Onnellisuus on selvästi tällä hetkellä tapetilla. En ole katsonut sitä televisiosarjaa, josta olen lukenut ihmisten blogeissa (Elämä pelissä?), enkä tehnyt mitään onnellisuustestejä verkossa. Tämä juttu kuitenkin kolahti.
Tuntui mukavalta lukea, että yleisesti ottaen suomalaiset ovat kansainvälisesti vertailtuna onnellisia. Nuorista ikäluokista kaikkein onnellisimpia ovat kuulemma koti-isät ja äidit, mikä oli minulle henkilökohtaisesti postiviivinen yllätys. 2000-luvun alussa, kootessani aineistoa graduani varten törmäsin nimittäin tutkimustuloksiin, jotka kertoivat ihmisten olevan parisuhteissaan onellisimmillaan ennen lasten syntymää ja siinä vaiheessa, kun lapset ovat jo muuttaneet kotoa pois.
Kaikkein iloisin yllätys oli kuitenkin tämä väite, että onnellisimmillaan suomalaiset ovat melko kypsässä aikuisiässä, eli 58 -63 -vuotiaina.
Toki on muistettava, ettei tämä tulos ole mikään pysyvä totuus. Se koskee tutkimusaineiston keruuhetkellä tuohon ikäluokkaan kuuluvia. Heillä on yhteiskunnallisten muutosten johdosta tietynlainen historia ja aivan erilaisia kokemuksia taustallaan kuin esimerkiksi parikymmentä vuotta myöhemmin syntyneillä.
Sodan jälkeisen niukkuuden ja jälleenrakennuksen ajan kokeneilla on varmasti erilaista perspektiiviä hyvinvointiin ja turvallisuuteen kuin meillä nuoremmilla, jotka olemme syntyneet 60-luvulla tai myöhemmin.
Joka tapauksessa nyt, kun puheet eläkepommista, kehnosta vanhustenhuollosta ja hupenevista resursseista synkentävät ikääntyvien tulevaisuudennäkymiä, on hyvä kuulla, että kaikesta huolimatta, tällä hetkellä, elämä on monille kaikkein tyydyttävintä juuri niinä vuosina, kun voisi kuvitella jonkinlaisen alamäen alkavan.
Kaikkein iloisin yllätys oli kuitenkin tämä väite, että onnellisimmillaan suomalaiset ovat melko kypsässä aikuisiässä, eli 58 -63 -vuotiaina.
Toki on muistettava, ettei tämä tulos ole mikään pysyvä totuus. Se koskee tutkimusaineiston keruuhetkellä tuohon ikäluokkaan kuuluvia. Heillä on yhteiskunnallisten muutosten johdosta tietynlainen historia ja aivan erilaisia kokemuksia taustallaan kuin esimerkiksi parikymmentä vuotta myöhemmin syntyneillä.
Sodan jälkeisen niukkuuden ja jälleenrakennuksen ajan kokeneilla on varmasti erilaista perspektiiviä hyvinvointiin ja turvallisuuteen kuin meillä nuoremmilla, jotka olemme syntyneet 60-luvulla tai myöhemmin.
Joka tapauksessa nyt, kun puheet eläkepommista, kehnosta vanhustenhuollosta ja hupenevista resursseista synkentävät ikääntyvien tulevaisuudennäkymiä, on hyvä kuulla, että kaikesta huolimatta, tällä hetkellä, elämä on monille kaikkein tyydyttävintä juuri niinä vuosina, kun voisi kuvitella jonkinlaisen alamäen alkavan.
2 kommenttia:
Minunkin siis pitäisi (gradusi mukaan)olla nyt onnellisimmillani kun lapset ovat muuttaneet opiskelemaan, pois kotoa...
On ikävä.
Niinhän se taitaa olla, Una, että harvojen elämä ja kokemus niitä tutkimusten osoittamia keskiarvoja sellaisenaan noudattelee. Meillä jokaisella on itsemme näköinen elämä:)
Lähetä kommentti