torstai 19. helmikuuta 2009

Naamakirja vaarantaa terveytesi

Väittävät, että vaikeasti masentuneelta katoaa myös huumorintaju. Ilmeisesti akka ei sitten ole niin syvän kaivon pohjalla kuin nuppitohtori papereissaan väittää, kun tänäänkin naurunrätkätystä riitti niin, että ihan roiskui vesi silmistä ja veri nokasta, kun nettiuutisista löytyi tämmöinen uutinen.

Ei se ihan kokonaisuudessaan niin ratkiriemukas ole, mutta iltalehtien tapa otsikoida juttujaan napsahti nyt kohdalleen sairaaseen huumoriintajuuni. Facebook vaarantaa terveytesi, ettäs sitten tiedätte. Siitä voi tulla syöpä, sydänsairaus tai dementia. Niin siellä väitetään.

Tutkijat ovat nyt kuulemma (viimeinkin) äkänneet, ettei nettisosiaalisuus olekaan yhtä hyvä juttu kuin kasvokkainen kanssakäyminen. Pelkästään netissä kaveeraavien ihmisten immuunipuolustus kuulemma heikkenee ja kimppuun pääsee kaikki kauhiat kuolemantaudit.

Harmi, kun en viipynyt siellä naamakirjassa kuin jokusen päivän. Olisin nyt voinut vaikka amerikkalaiseen malliin koota kimpan kipeitä kavereita ja nostaa oikeusjutun sitä naamakirjafirmaa vastaan, kun sillä tavalla houkuttelevat ihmisparkoja turmion teille ja tautia aiheuttavat. Voi, anna mun kaikki kestää!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Mä en ole vieläkään Naamattuun mennyt - enkä mene =D Sen verta paha paikka näyttää olevan. Ja vaikka en ole siellä, silti tulee meiliin kutsuja ties keltä Naamatun lukijalta =O