keskiviikko 5. elokuuta 2009

Ötököitä ja tököttejä

Jokunen vuosi sitten aamuhämärissä koin tehokkaasti herättävän yllätyksen. Kun yritin sytyttää vessaan valot, katkaisijasta kuului reipas räsähdys, leimahti tulenvälähdys ja taisi tuprahtaa vähän savuakin.

Sytytettyäni eteisen lampun nähdäkseni, mitä oli tapahtunut, huomasin mustan vanan, joka kulki lattialta päättäväisenä suorana ylös kohti valokatkaisijaa. Ne olivat muurahaisia, jotka yksi kerrallaan katosivat katkaisijakotelon uumeniin - paitsi ne, jotka nyt viruivat kuolleina ja kärventyneinä valkoisen muovin ympärillä.

Olivatko ne päättäneet tehdä sinne pesän? Onko sähkössä jotain, mikä niitä houkuttaa? En tiedä, mutta sen jälkeen olen ollut varuillani, eikä suurempia parvia ole talossa näkynyt ennenkuin toissapäivänä. Samaan paikkaankin ne jälleen pyrkivät. Seinä oli uusitun katkaisijan ympärillä ötököitä ihan mustanaan.

Levitin kiireesti seetripuuöljyä kaikkialle parveilupaikan lähistölle. Mies ripotteli vielä varmemmaksi vakuudeksi lattialle kanelia ja niin ne hyvin nopeasti häipyivät. Onneksi.

Tänään aion käydä toiseen kemialliseen taistoon samankaltaisia luonnonvoimia vastaan vieläpä ihan ennenkokeilemattomin konstein. Olen nimittäin koko kesän kärsinyt ja valittanut paarmoista. Jokin aika sitten sisareni oli löytänyt tiedon valmisteesta, jota saa ostaa aptekista. Se on nimeltään Autan ja pitäisi toimia samalla tavoin kuin hyttyssuihke: ainetta iholle ja verenimijöiden pitäisi pysyä poissa. Ihmisen nenään aine ei kovin kummoisesti tuoksu. Onneksi n:o 2.

Tänään aion kokeilla, onnistuisiko herukoiden poimiminen ilman jatkuvaa huitelemista ja kiljahtelua. Voi, miten hartaasti toivon, että se toimii.


8 kommenttia:

MuuKala kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Millan kirjoitti...

Wau, tuopa oli jännä uutinen, MuuKala :-)

MuuKala kirjoitti...

Täällä Brittein saarilla oli juuri lehdessä juttua uudesta muurahaislajista, Lasius neglectus, Aasiasta peräisin olevista muurahaisista, jotka aiheuttavat sähkökatkoja ja jopa tulipaloja, koska nämä muurahaiset tuntevat vetoa sähköön. Niitä on siis näemmä Suomessakin.

Linkki
http://news.bbc.co.uk/1/hi/england/gloucestershire/8179872.stm

herne kirjoitti...

Työpaikallani nuo muurahaiset
änkesivät jääkaapin koneistoon.
Siinä oli meillä sitten hommmia saada ne sieltä pois, kun pelkäsimme että tulee oikosulku
tai muuta kamalaa.

En tiennytkään että ne tykkäävät
sähköstä; no nyt sekin selvisi!
Luulimme että ne olivat
makean perään! :))

Millan kirjoitti...

Jaa-a, teillä oli siis jääkaappi herkkuja pullollaan ;-)

Celia kirjoitti...

Millan, sinun kannattaisi varmaan lähettää muurahaisnäyte eläinmuseoon lajinmääritystä varten. Jos muurahaisesi ovat jokin tulokaslaji, siihen on syytä suhtautua niin kuin Suomen luontoon kuulumattomiin tuhoisasti käyttäytyviin tulokaslajeihin kuuluukin: ne pitää poistaa täältä.

Vaikuttaa varmaan julmalta eläinrakkaiden ihmisten mielestä, mutta me ihmiset teemme paljon tuhoa ekosysteemissä omalla piittaamattomuudellamme, kun emme välitä, mitä mukanamme kuljetamme.

Millan kirjoitti...

Se saattaisikin olla järkevää, jos asustelisimme vähän enemmän "ihmisten ilmoilla". En kuitenkaan usko, että nuo ovat mitään kovin eksoottista lajia. Näyttävät ainakin ihan tavallisilta "sokerimuurahaisilta", Celia.

MuuKala kirjoitti...

Sähkömuurahaiset ovat artikkelin mukaan ihan samannäköisiä kuin muutkin.
Linkki ei tullut edellä kokonaan esiin, siitä jäi puuttumaan loppu. Gloucestershire sanan jälkeen tulee /8179872.stm
Netistä löytyi myös vuoden takainen kokemus muualta Suomesta
http://www.ikkunasuomenluontoon.fi/node/7211