maanantai 14. syyskuuta 2009

Casting of My Life


Elokuvamaanantaissa (linkki vakituisesti tuossa sivupalkissa) on tänään kaksi vaihtoehtoista haastetta. Molemmat ovat Krätyakalle vaikeita, mutta valitsin sen, jonka ohjeistus on tällainen:
"Jos siis elämästäni tehtäisiin elokuva, nämä henkilöt esittäisivät 1. minua, 2. rakkauden kohdettani, 3. parasta ystävääni, 4. vanhempiani/äitiäni, 5. pahinta vihollistani"
Ylianalyyttinen, loogisuutta kohti räpiköivä mieleni meinasi nyrjähtää solmuun jo siinä vaiheessa, kun mietin, MISTÄ elämänvaiheesta se elokuva mahtaisi kertoa, sillä on vaikea keksiä yhtäkään näyttelijää, joka pystyisi vakuuttavasti esittämään ihmistä, jonka ulkoinen olemus (lue: paino) on vaihdellut niin paljon niin moneen kertaan tähänastisen elämän aikana, puhumattakaan noista muista henkilöistä. Eivät kai ne kenelläkään vuosikymmeniä samoina pysy (siis sekä ystävät että läskin määrä).

Päätin mennä siitä, mistä aita on matalin ja käyttää valmista castingia ja kokonaista tv-sarjaa. Joskus 1990-luvun lopulla meillä Suomessakin näytettiin nuorisolle suunnattu televisiosarja nimeltään Niin sanottu elämäni, joka lopetettiin USA:ssa harmillisen pian huonojen katsojalukujen vuoksi. Minua harmitti se kovasti, sillä vaikka olin jo aikuinen nainen, kun vahingossa juutuin sitä seuraamaan, se heitti minut suoraan oman elämäni vuosiin -77- 78.

Päähenkilöä sarjassa esitti Claire Danes, jota taisin muistuttaa siinä iässä jonkin verran myös ulkoisesti - paitsi, että olin paljon lyhyempi. Hellyttävän hassua ja lohdullista (koska se osoittaa, että monet noloilta ja tuskallisilta tuntuvat kokemukset ovat yhteisiä useammille nuorille kuin siinä iässä uskommekaan) on se, että monet asetelmat, henkilöt ja tapahtumat sinä sarjassa olivat kuin suoraan pienen Krätyakan elämästä. Vietin jopa välituntini ihan samantyyppisen homoseksuaalin kaverin ja räväkän tytön seurassa (A.J. Lange tuossa yläkuvassa) kuin Claire siinä sarjassa..... Ja se Jared Leton esittämä unelmasälli oli juuri niin kiiltokuvamainen hahmo kuin elokuvassa... Todellisuudessa lähinnä epävarma ja tyhjää täynnä. Oi sitä nuoruutta...Mutta tämä tv-sarja oli minusta hyvä ja liikuttava. Löytäisinpä vielä joskus sen jostain kohtuuhintaisena dvd-boxina..



Ylemmässä kuvassa siis Claire Danes ja alemmassa Jared Leto.


Nuo kolme näyttelijää siis sopivat sellaisenaan vastaukseksi kolmeen haasteen ensimmäiseen kohtaan. 1. Minä: Claire Danes . 2. Rakkauteni kohde: Jared Leto 3. Paras ystäväni (joka tosin ei ollut yhtään tuon näköinen, vaan paljon kookkaampi) A.J.Lange 4. Isääni olen aina pitänyt Paul Newmanin näköisenä ja äiti näytti minusta nuorena Elisabeth Taylorilta (niin ne lapsen silmät toimivat :) 5.Pahin vihamieheni taisi sinä vuonna sittenkin olla vaikutusvaltaisempi taho kuin ne kiusaavat oppilastoverit, nimittäin liikunnanopettajani, jota esittämään sopisi vaikkapa Katherine Hepburn. Tietynlaista yhdennäköisyyttä löytyy...

Kuvia en nyt enempää tähän liitä, kun näistäkin saatan jo joutua edesvastuuseen, jos nettipoliisi iskee.

2 kommenttia:

Äijänkäppyrä kirjoitti...

Elokuvat on hianua elämää. Moon ostanu rakkahani kans monta leffaa ja on ruvettu niitä vahtaamahanki. Oh hoijjaa ja meikä menöö mittaamahan hirsituattehia yläkertahan. Silloon ku Nikkari oli viälä hengis ja oli monis hianoos osis soli silloon säpinää. Ei taira tulla parempaa matkijaa koskaan enää.

Halo Efekti kirjoitti...

Minustakin tämä oli vaikea haaste ja puursinkin sitä koko illan, vain huomatakseni että olin jättänyt omasta haasteestani parhaan kaverin vahingossa pois :D

Toi oli vaikeata tuo juonen muisteleminen... myöskin.

Kivan sakin olit saanut kokoon, vaikken sitä telkkusarjaa muistakkaan