keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Näitä päiviä


Tää on nyt taas näitä päiviä. Kissa kusi kännykkään. Oletteko muuten milloinkaan yrittäneet puhdistaa yön yli muhinutta kissanpissaa muovista? Haju on hirveä, eikä sille tunnu pärjäävän edes etikka tai desinfioiva Tolu. Vinkkejä tajunnan räjäyttävän lemun karkottamiseksi vastaanotetaan.

Koira söi CD-levyn. Aamulla ihmeteltiin, mikä hopeasade on peittänyt olohuoneen lattian, kunnes löydettiin jäljellä olevat suuremmat kappaleet. Pinnoite oli muodostanut lattialle hopeisen kerroksen.Toissayönä oli purtu poikki modeemin johto. Laumassa taitaa olla pientä kriisinpoikasta, kun yksi koirista on kasvamassa aikuiseksi. Ensimmäinen isosiskon juoksuaika on saanut pikkusiskon pois tolaltaan. Miksei se oo enää samanlainen pentukoira kuin ennen?

Akka itse oksentaa ja pari kroonista tulehdusta on nyt räjähtänyt niin valtaviin mittoihin, ettei niistä enää ilman antibiootteja selvitä. Terveyskeskuksen omalääkäri on kuitenkin kolmen vuoden hoitovapaalla, eikä uudelle lääkärille tee mieli mennä selvittämään juttua juurta jaksain. Ei se uskoisi kumminkaan. Katsoisi vaan papereita ja hoksaisi, että päästäänhän tuo on vialla ja pistäisi kaikki krempat siihen samaan piikkiin.

Entisen kanssa homma toimi hyvin, kun oltiin tunnettu niin pitkään. Akka meni vastaanotolle nykyisten lääkkeiden listan ja diagnoosiehdotuksen kanssa. Tohtori tutki ja varmisti asian. Sitten valittiin yhdessä rohdot ja homma toimi loistavasti.

Nämä vieraammat tohtorit eivät aina tykkää siitä, että potilas on tietävinään jotain - varsinkaan omasta kropastaan, sairauksistaan ja lääkkeistä, jotka kirjan mukaan niihin auttavat mutta kyseisellä potilaalla aiheuttavat outoja sivuvaikutuksia. Vaan ei nyt auta itku markkinoilla.

Mies muisti eilen ilmoittaa, että lähtee loppuviikoksi leirille. Tänään kävi sitten ilmi, että koko ensi viikon hän nauttii jäljelläolevia kesälomapäiviä. Ei sitten yhtään aiemmin hoksannut informeerata, että olisi vähän ehditty valmistella asioita.

Tämmöistä tämä kommunikointi on meillä ollut koko neljännesvuosisataisen yhteiselämän ajan, eikä se ennen akkaa niin ylettömästi haitannut. Onhan mies monissa muissa asioissa oikea aarre. Sitäpaitsi ennen akalla oli myös oma elämä. Ei tarvittu miestä, eikä apua mihinkään, kun itse jaksoi hoitaa kaiken. Silloin se olikin enemmän semmoinen ylellisyyskapine. Se mies nimittäin. Nyt ei vaan oikein jaksaisi..kumpikaan.

7 kommenttia:

isopeikko kirjoitti...

Elämä on ankaraa välillä. Välillä jotain muuta. Elukatkin ovat ainakin kaksipuolisia, harmillisia ja lohdullisia. Mitähän peikko taas höpöttää...

Joskus peikko päätti itse ettei sen tarvitse jaksaa tehdä kaikkea mitä siltä odotetaan. Silloin siitä tuli vähän enemmän peikko kuin ennen.

Millan kirjoitti...

Peikkous on siis monessa mielessä positiivinen asia. Onkohan akkapeikkoja olemassa?

WhySoSerious kirjoitti...

En tiedä kissankusesta kännykässä, mutta vauvan pissistä naamalla voisin kertoa pari juttua ;) Tai kakasta :D Kyllä minä niin tykkään Akka tästä sun blogista, että voe mahoton!

Millan kirjoitti...

Juu, ei kuulosta vauvankakka naamallakaan kovin sulotuoksuiselta...Mutta se ilahduttaa, kun joku blogista tykkää :)

isopeikko kirjoitti...

on.

Anonyymi kirjoitti...

vi.. Saa. Per.. jne sanoo vaimo kun en kuulemma osaa avautua. Mutta kun tuntuu niin peikolta moisissa tilanteissa...

Hienoa että teillä erilaisuus on rikkauttakin.

Millan kirjoitti...

onhan se aina hyvinä päivinä:-) ja niinä pahoina yritetään sitten vaan ihan järjen tasolla muistaa, että ihmisen on vaikeata muuttaa muita kuin itseään ja että lempeydellä pääsee aina näissä asioissa pitemmälle kuin syyttelyllä..;)