Iisi jo ehti kirjoittamaan kansalaisopistokurssien alkamisesta huomattavasti leppoisamman postauksen. Akkaa taas vähän krätisyttää.
Jo vuosia sitten kuulin nimittäin huhun, jonka mukaan asioista päättävä taho mielellään toisi todistukset ja arvosanat myös kansalais- ja työväenopistokursseille pakollisiksi. Olisi kuulemma hyvä, jos esimerkiksi kieli- ja käsityökursseista saisi vähintään osallistumistodistuksen, mieluummin kuitenkin oikein jonkinlaisen suoriutumisarvostelun, jotta kursseista olisi enemmän HYÖTYÄ esimerkiksi ammattiopintoihin pyrittäessä.
Krätyakka on kyllä sitä mieltä, että tutkintotavoitteista ja arvosanoin mittailtavaa koulutusta meillä Suomessa on tarjolla aivan tarpeeksi. Ihmistä mitataan, arvioidaan ja arvostellaan kaiken aikaa kehdosta hautaan. Eikö nyt jossain saisi harrastaa ja viihtyä ihan omaksi ilokseen ja pyrkiä kehittymään itse asettamiensa tavoitteitten, kykyjensä ja voimiensa mukaan?
Arvioinneilla on taipumus tuoda mukanaan suoriutumispaineita ja kilpailuasetelmia, joita viriää jo paineiksi asti muillakin elämän aloilla.Puhumattakaan siitä, miten vaikeaa olisi opettajalle ryhtyä pistämään paremmuusjärjestykseen poppanakurssilla kuudetta vuotta kutovaa ja vastikään harrastusta aloittanutta.
Kovin yksisilmäisesti tuntuvat sellaiset päättäjät ajattelevan, jotka moista ehdottelevat. Miksi ihmeessä kaikesta pitäisi koitua ammattiuraa ja verokertymää edistävää tai kuntoutusrahoja säästävää hyötyä. Eikö elämän laatua kohentavalla yhdessä tekemisellä, viihtymisellä ja omaehtoisella harrastamisella ole itseisarvoa. Pitääkö kaikkea aina mitata rahassa? Höh.
Jo vuosia sitten kuulin nimittäin huhun, jonka mukaan asioista päättävä taho mielellään toisi todistukset ja arvosanat myös kansalais- ja työväenopistokursseille pakollisiksi. Olisi kuulemma hyvä, jos esimerkiksi kieli- ja käsityökursseista saisi vähintään osallistumistodistuksen, mieluummin kuitenkin oikein jonkinlaisen suoriutumisarvostelun, jotta kursseista olisi enemmän HYÖTYÄ esimerkiksi ammattiopintoihin pyrittäessä.
Krätyakka on kyllä sitä mieltä, että tutkintotavoitteista ja arvosanoin mittailtavaa koulutusta meillä Suomessa on tarjolla aivan tarpeeksi. Ihmistä mitataan, arvioidaan ja arvostellaan kaiken aikaa kehdosta hautaan. Eikö nyt jossain saisi harrastaa ja viihtyä ihan omaksi ilokseen ja pyrkiä kehittymään itse asettamiensa tavoitteitten, kykyjensä ja voimiensa mukaan?
Arvioinneilla on taipumus tuoda mukanaan suoriutumispaineita ja kilpailuasetelmia, joita viriää jo paineiksi asti muillakin elämän aloilla.Puhumattakaan siitä, miten vaikeaa olisi opettajalle ryhtyä pistämään paremmuusjärjestykseen poppanakurssilla kuudetta vuotta kutovaa ja vastikään harrastusta aloittanutta.
Kovin yksisilmäisesti tuntuvat sellaiset päättäjät ajattelevan, jotka moista ehdottelevat. Miksi ihmeessä kaikesta pitäisi koitua ammattiuraa ja verokertymää edistävää tai kuntoutusrahoja säästävää hyötyä. Eikö elämän laatua kohentavalla yhdessä tekemisellä, viihtymisellä ja omaehtoisella harrastamisella ole itseisarvoa. Pitääkö kaikkea aina mitata rahassa? Höh.
7 kommenttia:
voi miten tama kuulostaa niin tyypilliselta talle ajalle tassa maassa: "kaikki" pitaisi olla lain tai luvan varaista, "kaikesta" pitaa olla terveyshyoty = verorahojen saasto,"kaikkien" pitaisi olla superihmisia joko tyoelamassa tai poppanankutojana!
Olen sata samaa mielta kanssasi, etta itsen omaehtoinen kehittaminen saa olla vain harrastus tai elamantapa. Kaikesta ei tarvitse saada arvosanoja!
Jos joku niita kaipaa niin ei kai voi olla kovin vaikeaa luoda paperi jossa sanotaan maija maitosen osallistuneen poppanankutomiskurssille jne jne. jos Maijaa moinen paperi auttaisi esim. loytamaan uuden duunipaikan jos on saanut toimistohommista potkut.
Osallistumistodistus riittaa.
Taidot voi sitten testata se ken osallistujan haluaa kenties palkata toihinsa...
Opetin alaluokkalisille
lapsille aikoinani
viittomakielen alkeita, kun
yksi lapsista osasi vain sitä kieltä.
Eihän mennyt pitkää aikaa,
kun joku ehti siitäkin vaatimaan arvosanaa.
No, kyllä he saivat omatekoisen
diploomin jokainen, mutta
suurempi ilo lapsille oli
kun oppivat viittomalla
puhumaan.
Jotenkin se itse asian ilo
katoaa, kun vaaditaan
näyttöä tai arvosanaa.
Niin kuin tässä tapauksessa,
VÄHÄKIN ymmärretyksi tuleminen
oli lapsille jo suuri saavutus!
Puhumattakaan hänestä, joka
sai kavereita ja sai jutella.
Monelle mummolle-kin! on suuri ilonaihe jaksaa olla matonkutomiskurssilla,
mutta jos se olisi
kilpailua toisten kesken,
ei se enää olisi mielekästä.
27. elokuuta 2009 14:13
Eikö enää saa harrastaa huvikseen ilman, että joku idiootti päättäjä haluaa arvottaa se numeroiksi.
Hauskinta olisi se, että kansalaisopistossakin jäisi luokalleen. Toisen kerran jäätyään erotettaisiin häpeällisesti ja laitettaisiin opiston eteen kaakinpuuhun.
Iisi
Mistäs muuten tietäisi oppiko oikeasti? (heh)
No, johan nyt, jos noistakin numeroita ja todistuksia ... minä en saisi koskaan hyvää arvosanaa ja johan noista nuoruusajan joistakin numerotraumoista on päästy eteenpäin, niin pitäisikö vapaa-ajallaankin osallistua samaan. Aivan, poppanankudonta, 5- (10-asteikolla), johan se olisi. Hopeakorukurssi 8+, perinnekäsityöt 4. Apua.
No, sinä ja muut jo sanoittekin asian ytimen. =) Mutta tuli kuitenkin mieleen se toinen puoli, josta Paskaduuni-kirjassa sanottiin: koska nykyään myös vapaa-aika on itsensä kehittämistä ja työhön valmentautumista ja työssä kehittymistä, siitä pitäisi maksaa eli kirjoittajat puoltavat perustuloa. Jos siis saa "palkkaa" harrastuksista, silloinhan kaikki kyllä tähtää vähän tuohon suorittamiseen? Mutta arvosanat ovat ihan typeriä, eikö niistä alaluokillakin kouluissa ollaan luopumassa?
Niinpä, BLOGitse. Osallistumistodistuksien kanssakin tuppaa vaan tulemaan se ongelma,että kuinka monta kertaa kurssilta voi olla poissa saadakseen sen osallistumistodistuksen. Joskus olen opettanut sellaisiakin, joiden mielestä oikeastaan pelkkä kurssille ilmoittautuminen riittää ;-)
Olisikohan se, Herne, niin, että meidät on todella tehokkaasti opetettu odottamaan niitä arvosanoja ja todistuksia, vaikka sisäinen palkkio oppimisesta, (se onnistumisen kokemus) on silti oikeasti palkitsevin.
Naulan kantaan taas Isopeikko ;-) Kyllä minä ainakin juuri niillä numeroilla olen uskomusta pätevyydestäni pönkittänyt, vaikka tiedän, ettei ne paljon todellisesta osaamisesta kerro..
Juu, kaakinpuuhun vaan, Iisi. Se olisikin hyvää mainosta oppilaitoksille ;-D
Melkoinen häpeärangaistushan se todistuskin joskus saattoi olla, Vilukissi, ja pelottavan usein aika mielivaltainen. (taidankin kirjoittaa siitä aiheesta postauksen)
On kai niistä arvosanoista alaluokilla yritetty luopua, Ofelia, mutta numeroiden lisäksi on muitakin tapoja arvostella ja arvottaa. Toki palaute on tärkeää, mutta sen antaminen ja saaminen ei ole aina helppoa.
Tuosta itsensä kehittämisestä ja siitä maksettavasta "perustulopalkasta" taidan ajatella vähän eri lailla. Minusta nimittäin yhteiskunta ei ole mitään velkaa meille, vaan yhteiskunta on jotain, joka muotoutuu yksilöistä. Yksilöinä me kaikki olemme kykyjemme mukaan vastuussa itsestämme ja toisistamme.
Itsensä kehittäminen erilaisten opintojen ja harrastusten kautta on mielestäni ilo ja etuoikeus, josta monet köyhemmissä maissa elävät olisivat kiitollisia. Mutta tästäkin pitää varmaan joskus kirjoittaa postaus, eikä tuhertaa tänne laatikkoon.
Sinä inspiroit minua, Ofelia :-)
Lähetä kommentti