymmärtää, riittää kun opimme elämään ymmärtäväisesti kaiken sen kanssa, mitä emme ymmärrä. Onhan siinäkin haastetta kerrakseen.

Ei kommentteja: