Mikä on arvokasta

Ruuan arvonlisäveron lasku ja suomalaisen ruuan kalleus on puhuttanut ihmisiä viime päivinä. Minussa se keskustelu nostattaa päällimmäiseksi kysymyksen: Mikä on arvokasta ja miksi? Itseisarvolla, välinearvolla ja käyttöarvolla on selvästi eroa, mutta mikä kulloinkin on kaikkein arvokkainta? Eikö olisi loogista, että siitä, mikä on arvokasta oltaisiin valmiita maksamaan? Onko ruoka Suomessa hintansa arvoista ja jos ei, niin miksi?

Arvon määräytyminen tapahtuu ihmisyhteisöissä yllättävän monimutkaisten prosessien kautta, enkä jaksa niitä nyt perusteellisesti tässä ryhtyä erittelemään. Itseäni alati hämmästyttää se, miten voimakkaasti sosiaalinen todellisuus arvoja määrittää. Raha on yksi esimerkki. Tuskin viitsisin taskussani semmoisia metallinpaloja ja paperilappusia kannella, ellei niille olisi sovittu niin merkityksellinen vaihtoarvo.

Kateudella ja vertailulla on mahtava voima. Joidenkin tutkimusten mukaan suhteellinen köyhyys aiheuttaa enemmän kärsimystä kuin todellinen puute ympäristössä, jossa kaikilla muilla on sama tilanne.

Minua se henkilökohtaisesti hieman kiusaa. Ei tarvitse kuin tuumailla, mitä tahtoisin ottaa mukaan autiolle saarelle, jos tietäisin joutuvani viettämään siellä vuosia ilman muita ihmisiä. Se antaa kummasti uutta perspektiiviä omiin tarpeisiin.

Suomalaista ruokaa pidetään kalliina ja sitä se kiistatta vertailujen mukaan onkin, mutta entäs jos verrataan myös muihin perustarpeisiin ja verovaroin kustannettuihin palveluihin käytettyjä varoja ja palvelujen tasoa? En minä ainakaan toivoisi yhteiskuntaa, jossa ihmiset kuolevat umpisuolentulehdukseen, kun heillä ei ole varaa sijoittaa vuoden bruttopalkkansa verran rahaa suhteellisen yksinkertaiseen leikkaukseen.

Minusta on hyvä, että juuri sellaisen kulutuksen verotusta lasketaan, joka on meille kaikille välttämätöntä. Arvokasta on kuitenkin myös se, että verokertymä riittää palvelujen ylläpitämiseen.

On paljon sellaista, mitä kuvittelemme tarvitsevamme. Todellisuudessa kyse saattaa olla lähinnä siitä, että olemme tottuneet joihinkin asioihin.

Eilen, kanavasurffaillessa osuin sinne, missä esitetään Big Brotheria ja juutuin hetkeksi suu epäesteettisesti ammollaan toljottamaan, kun joku naisihminen selitti, miten hauskanpito ilman alkoholia nyt vaan on mahdotonta. Krätyakalle se oli ihan uusi tieto, vaikken missään tapauksessa lasiin syljekään. Ihan sellaisenaan en silti taida tuota väitettä nielaista. Toki television nainen muisti nykyaikaiseen tapaan alleviivata sitä, että tämä on vain hänen henkilökohtainen mielipiteensä.

Enempien mielenjärkytysten välttämiseksi vaihdoin äkkiä kanavaa ja jäin miettimään kahta asiaa: 1. Mikä ihmiselle on aidosti tarpeellista, jos riisutaan pois kaikki tottumuksien ja sosiaalisten odotusten painolastit? 2. Milloin aloimme uskoa, että totuuksia on monia - jokaisella yksilöllä omansa. Eihän ulkoinen totuus konkreettisesti palasiksi pirstoudu, vaikka tarkastelisimmekin sitä kukin omasta näkökulmastamme. Monissa asioissa se on ja pysyy ihan riippumatta siitä, mitä me kulloinkin siitä ajattelemme.

Ihmisellä on tietyt perustarpeet. Ruoka on yksi niistä. Onko ruoka kallista vai ei, mielipide siitä riippuu lukemattomista sosiaalisista ja mielipiteen muodostajan maailmankuvaan liittyvistä tekijöistä. Ovatko kauneusleikkaukset ja ulkomaanmatkat kalliita? Pitäisikö niiden olla? Mihin verrattuna???