Ei tosiaan ihan putkeen mennyt se akan "Älä ole mitään mieltä" -kokeilu , niin terveelliseltä ja tarpeelliselta kuin se ajatuksen tasolla tuntuikin. Heti aamupäivällä lipsahti yhteen lootaan ihan pikkuruinen kommentti, mutta sitten jäin Nimettömässä blogissa oikein kunnolla kiinni. WhySoSerious pääsi yllättämään seuraavanlaisella postauksella:
*KIINNI JÄIT!! Koska luet tätä tekstiä, niin se tarkoittaa, että sinun täytyy kommentoida minulle jotakin. Kommentoi ihan mitä itse haluat, kunhan vain teet sen. Laita tämä teksti sitten omaan blogiisi ja nappaa kiinni kaikki blogiasi lukevat.
Joten pistän tässä nyt vahingon kiertämään, mutta ymmärrän toki, jos ei joku halua osallistua.
*KIINNI JÄIT!! Koska luet tätä tekstiä, niin se tarkoittaa, että sinun täytyy kommentoida minulle jotakin. Kommentoi ihan mitä itse haluat, kunhan vain teet sen. Laita tämä teksti sitten omaan blogiisi ja nappaa kiinni kaikki blogiasi lukevat.
Joten pistän tässä nyt vahingon kiertämään, mutta ymmärrän toki, jos ei joku halua osallistua.
Sen jälkeen mielipiteetön päivä meni akalta suorastaan pepulleen. Naamakirjassa tuli otettua kantaa niinkin voimaperäisesti, että poistin sieltä koko profiilini. Akka on nimittäin näissä nettihommissa aika noviisi, eikä osannut ajoissa laittaa kaikenmaailman estoja kohdilleen, kun jokin aika sitten tilinsä avasi. Ystävä kutsui mukaan rasisminvastaiseen ryhmään (paljon kiltimpään kuin se, joka tahtoo rasistit avaruuteen lähettää) ja akkahan liittyi. Välittömästi alkoi postiin pukata kaveripyyntöjä ja ilkeätä postia ventovierailta ihmisiltä, jotka eivät tykänneet moisesta mielenilmauksesta.
No, ei se naamakirja muutenkaan akanmoinen juttu ollut. Semmoista kevyttä, hauskanpuoleista rupattelua, joka ei akalta suju naamatustenkaan - saatikka sitten jossain nettisivuilla. Kavereita on mukavampi tavata ihan henkilökohtaisesti. Puhelin ja suora sähköpostikin on keksitty. Ehkä tuollainen verkostoituminen on enemmän niitä varten, joilla on jotain tarkoitus siihen verkkoonsa pyydystää (yhteisiä intressejä, harrastuksia, tietoa, uusia tuttavia tai muuta sellaista).
Kun on erakko ihan tässä oikeassa elämässä, tuntuu vähän keinotekoiselta heittäytyä sosiaaliseksi verkossa. Yksi akan mieltä suloisesti lämmittävä viesti olisi sentään jäänyt ilman tuota lyhyttä naamakirjavisiittiä saamatta. Joku ennestään tuntematon nuorimies nimittäin otti yhteyttä ja kertoi omistavansa äänilevyllisen musiikkiani. Hän kertoi erityisesti yhden laulun merkinneen hänelle hyvin paljon. Sattumalta se on levyn biiseistä juuri se, joka on itselleni rakas, mutta, jota monet muut ovat vierastaneet ("se on pelottava", totesi eräs rouva kerran)...
Akan mielestä tämä maailma on nykyään aika pelottava. Naamakirjoja ja sähköpostiin tukkivia rasisteja. Outoja, nopeasti muuttuvia asioita ja aivan liian paljon niitä, jotka mitä ilmeisimmin käyttävät pelkojensa torjumiseen vihaa.
No, ei se naamakirja muutenkaan akanmoinen juttu ollut. Semmoista kevyttä, hauskanpuoleista rupattelua, joka ei akalta suju naamatustenkaan - saatikka sitten jossain nettisivuilla. Kavereita on mukavampi tavata ihan henkilökohtaisesti. Puhelin ja suora sähköpostikin on keksitty. Ehkä tuollainen verkostoituminen on enemmän niitä varten, joilla on jotain tarkoitus siihen verkkoonsa pyydystää (yhteisiä intressejä, harrastuksia, tietoa, uusia tuttavia tai muuta sellaista).
Kun on erakko ihan tässä oikeassa elämässä, tuntuu vähän keinotekoiselta heittäytyä sosiaaliseksi verkossa. Yksi akan mieltä suloisesti lämmittävä viesti olisi sentään jäänyt ilman tuota lyhyttä naamakirjavisiittiä saamatta. Joku ennestään tuntematon nuorimies nimittäin otti yhteyttä ja kertoi omistavansa äänilevyllisen musiikkiani. Hän kertoi erityisesti yhden laulun merkinneen hänelle hyvin paljon. Sattumalta se on levyn biiseistä juuri se, joka on itselleni rakas, mutta, jota monet muut ovat vierastaneet ("se on pelottava", totesi eräs rouva kerran)...
Akan mielestä tämä maailma on nykyään aika pelottava. Naamakirjoja ja sähköpostiin tukkivia rasisteja. Outoja, nopeasti muuttuvia asioita ja aivan liian paljon niitä, jotka mitä ilmeisimmin käyttävät pelkojensa torjumiseen vihaa.
5 kommenttia:
Kiinni jäin :)
Tutulta kuullostaa. Ainakin minulla sosiaaliset yritelmät erakkokauden jälkeen saavat kömpelyydessään helposti ihon karrelle. Tai sitten vastaanoton kokee tarpeettoman voimakkaasti ihan vain harjaantumattomuuttaan.
Huanosti kävi munkin älä ota kantaa -päivä. Minkäs sille teköö, kun on aina tottunut sanomahan niinku asiat oikeen on!
No mä vähän ihmettelinkin, mihin katosit... mutta tuohan oli ikävää. Otsellä vaan ihan ok kokemuksia tuosta naamakirjasta. Löytynyt paljon kadoksissa olleita tuttuja. Mutta oikeassa olet siinä, että kyllä s-posti ja puhelin on oivallisempia kontaktimuotoja. Kun ei nykyään enää osata kylään vaan tupsahtaa.
Terveisin Ailan siskoo
Kappas kun tällä tavvoin kiinni jäin, niin pittäähän sitä toki näyttäytyä. :) Blogiasi tykkään lueskella, kun niin hauskan lupsakasti krätiset ja nasevasti kirjoittelet. Ja ussein niin ajankohtasista aiheista vieläpä.
Tuosta tämän postauksen aiheesta, että ite oon hyvilläni, ku on kaikemmaaliman foorumeita. Nykyään ku on sellanen tilanne, että asustelen toisella puolen maapallua, niin ei pääse naamatusten vanhojen kavereitten kanssa juttelemmaan. Eikä sitä pahemmin raski soitellakkaan.
No sitte on esimerkiksi tuo feisbuukki, josta voipi kattella mitä kellekkin kuuluupi ja voipi siinä kirjotellen porista. Vaikka onhan sinne kaverilistaan ilmaantunu semmosiaki, joitten tekemiset ei niin kauhiasti ees kiinnosta, mutta ei niitä oikeen viitti sieltä poistaakaan. Voihan niitä asetuksia sitten säädellä, jos haluaapi, ettei joka teksti kaikilla näy.
Kiva, kun sain joitakin napattua ;-) ja hyvähän se naamakirja varmaan on tuommoisiin tarkoituksiin ja ihmisille, jotka sitä osaavat ilokseen käyttää.
Mukavastihan verkko tuo lähelle kaukanakin olevat ystävät.
Lähetä kommentti