Nyt se sitten astui voimaan, nimittäin uudistus, josta on puhuttu jo pitkään. Työttömän työnhakijan on nyt pakko ottaa vastaan työtä peräti 80 kilometrin päästä asuinpaikastaan, mikäli mielii säilyttää taloudelliset etuutensa.
Monin paikoin maaseudulla se tarkoittaa sitä, että oma auto on hankittava ja ylläpidettävä jatkuvasti satunnaisten pätkätöittenkin varalta, koska julkisia kulkuvälineitä ei ole, eikä se totisesti ole halpaa lystiä.
Jo kymmenen vuotta ennen tätä virallista sääntömuutosta sain työvoimatoimistosta moitteita ja kehotuksen hankkia auton. Lapsen hoitopaikan puute, osa-aikainen opiskelu tai autottomuus ei kuulemma kelvannut syyksi kieltäytymiselle parin viikon työrupeamasta toiselta puolelta pitäjää, jonne silloisella kotipaikkakunnallani oli matkaa melkein tuo 80 kilometriä.
Kovin kalliisiin kulkupeleihin ei ainakaan minulla pitkäaikaistyöttömänä ollut varaa, eikä lainaakaan tehnyt mieli ottaa, kun ei säännöllistä palkkaa tullut. Niinpä tuli sitten osteltua kaikenmoisia "kesäautoja", jotka pitkillä työmatkoilla osasivat yleensä tehdä tenän juuri sillä autioimmalla metsätaipaleella.
Onneksi niillä seuduilla myös toisista välittämistä ja luottamusta vieraisiin ihmisiin näytti vielä löytyvän, sillä kertaakaan en jäänyt karhunsyötiksi, vaan ilman liftaamistakin sain aina joltain ohikulkijalta kyydin kotiin. Noloimpia tietysti olivat ne kerrat, jolloin auto jätti välille töihinMENOmatkalla. Sellainen ei toistuessaan jatkotyöllistymistä edistä. Onneksi sitä ei sentään kovin monta kertaa sattunut.
Perusasioita auton huollosta ja korjaamisesta tuolla tavoin tietysti oppii. Harmi vaan, ettei niille taidoille ole enää nykyisten menopelien kimpussa mitään käyttöä. Nykyajan autot kun toimivat digitaalisten, sähköisten ja ties minkälaisten viritysten varassa, eikä niiden vioista selkoa saa ilman kallista, merkkikohtaista mittauslaitteistoa.
Joka tapauksessa sydäntäni kylmää, kun ajattelenkin niitä ihmisparkoja, jotka nyt tuskailevat näiden köyhimpiä kyykyttävien säännösten kanssa. Joskus tuntuu, ettei tällaisten päätösten tekijöillä voi olla kovin realistinen kuva maailman menosta tai heidän täytyy olla erityisen julmia ihmisiä.
Jos päämääränä on saada kaikki kynnelle kykenevät töihin, minun mielestäni tarvittaisiin luovempia ratkaisuja kuin nämä iankaikkiset pakot ja leikkaukset. Aina ne eivät välttämättä ole edes mahdottoman kalliita. Miten olisi esimerkiksi jokin työvoimapoliittisin varoin tuettu, edullinen, autovuokraamo näille väliaikaisesti kulkupeliä tarvitseville pätkätyöläisille? Jospa työstä kieltäytymiset ja kokonaan työnhausta vetäytymiset sillä tavoin hieman vähenisivät.
Onhan se aika absurdia, että auton hankintaan ja vakuutuksiin saattaa kulua moninkertaisesti se summa, jonka silpputyöläinen pätkätöissään vuodessa tienaa, eivätkä näin stressaavien pakkojen säätämiset aiheuta pelkästään taloudellisia vahinkoja. Onkohan kukaan miettinyt, mitä 80 kilometrin työmatka autonhankintaongelmineen vaikuttaa esimerkiksi yksinhuoltajaperheisiin..
Monin paikoin maaseudulla se tarkoittaa sitä, että oma auto on hankittava ja ylläpidettävä jatkuvasti satunnaisten pätkätöittenkin varalta, koska julkisia kulkuvälineitä ei ole, eikä se totisesti ole halpaa lystiä.
Jo kymmenen vuotta ennen tätä virallista sääntömuutosta sain työvoimatoimistosta moitteita ja kehotuksen hankkia auton. Lapsen hoitopaikan puute, osa-aikainen opiskelu tai autottomuus ei kuulemma kelvannut syyksi kieltäytymiselle parin viikon työrupeamasta toiselta puolelta pitäjää, jonne silloisella kotipaikkakunnallani oli matkaa melkein tuo 80 kilometriä.
Kovin kalliisiin kulkupeleihin ei ainakaan minulla pitkäaikaistyöttömänä ollut varaa, eikä lainaakaan tehnyt mieli ottaa, kun ei säännöllistä palkkaa tullut. Niinpä tuli sitten osteltua kaikenmoisia "kesäautoja", jotka pitkillä työmatkoilla osasivat yleensä tehdä tenän juuri sillä autioimmalla metsätaipaleella.
Onneksi niillä seuduilla myös toisista välittämistä ja luottamusta vieraisiin ihmisiin näytti vielä löytyvän, sillä kertaakaan en jäänyt karhunsyötiksi, vaan ilman liftaamistakin sain aina joltain ohikulkijalta kyydin kotiin. Noloimpia tietysti olivat ne kerrat, jolloin auto jätti välille töihinMENOmatkalla. Sellainen ei toistuessaan jatkotyöllistymistä edistä. Onneksi sitä ei sentään kovin monta kertaa sattunut.
Perusasioita auton huollosta ja korjaamisesta tuolla tavoin tietysti oppii. Harmi vaan, ettei niille taidoille ole enää nykyisten menopelien kimpussa mitään käyttöä. Nykyajan autot kun toimivat digitaalisten, sähköisten ja ties minkälaisten viritysten varassa, eikä niiden vioista selkoa saa ilman kallista, merkkikohtaista mittauslaitteistoa.
Joka tapauksessa sydäntäni kylmää, kun ajattelenkin niitä ihmisparkoja, jotka nyt tuskailevat näiden köyhimpiä kyykyttävien säännösten kanssa. Joskus tuntuu, ettei tällaisten päätösten tekijöillä voi olla kovin realistinen kuva maailman menosta tai heidän täytyy olla erityisen julmia ihmisiä.
Jos päämääränä on saada kaikki kynnelle kykenevät töihin, minun mielestäni tarvittaisiin luovempia ratkaisuja kuin nämä iankaikkiset pakot ja leikkaukset. Aina ne eivät välttämättä ole edes mahdottoman kalliita. Miten olisi esimerkiksi jokin työvoimapoliittisin varoin tuettu, edullinen, autovuokraamo näille väliaikaisesti kulkupeliä tarvitseville pätkätyöläisille? Jospa työstä kieltäytymiset ja kokonaan työnhausta vetäytymiset sillä tavoin hieman vähenisivät.
Onhan se aika absurdia, että auton hankintaan ja vakuutuksiin saattaa kulua moninkertaisesti se summa, jonka silpputyöläinen pätkätöissään vuodessa tienaa, eivätkä näin stressaavien pakkojen säätämiset aiheuta pelkästään taloudellisia vahinkoja. Onkohan kukaan miettinyt, mitä 80 kilometrin työmatka autonhankintaongelmineen vaikuttaa esimerkiksi yksinhuoltajaperheisiin..
5 kommenttia:
Just joo, kuulostaapa taas siltä, että asia on ajateltu loppuun asti. Ostan autot ja koko pätkätyönpalkka menee siihen, kannatti? Kyllä taas köyhää kyykytetään, voi että mua sieppaa!
Kai ne päättäjät on vaan niin ilkeitä ihmisiä, tai tosi tyhymiä. (Tulipa taas asiallinen kommentti, mutta hittoako sitä olemaan asiallinen, kun ei kukaan muukaan ole?)
80 km on pitkä matka. Itse matkustan 2 x 50 km päivittäin, mutta mukavasti tilausajobussissa torkkuen. Mulla on autolla-ajofobia, en mistään hinnasta ajaisi ajokorttia. Jos asuisin maalla, ei liikkumisesta tulisi mitään...
Ehkä päättäjät eivät tosiaankaan ajattele asioita meidän tavallisten tallaajien kannalta, ind-up toy. toisen hyvä on usein toiselle kauhistus :(
Huh sentään. Autolla-ajofobia ei kuulosta kivalta, Liiolii. Mulla on myös nykyään yhden sortin ajo-esto, kun hartiat ja niskat eivät reuman takia kestä ajoasentoa, vaan jumiutuvat ja aiheuttavat kovaa särkyä ja huimausta. Liikenneturvallisuuskaan ei ole parhaimmillaan, kun pää ei käänny niin paljon, että näkisi tuleeko risteyksissä joku sivulta :)
... ja entäs jos ei nyt satu olemaan vaikka ajokorttia? Pitääkö ostaa mopo tai Monkey? Voipi tulla mielenkiintoisia työmatkoja - hyvää päivää vaan työkkäritätsyille tästäkin, argh!
Älytöntä! Järjen käyttö ei näytä olevan sallittua!
Lähetä kommentti