Pakko minun kai on tähän teemaan vielä parin postauksen ajaksi palata, vaikka saatan jo pitkästyttää muista aiheista kiinnostuneet. Kirjoittamalla ajatukset tämän Akan päässä yleensä selkiintyvät ja lakkaavat liikuskelemasta levottomasti.
Eilen tuli sopivasti Prisma -dokumentti, joka lisäsi vettä psykopohdintojen myllyyn. Siinä John Barrowman, muun muassa scifisarjasta Torchwood tuttu näyttelijä, kiersi erilaisten tutkijoiden luona selvittämässä syitä oman homoseksuaalisuutensa syntyyn.
Niin ohjelmavalinnat, dokumenttielokuvat kuin psykologiset tutkimuksetkin on toteutettu tekijöidensä subjektiivisesta näkökulmasta. Tiedostammepa sen tai emme. Ne heijastelevat ympäröivää kulttuuria, oman aikansa käsityksiä ja tekijänsä yksilöllistä persoonaa. Tässä tapauksessa Krätyakan silmää ja korvaa miellyttävän mausteen aiheeseen antoi myös dokkarin keskushenkilön valoisa ja sympaattinen olemus.
Ohjelmasta kävi selvästi ilmi tämänhetkisen psykologisten koulukuntien valtasuhteet. Painopiste oli neuropsykologiassa, erilaisten fysiologisten ja kemiallisten prosessien tutkimisessa. Barrowmanin dna:ta kartoitettiin, aivotoimintaa kuvattiin ja sikiöaikaisten hormonaalisten vaikutteiden merkitystä pohdittiin.
Ympäristötekijöitäkin sivuttiin haastattelemalla vanhempia ja lapsuudenaikaista leikkitoveria. Näkökulmana pysyi kuitenkin kaiken aikaa se, minkä Barrowman itsekin toi moneen otteeseen esille. Hän toivoi tutkimusten todistavan, että seksuaalinen suuntaus on geneettistä ja synnynnäistä, ei moraalinen elämäntapavalinta, jotta syllistäjille saataisiin "luu kurkkuun" ja homoseksuaaleille vapaus olla sellaisia kuin ovat.
Ymmärrän tämän toiveen hyvin ja kohtalaisen rauhoittavaa tukea omille uskomuksilleen Barrowman tutkimuksista saikin, mutta ei sentään ihan aukotonta. Poliittisesti korrektisti ohjelmassa todettiin, että ihminen on monimutkainen olento, johon vaikuttaa sekä biologia että ympäristö.
Krätyakan mielestä listaan kuuluisi lisätä vielä kolmaskin olennainen komponentti, mutta siitä toisella kertaa..
Eilen tuli sopivasti Prisma -dokumentti, joka lisäsi vettä psykopohdintojen myllyyn. Siinä John Barrowman, muun muassa scifisarjasta Torchwood tuttu näyttelijä, kiersi erilaisten tutkijoiden luona selvittämässä syitä oman homoseksuaalisuutensa syntyyn.
Niin ohjelmavalinnat, dokumenttielokuvat kuin psykologiset tutkimuksetkin on toteutettu tekijöidensä subjektiivisesta näkökulmasta. Tiedostammepa sen tai emme. Ne heijastelevat ympäröivää kulttuuria, oman aikansa käsityksiä ja tekijänsä yksilöllistä persoonaa. Tässä tapauksessa Krätyakan silmää ja korvaa miellyttävän mausteen aiheeseen antoi myös dokkarin keskushenkilön valoisa ja sympaattinen olemus.
Ohjelmasta kävi selvästi ilmi tämänhetkisen psykologisten koulukuntien valtasuhteet. Painopiste oli neuropsykologiassa, erilaisten fysiologisten ja kemiallisten prosessien tutkimisessa. Barrowmanin dna:ta kartoitettiin, aivotoimintaa kuvattiin ja sikiöaikaisten hormonaalisten vaikutteiden merkitystä pohdittiin.
Ympäristötekijöitäkin sivuttiin haastattelemalla vanhempia ja lapsuudenaikaista leikkitoveria. Näkökulmana pysyi kuitenkin kaiken aikaa se, minkä Barrowman itsekin toi moneen otteeseen esille. Hän toivoi tutkimusten todistavan, että seksuaalinen suuntaus on geneettistä ja synnynnäistä, ei moraalinen elämäntapavalinta, jotta syllistäjille saataisiin "luu kurkkuun" ja homoseksuaaleille vapaus olla sellaisia kuin ovat.
Ymmärrän tämän toiveen hyvin ja kohtalaisen rauhoittavaa tukea omille uskomuksilleen Barrowman tutkimuksista saikin, mutta ei sentään ihan aukotonta. Poliittisesti korrektisti ohjelmassa todettiin, että ihminen on monimutkainen olento, johon vaikuttaa sekä biologia että ympäristö.
Krätyakan mielestä listaan kuuluisi lisätä vielä kolmaskin olennainen komponentti, mutta siitä toisella kertaa..
1 kommentti:
No nyt kyllä jätit minut melkoiseen piinaan: mikä se kolmas komponentti on?
*tahtoo tietää*
Minäkin katsoin ohjelman. - Ei omaa seksuaalisuuttaa valita vaan siihen synnytään. Muistan vieläkin ensimmäiset alaluokkien ihastumiseni. Minulle on ollut aina itsestään selvää, että ihastumiseni ja rakastumiseni kohteet ovat aina olleet ensin poikia, sitten miehiä.
Samalla tavalla minulle on itsestään selvää se, että jotkut ihmiset ihastuvat ja rakastuvat omaan sukupuolensa edustajiin.
Tämä ohjelmassa esiintynyt "todistamisen" tarve on niin länsimaiseen kulttuuriin sidonnaista, ettei moista varmaan muualla ymmärretäkään. Jokin ilmiö on olemassa ainoastaan, kun se voidaan todistaa. Ja auta armias, jos todistaminen onkin niin hataralla pohjalla kuin tunne siitä, että "minä tiedän, mikä olen".
Lähetä kommentti