Mies lähti yksin ajelemaan sinne työhaistatteluun. Akka jäi kotiin potemaan. Ei ollut kunnossa mieskään, mutta sillä on sisua enemmän kuin kenelläkään toisella, jonka tunnen(ei kai se akkaakaan enää muuten kattelisi).. ja terveempi sydän. Akan pumppu taas kiukuttelee. Ei vissiin tykkää tästä kuumeesta.
Äijänkäppyrä kirjoitti blogissaan Ulukopohjalaasta höpinää (linkki tuossa sivupalkissa) jälleen akkaa huvittavan kirjoituksen. Ensinnäkin on lohduttavaa lukea, että joku toinen on yhtä helposti tulistuvaa sorttia. (Akoilla sitä tosin kutsutaan täälläpäin asenteellisesti krätyylyksi tai krätisemiseksi. Miehet sitten arvokkaammin vihastuvat tai menettävät malttinsa).
Pääasiallisesti siinä tekstissä akkaa kuitenkin riemastutti ajatukset omalta osalta jo taakse jääneestä opettajuudesta. Minähän halusin jo ihan pikkulapsesta saakka opettajaksi, mutta hommaan ryhtymistä viivästytti muun muassa se, että en suin surminkaan halunnut tulla opettajamaiseksi, siis sellaiseksi ihmiseksi, jollaisia opettajat mielestäni olivat: sovinnaisia konservatiiveja, pikkutarkkoja nipottajia, korkeakulttuuria harrastavia kansankynttilöitä, joilla on vahva taipumus oikaista toisia heidän virheistään.
Kun sitten monen mutkan ja ankaran opiskelutyön kautta lukion ja avoimen yliopiston opeksi päädyin, ajattelin ensin, että nyt mielikuvani opettajista varmasti kohenee. Yleensähän stereotyyppisiä ennakkoluuloja on aina helpompi ylläpitää, kun tarkastelee ilmiötä tarpeeksi kaukaa. Valitettavasti käsityksissäni ei juuri muutosta tapahtunut. (Omassa persoonassani mielestäni sen sijaan kyllä. Aloin hyvin pian kasvattaa itsessäni juuri noita vieroksumiani piirteitä)
Olisiko viisi vuotta alalla ollut liian lyhyt aika? Olinko jo "liian vanha koira oppimaan uusia temppuja" vai voisivatko opettajat todellakin olla keskimääräisesti hieman kankeita tyyppejä, joiden kanssa en opettajainhuoneessa kovin paljon yhteistä keskusteltavaa löytänyt...
Onhan minulla opettajaystäviä. He ovat kuitenkin enimmäkseen luokanopettajia ja ihan mukavia ihmisiä. Siihen koulutusohjelmaan kuuluvat tunnistin mielestäni 1990-luvun lopulla yliopistolla raitaisista Marimekon paidoista ja ylipirteästä käytöksestä.
Yäk, olen kapeakatseinen ja tympeä ihminen...lisäksi ilmeisesti sopeutumaton ja ylimielinen, mutta nyt myös nälkäinen. Mitähän kaapista kissanruuan lisäksi löytyy. Kauppaan en nyt jaksa.
6 kommenttia:
Minäkin olen ollut sivutoimisesti opettajana. Peruskoulun 1-6 luokille musiikkia. Ilman opettajan pätevyyttä, jonkinlainen muusikonretku kuitenkin.
Noin lyhyesti ja ytimekkäästi: Opin itse tuon puolen vuosikymmenen "opettajuuteni" aikana sen, että suloisesta pallerosta vihoviimeiseksi saatananpaskiaiseksi kasvaminen kestää 7-12 vuotta, kun olosuhteet ovat suotuisat.
Lopetin, koska en viitsi, halua enkä osaa olla vanhempien korvike.
Rippikoulun opetuksessa on tarpeeksi.
:-D hiukan pistää naurattamaan nuo määritelmät. Yläastelaisten osalta olen ihan samaa mieltä, mutta lukiossa ne paskiaset löytyi kyllä meillä opettajainhuoneen puolelta.
Musiikkia minäkin olen muuten joskus sijaisena opettanut - sillä vakuuttavuudella, minkä vain täydellinen asiantuntemattomuus antaa. Vaikka olen tienannut aika monena vuonna kaikki verotettavat tuloni laulamalla, se ei tarkoita että tieäisin musiikista yhtään mitään ;-)
Peikkokin tykkää kissanruuasta ja koiranruuastakin :) Eikä mene koskaan kauppaan, mutta narraa aika usein vähäsen.
Minä en koskaan tahtonut opettajaksi, mutta jotenkin vahingossa sellaiseksi päädyin. Vielä vuosienkin jälkeen tekee pahaa kirjoittaa ammattiaan mihinkään. Opettajuus ei minua ole muuttanut, koen itseni yhä enemmän kasvattajaksi.
Olipas huojentava tuo narraustieto, Isopeikko. Muuten pitäisi ruveta pelkäämään peikkoja siitäkin syystä, että ne voivat hönkäillä vastaantulijat tainnoksiin. Kisun & koiranruoka haisee toisinaan tosi tyrmäävälle.
Niin se elämä meitä kuljettaa, Uni. Hienoa on jos pystyy elämään sovussa itsensä kanssa :-)
Pakkohan tännekin on nyt kommentoida.
Minusta ei voi loppujen lopuksi kuitenkaan yleistää. ns. "paskiaisia" löytyy joka ihmisryhmästä ja joka ammatista. Ja näyttää olevan niin, että ihminen voi muuttua joka suuntaan: hyvästä huonoon ja päinvastoin.
Totuus on kuitenkin se, että opettajana ei voi olla, ellei ihmisessä ole tietynlaisia piirteitä. Suurten ihmismassojen liikuttelu ja erilaisten ihmisten kanssa oleminen vaatii ihan erilaista ihmistyyppiä kuin konttorissa pöydän takana tietokoneella istuessa. Onhan noita kaikenlaisia sijaisiakin nähty. Hulluista vielä hullumpiin.
Lähetä kommentti