sunnuntai 30. elokuuta 2009

Napitus




Somia ja ilahduttavia nappeja on napsahdellut Krätyakan blogiin taas tämmöinen kokoelma. Kolme ylimmäistä on Ritalta ja alimmainen Celialta. Kiitos kovasti kummallekin!

Ylimmäisen haluan ojentaa Utukan blogille, josta löytyy kauniiden kuvien lisäksi asiaa ja asian vierustaa laidasta laitaan taitavasti kirjoitettuna, Ameriikan herkuilla maustettuna ja huumorilla höystettynä. Myös Famu Falsetissa ilahduttaa kauniilla kuvilla ja hersyvällä huumorillaan.

Toiseksi ylimmäisen napin teksti lienee portugalia ja siinä pitäisi lukeman jotain sen suuntaista, että tämä blogi on ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Sellaisia ovat mielestäni muun muassa Tillmanin , Kauran , Jussin ja Celian blogit .

Isopeikon ja Saaran blogit ansaitsevat minun mielestäni tuon taianomaisuusnapin jo siitä syystä, että vaikka olen niiden kirjoittajien kanssa joistakin asioista selvästi eri mieltä, heidän oivaltava ja taidokas tekstinsä kiehtoo, herättää tunteita, virittää ajatuksia ja koukuttaa vielä vuosien seuraamisenkin jälkeen.

Tämän alimmaisen haluaisin ojentaa Liioliille ja Susannalle, joiden postaukset luen aina, vaikken paljon kommentoikaan. Molempien tekstit henkivät sellaista seesteisyyttä ja hyvää mieltä (vaikeuksista huolimatta), jota Krätyakalta kovin usein itseltä puuttuu. Alimmaiseen liittyy kuulemma velvoite kertoa viisi asiaa, josta pitää (tietysti sen blogin lisäsi, jolle tuon tykkäämisnapin lykkää). Krätyakan lista olkoon tällä hetkellä tämmöinen.


Tykkään:
1. Kaikenlaisista eläimistä (kahdeksanjalkaisista ja luikertelevista ehkä vähän vähemmän)
2. Ystävällisistä sanoista ja teoista
3. Luonnosta
4. Kesästä
5. Ajattelemisesta

6 kommenttia:

Famu falsetissa kirjoitti...

Kiittelen sydämestäni kauniista sanoistasi ja hienon hienosta napista!

Susanna Hietanen kirjoitti...

Mahdottomasti ja mahdollisesti kiitoksia! Olen kovasti otettu!

Syúsanna

Susanna Hietanen kirjoitti...

Kun osaisi tuon nimensä kirjoittaa vielä oikein... ;-)

Susanna

Tillman kirjoitti...

Kiitos kovasti tunustuksesta...

Liimasin napin tuonne sivupalkkiin

isopeikko kirjoitti...

Taikablogi. Peikko vallan hätkähtää kuullessaan nuo maagiset sanat, taianomaisen määrittelyn. Se tarttuu sanoihin ja ravistaa niitä ja yllättäen sen maailma onkin täynnä valkeita kyyhkysiä ja loikkivia pupujusseja, set taskuista pursuaa silkkihuiveja ja sormissa pyörii pelikortit ja kolikot. Peikko ilahtuu ja ravistaa lisää. Taikasanoista pöllähtää nyt mörköjä ja sieniäisiä, kaikenlaisia hassuja olentoja, jotka tavallisesti asuvat tarinoissa. Peikko on niin mielissään. Se taittelee saamansa sanat somasti ja sujauttaa taskuunsa. Lähtee sitten laulellen kulkemaan. Sen hännän ympärillä lepattelee yhä tihenevä joukko erivärisiä perhosia.

Rita A kirjoitti...

Mun piti varmaan jotain kommentoidakin mutta Peikon taikakommentti lumosi minut ja ajatus lähti hänen häntänsä ympärillä lepattelevien eriväristen perhosten joukkoon... :)