sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Myönteistä teknologiaa

Teknologia ei kuulu akan kiinnostuksen kohteissa kärkikastiin, ympäristö ja luontoasiat sen sijaan kyllä. Monin tavoin ne kaksi aihetta kuitenkin toisiinsa nykymaailmassa kietoutuvat. Eilen osui silmiin kaksikin positiiviselta vaikuttavaa uutista modernin teknologian sovellutuksista.

Sähköautosta mies on haaveillut jo pitkään. Ongelmana meillä pienituloisilla tuppaa kuitenkin olemaan uusien keksintöjen kallis hinta. Tähän mennessä markkinoille tuodut sähkö- ja hybridiautot ovat olleet sekä hankinta- että käyttökustannuksiltaan sitä luokkaa, ettei meikäläisten semmoisista kannata haaveillakaan.

Joka tapauksessa on positiivista, että tuumasta päästään kaiken aikaa laajemmin toimeen. Ehkä muutaman vuoden kuluttua saadaan markkinoille sellainenkin menopeli, johon meikäläisillä on varaa ja jolla täällä maallakin tekee jotain. Lyhyet matkathan täälläkin pääsee pyörällä tai apostolinkyydillä, mutta reissuun lähdettäessä sadan kilometrin lataus akussa harvoin riittää edes puoleen matkaan.

Vieläkin enemmän akkaa ilahdutti tuo uutinen Tampereelle perustetusta tutkimuskeskuksesta, jossa kehitetään vaihtoehtoja tuskallisille eläinkokeille. Monille testeillehän on jo pitkään ollut olemassa vaihtoehtoja, jotka sekä antavat prosesseista tarkempaa tietoa että säästävät eläimet turhalta kärsimykseltä. Niiden käyttönotto yrityksissä vain on takellellut siitäkin huolimatta, että ne ovat usein myös halvempia toteuttaa.

Ehkä tämä lama poikii myös jotain hyvää. Säästämispakko pistää vauhtia uudistuksiin, jotka vauraampana aikana olisivat jääneet toteuttamatta. Muutamaan kertaan tässä joudutaan silti miettimään, millä me eläkemummot ja papat täällä syrjäisissä mökeissämme kustannamme esimerkiksi pikapuoliin pientaloihin pakollisiksi tulevat ympäristöä säästävät viemäröintimuutokset, joita meiltä edellytetään. Jotkut asiat ovat kuitenkin rahaa ja henkilökohtaisia uhrauksia tärkeämpiä.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kallis pienpuhdistamo on hyrissyt takapihallamme jo puolisen vuotta! Toimii ainakin toistaiseksi. Ei sen hankkimisesta ilman lainaa selvinnyt. Kotijärven puhtaus on tärkeä asia.

isopeikko kirjoitti...

Teknologia helpottaa elämää :)