perjantai 11. kesäkuuta 2010

Kroonisesta kivusta

Olipas ilahduttavaa löytää artikkeli, jossa kerrankin kuvataan kroonisen kivun vaikutuksia niinkuin itse olen asian kokenut.

Kaikkien kohdalla asiat eivät tapahdu samoin, eivätkä kaikki koe samanlaisia tunteita. Liian usein tässä nykyisessä psykologisointia pursuvassa kulttuurissa kipuja yritetään kuitenkin selittää psyykkisistä ongelmista johtuviksi. Minusta se on tuntunut vähättelyltä ja heitteille jättämiseltä.

Tuossa jutussa nyt kuitenkin sanotaan, että useimmiten krooninen kipu on ensin ja siitä seuraa 60 - 80 prosentissa tapauksista masennus.

Onhan se jo sinällään aika ankea tilanne, jos kipu rajoittaa toimintakykyä ja kuluttaa voimia kaiken aikaa. Suorastaan epätoivoiselta alkaa monen potilaan olo tuntua siinä vaiheessa, kun selviää, että apua ei ole odotettavissa mistään ja lisäksi jatkuvasti joutuu kohtaamaan ihmettelyä, vähättelyä ja ymmärtämättömyyttä jopa niiden taholta, joilta kuvittelisi saavansa tukea.

Kipu ei näy päällepäin, eikä toisen tuskaa voi kokeilla. Jotenkin voin vielä käsittää sen, ettei esimerkiksi meidän reumapotilaiden kipuja aina osata tai välitetä hoitaa. Se tuntuu kuitenkin suorastaan epäinhimilliseltä, että Suomessa myös saattohoitopotilaitten kivunhoidossa on kuulemma vakavia puutteita.

2 kommenttia:

liskonainen kirjoitti...

moni "terveen" näköinen joutuukin usein kohtuuttoman vähättelyn kohteeksi. olipa kyseessä reumasairaus, fm tai vaikkapa tämä omani, aivohalvauksen jälkitila.

perustettuani viime syksynä tänne kotipitäjääni avh-kerhon, oivalsin aivan uudella tavalla potilasyhdistystenkin merkityksen ja vaikutusmahdollisuudet.

räpättäjä kirjoitti...

Minun ongelmani on se, että kukaan ei tahdo uskoa, että yhdellä ihmisellä on niin monta kroonista kipulähdettä/ kipua aiheuttavia sairauksia. Kieltämättä listani onkin aika huvittava: vaikea-asteiset nivelrikot polvissa, kroonistunut iskiashermokipu, epämääräinen neuropaattinen kipu selässä, kolmoishermosärky, sarjoittainen päänsärky, migreeni, jännityspäänsärky,kipua aiheuttava tyrä kaularangassa, fibromyalgia...Itseänikin huvittaisi jos joku luettelisi tuollaisen listan, ja kyllä: kaikista on diagnoosi pitkien tutkimusten jälkeen.....