lauantai 13. kesäkuuta 2009

Psykodynamiittiallergiaa

Mikä luvataan, se pidetään ja nyt on nokkani edessä kirja, josta poimin muutamia pätkiä näytteeksi siitä tavasta, jolla psykodynaamisen näkemyksen pohjalta sairauksia psykologisoidaan. Minua pelottaa tämä aihe, koska tiedän, että tällä tekstilläni ärsytän monia, enkä kovin hyvin kestä kritiikkiä, enkä edes kunnon debattia tässä kunnossa, joten olkaa armollisia tai syyttäkää vaikka Ofeliaa, joka tätä pyysi (Se oli vitsi. Ei Ofeliallekaan saa kärttyillä). Ihan tarkoituksellisesti jätän myös anoreksian ja muut syömishäiriöt käsittelemättä, koska siinä vasta onkin nykyään tulikuuma peruna.

Valitsin vain muutamia yleisimpiä ja silti tuli maratonpostaus. Opuksen nimi on Psykiatria (osa1). Se on julkaistu 1981. Kirjoittajat (Kalle Achté, Yrjö O. Alanen ja Pekka Tienari) ovat olleet arvostettuja alansa ammattilaisia, eivätkä nämä opit ole tietääkseni mihinkään kadonneet, vaikka kirjallisuudessa ja aikakauslehdissä sanamuodot ovatkin hieman modernisoituneet.

Krätyakkaa tässä Freudin alkuun ponkaisemassa psykologian suunnassa ärsyttää eniten se, että 1.lapsuuden psykoseksuaalista kehitystä ylikorostetaan 2. Äidit ovat kaiken pahan alku ja juuri. Tämän käsityssuunnan mukaan äiti on ainoa oikea hoitaja ensimmäisinä elinvuosina ja ensimmäisen vuorovaikutussuhteen häiriöistä juontaa juurensa melkein kaikki psyykkiset ongelmat (käytännössä siis koko ihmiskunnan taakka. Voi, Eeva sinua, minkä teit, kun sen ompun pihistit). 3. Kun tämän suunnan oppikirjoja lukee, tulee helposti tunne, ettei tervettä yksilöä olekaan. Olemme kaikki kipeästi vähintään viisivuotisen psykoanalyysin tarpeessa ja sehän tietenkin sopii terapeutin kukkarolle. 4. Psykodynaamisen ihmiskäsityksen sävy on mielestäni negatiivinen ja patologisoiva. Lähtökohta on se, että ihminen on itsekäs, mielihyvään pyrkivä olento ja traumoja syntyy, kun ympäristö asettaa narsistisille pyrkimyksillemme rajoja. Niiden traumojen kanssa sitten taistelemme loppuelämme ja sodatkin syttyvät puhtaasti ihmisten sisäisen kuolemanvietin ja patoutumien purkamiseksi. 5. Kaiken kukkuraksi usko Jumalaan oli juutalaisen Freudin mielestä suuri harha ja neuroosi, josta ihmiskunnan olisi aika parantua..

No sitten niitä tautien psyykkisiä taustoja suoraan kirjasta. Jotta postaus ei venyisi liian pitkäksi otan vapauden lyhennellä joitain kohtia. Laitan kuitenkin sivunumeroita näkyviin, jotta joku voi halutessaan käydä kurkkaamassa kirjasta "koko totuuden".Nyt on siis puhe pelkästään psykosomaattisesta oireilusta, ei esimerkiksi konversio-oireista (= sokeutuminen tai halvaantuminen ilman fysiologista syytä jne.) yms. , jotka ovat vielä eri juttu. Merkitsen suorat lainaukset kursiivilla.

*s.399:ASTMA: ..astmaattista persoonallisuutta usein luonnehtii ärtyvyys, itsetunnon puute, alistuvuus ja ahdistuneisuus..Toiset ovat pitäneet tärkeänä psykodynaamisena tapahtumana äidin menetyksen pelkoa..astmapotilailla on korostunut riippuvuusproblematiikka. Astmakohtausta on verrattu torjuttuun itkuun...

*s.400 FLUNSSA:..Näyttää todennäköiseltä, että tietyt psyykkiset stressit voivat lisätä elimistön infektioalttiutta....."lentsu" saattaa seurata loukkauksia, nöyryytyksiä ja rakkauspettymyksiä


*s.401 VERENPAINETAUTI: Verenpainepotilaan persoonallisuus vaikuttaa ulospäin tyyneltä ja ystävälliseltä, mutta siihen kätkeytyy tavallisesti ristiriitaisia asenteita. alttiutta vihamielisyyteen. joka on liittynyt tarpeeseen mukautua, jotta usein voimakkaan riippuvat kiintymyssuhteet, ennen kaikkea auktoriteetteihin , säilyisivät. Vihamielisyys on riippuvuuden vuoksi torjuttua. Monet verenpainepotilaat ovat neuroottisia. Heillä on perfektionistisia ja kompulsiivisia taipumuksia.

*s.405 MIGREENI:..saattaa liittyä yksilön mielialan häiriöihin ja usein perfektionistiseen persoonallisuuteen..Migreenistä kärsivät henkilöt tulevat usein kunnianhimoisista ja hyvin muodollisista perheistä. Näissä on kiinnitetty suurta huomiota saavutuksiin ja lapsilta vaadittu mukautumista tiukkaan käytösmalliin, joka rajoittaa aggressiivisuuden suoraa ilmausta joko fyysisesti tai verbaalisesti. Vihamieliset tunteet vanhempia ja muita kunnioitettuja ja rakastettuja henkilöitä kohtaan opitaan torjumaan.

s. 408 PAKSUSUOLEN SAIRAUDET:Potilaat ovat usein älykkäitä, kypsymättömiä, sensitiivisiä toisten tunneperäiselle suhtautumiselle. Heidän ristiriitaiset ihmissuhteensa johtavat heidät reagoimaan menetyksiin masennuksella ja raivolla sekä suolen toimintahäiriöllä. Monet, joilla on ollut häiriintynyt suhde dominoivaan, vihamieliseen tai hyljeksivään äitiinsä, kokevat aina nöyryyttävää hylkimistä. Perhepiirissä fyysisillä oireilla on ollut "hoitoon oikeuttava" osa.

Huh, nyt en jaksa enempää, mutta siitä vielä muistuttaisin, että esim. parikymmentä vuotta sitten vielä mahahaavaa pidettiin ns. "johtajantautina", jonka ajateltiin johtuvan stressin aiheuttamasta liiasta mahahappojen erityksestä. Nyt on todettu, että useimpien vatsahaavojen taustasyy onkin helikobakteeri, jonka voi tartuttaa esim. äiti lapselleen nuolaisemalla vauvan tuttia tai lusikkaa (ja taas ne äidit kaiken pahan alkuna ja juurena, no joo..). Tuon kirjan mukaan äkillisesti mahahaavaan sairastuneet ovat useimmiten "huomattavan infantiileja" (siis lapsenomaisia, kyspsymattömiä tai riippuvaisia).

Sepelvaltimotaudistakin tässä lainaamassani kirjassa sanotaan, että siihen sairastuneet ovat pelokkaita ja ahdistuneita ja heillä on taipumusta riippuvuuteen.

Voi, hyvät hyssyrät... Sitä mahahaavaa ei Krätyakalta eilen löytynyt ja kroonisen mahakatarrin tilastakin kysyessäni sain lääkäriltä vastauksen "No onhan se siellä, joo, mutta kelläpä ei nykyään olisi"

Mitähän mahtaisi psykiatri tuumata, jos tilaisin ajan ja pyytäisin häntä hoitamaan tämän oksentelun, mahaverenvuodon, sydämen rytmihäiriöt, pari reumaa ja muutaman kroonisen tulehduksen. Sanoiskohan se mulle, että " MEE TERAPIAAN"..


14 kommenttia:

Ofelia kirjoitti...

Möh, eihän noi olleet pahoja ollenkaan! =D Mä allekirjoitan täysin suurimman osan väittämistä! Se nyt vaan on niin, että psyyke ja persoona kehittyvät lapsuuden aikana, ja kasvattajalla on suurin vaikutus lapseen, oli se sitten äiti tai joku muu.

Astma, verenpaine ja migreeni ovat minulla ainakin juuri noista syistä! Tunnistan itseni ja historiani TÄYSIN kuvauksista.

Olen viime aikoina huomannut, että psykologia onkin viisas tiede, mutta en silti usko terapiaan. En maksaisi itseäni kipeäksi siitä että joku idiootti kuuntelee vaan lukemalla voin oppia enemmän. Eli hihii, lainaan ton kirjan?!

Kaura kirjoitti...

En ihmettele allergiaasi! Piti heti mennä ottamaan antihistamiinia ja nyt yritän olla ajattelematta, että vielä 1980-luvulla oli tämmöisiä uusia teoksia. Tosin tämä reaktio johtuu vaan torjunnasta, kun haluan kieltää alitajuiset muistikuvani... ;-D

Onneksi tiede on mennyt eteenpäin ja on todettu että hupsis, varhainen kiintymyssuhde ei selitäkään kaikkea, ml. autismi, skitsofrenia, bi-polaarisuus yms. Ja varhaista kiintymyssuhdettakin selittää vähän useampi asia kuin se kaikkivaltias äitee. Mm. lapsi itse synnynnäisine ominaisuuksineen ja ympäristö.

Kiitos kun kirjoitit tämän ja olkoon kommenttiboksisi rauhaisa!

Ofelia kirjoitti...

Niin mun piti tuossa vielä kyllä sanoa etten minäkään usko että kaikkia voi selittää psykologialla. Mutta omalla kohdallani ainakin äiti selittää aika hiton paljon! Ystävä joka on töissä lastentarhassa ja kaksi opettajaystävää sanovat kaikki että kyllä ne ihmisten ongelmat kotoa tulee... ei tarvii enää ihmetellä pentujen käytöstä kun tapaa vanhemmat.

Bipo kun mulla on, niin sekä hoitaja että yksi tuttu ovat heittäneet teorian että se ei olisikaan aivokemiajuttu vaan opittu reaktio. Sitä sietää tykönäni minun pohtia!

Allergiat taas ovat monen mielestä pelkästään psyykkisiä. No enpä tiiä! =) Itse luin viime vuoden lopulla ihan vastottain ilmestyneitä kirjoja äiti-lapsisuhteesta ja kyllä niissäkin vaan kaikki perustui varhaiseen kiintymyssuhteeseen. Uskon siihen kyllä kokonaan...

Mutta kai ihminen on sen verran kompleksinen olento ettei kaikkea voi ikinä perinpohjin selvittää, mistä mikin tulee.

Celia kirjoitti...

Minä puolestani olen taipuvainen uskomaan, että ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Siis jos fyysisesti menee heikosti, niin totta ihmeessä se vaikuttaa myös pääpuoleen. Ja jos muuten menee heikosti, niin siitä voi tulla myös fyysisiä oireita. Mutta että äitimuorilla olisi jotakin tekemistä tämän kanssa - hui hai! Minä olen perinyt isän puoleiselta suvulta taipumukseni allergisuuteen, astmaattisuuteen jne.

Totta ihmeessä voi masentaa, jos joka puolelta kutisee ja henkeä ahdistaa. Reumaoireetkin voivat todennäköisesti aiheuttaa alakuloa, mutta niin kuulemma uskotaan, että alakulo voi pahentaa myös reumaoireitakin.

Muistelen muuten lukeneeni (jostakin) sanomalehdestä, että masennuslääkkeitä syövä astmaatikko ei tarvitsisi astmalääkkeitä niin usein kuin ennen masennuslääkkeitä, koska masennuslääkkeet helpottavat oireita.

Meillä länsimaissa on totuttu erottamaan sielu ja ruumis toisistaan ja sen myötä myös lääketiede tykkää hoitaa niitä erikseen. Vastaavasti eurooppalaisen kulttuurin ulkopuolella on totuttu hoitamaan ihmistä kokonaisuutena, syyllistämättä kuitenkaan ketään sairauksista. Siinä olisi paljon opittavaa näillä psykodynaamisen näkökulman itseensä äidinmaidossa imeneillä ihmisillä: lääkäreillä, psykiatreilla jne.

Millan kirjoitti...

Odotas vaan Ofelia, kun om muksusi tulee kolmen vuosikymmenen päästä märisemään, että sä mamma pilasit mun elämäni ja nyt kivistää päätä, vatsa on ruikulla,masentaa ja parisuhteetkin menee myttyyn (tämän oli tarkoitus olla ihan hyväntahtoista kiusoittelua. Luen aina innokkaasti sinun blogiasi ja tykkään jutuista, vaikka en aina olekaan samaa mieltä). Katsotaas sitten kuinka suu pannaan ;-D

Aion muuten kirjoittaa lähipäivinä kaksi postausta myös kahdesta muusta psykologisesta suuntauksesta. Odotan innolla Ofelian näkemystä myös niistä :)

Hehee, Kaura. Jotenkin mä arvasin, että tavoitat ajatukseni. Sen verran pitkään olen blogiasi seurannut :)

Voi Celia, miten sinä osaatkin aina ilmaista ja tiivistää asiat niin tyylikkäästi ja kiihkottomasti. Noin minäkin kokonaisuuden hahmotan. En vain osaisi koskaan ilmaista sitä noin kompaktisti. :)

vilukissi kirjoitti...

Hei vaan hikisestä lauantaista, joko pahoja vaihdevuosioireita tai tosissaan nihkeä ilma. No, joka tapauksessa hikoan. Niin, multa katkesi jalka viime vuonna ja sen trauman seurauksena sain II keuhkoveritulpan ... vaikka lekurit ny sanois mitä tahansa, niin se oli mulle todella tervehdyttävä juttu, heh. Sen jälkeen ei ole ollut rytmihäiriöitäkään (toki syön edelleen salpaajia) eikä ole isoja tykytyskohtauksiakaan enää. Niin mun piti vain sanoa, että ekan keuhkoveritulpan syyksi laitettiin stressi (enkä ollut iältäni kuin 43v. silloin). Uskon henkisten vaivojen johtuvan fyysisistä ja päinvastoin...kumma kierre.

Ofelia kirjoitti...

Millan, mulle on moni ystävä tehnyt selväksi, että tällä päällä lapsia ei tehdä. Mies on sitä mieltä, että siirtäisin kaikki traumani lapseen ja käyttäytyisin samalla tavalla kuin monsteriäitini. Yksi ystävä sanoo että kaikki äidin mt-ongelmat siirtyvät automaattisesti lapseen. Yhden toivotun sikiön olen jo tämän (sekä romahtaneen psyykkeen takia) takia abortoinut... Se oli kamalaa. Kaikista ei ole äideiksi. Ja jos minusta joskus tulee äiti, sitten mennään perheterapiaan kun se lapsi märisee. Olen vankasti sitä mieltä että äidit pilaavat usein lastensa elämän. Siksi en voinut ottaa sitä riskiä että synnytän tänne jonkun jota en osaa rakastaa vaan kohtelen sitä yhtä paskasti kuin oma äitini minua.

Mistä jutuistani sit yleensä et oo samaa mieltä? Mun mielestä meillä on ollut harvinaisen yhteneviä mielipiteitä! =) Odotan kovasti sitä psykologiapostausta...

Nelmi kirjoitti...

Ensin reuma " Psykiatrien kiinnostus nivelreumaan perustuu havaintoihin, joiden mukaan sairauden alku tai paheneminen on liittynyt tunneperäiseen stressikauteen. Reumapot. kuvataan usein henkilöiksi, jotka ovat rauhallisia tunne-elämältään ja paljastavat harvoin tunteitaan avoimesti. Reumaan laukaisevia tekijöitä ovat olleet mm. äidin kuolema, uhka, että isä menee uusiin naimisiin, ero aviopuolisosta, lapsen syntymä..jne" Enpä enempää viitsi tuota kirjaa nyt tähän kopioida, itselläsi kun näyttää olevan se sama:)
On se onni, että masennuskin on nykyään aivojen välittäjäaineiden tuotosta eikä pelkkää psykiatriaa, pääsee potilasparat helpomalla. Samoin tietenkin reumapotilaat kun saavat kipulääkkeet, eikä tarvitse miettiä isän uutta vaimoa. Yksi lause vielä kirjasta "Reumapotilailla on yllättävän usein depressiivisiä oireita." Yksi lause, josta olen ihan samaa mieltä, mutta minua se ei kyllä yllätä ollenkaan.
Psykiatria on ollut ennen helppoa, kaikki syyt on laitettu vanhempien, etenkin äidin niskoille. Sitten onkin jo terapeutti päässyt niskan päälle ja voinut muovata potilastaan mieleisekseen. Jos muu ei ole auttanut on annettu niin kova lääkitys, että ei ole jaksanut kissaakaan sanoa. Jos on vähänkin itse ajatellut, on varmasti Larcantil annosta nostettu ja jos se ei tuo rauhaa, niin eristys lepositeiden kera tuo sen sitten varmasti.
Onneksi me sairastamme nyt tuota reumaa ja saamme olla omine geenivirheinemme ihan rauhassa. Tosin nytkin hiukan morkataan esi-isiä noista huonoista geeneistä.
Mutta kyllä minäkin silti uskon, että ihminen on psyykkisfyysissosiaalinen-olento. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Jos julmetusti särkee, ottaa kipulääkkeen, saa vatsanpuruja, ei pysty nukkumaan edellisten kanssa, niin kyllä siinä vähän jo masentuukin ja joskus jopa miettii, että kantsiiko tätä elämää enää oikein jatkaakaan. Sitä vain ei moni käsitä sitten millään. Toitottavat vain, että kyllä sun kelpaa, on hyvät lääkkeet ja eläke (joka ei riitä edes lääkkeisiin, onneksi kelan katto on olemassa) ja sulla on aikaa tehdä mitä haluat, harrasta jotain kivaa.
Aivan niinhän juuri teen, yöpuku päällä, tukka rasvaisena täällä on koko päivä ihmetelty, että jospa jaksaisi mennä suihkuun ja kauppaan...taitaa olla myöhäistä tälle päivälle jo. No ehkä huomenna;)

Millan kirjoitti...

Heh, nyt naurattaa Nelmi. Täällä katselee nimittäin peilistä toinen samanlainen kipuileva rasvatukka...ja isäparan vikahan se tietysti on, että hänellä on selkärankareuma ja äidillä fibro + Tiezen syndrooma. Olis vähän kannattanut miettiä ennekuin niillä geeneillä ryhtyivät lapsentekopuuhiin. Vai kuinkas se rodunjalostusoppien mukaan menikään.. ;-D

Nelmi kirjoitti...

Juu, vanhemmat on olleet ihan ajattelemattomia. Se siitä tulee kun järki seisoo samaan aikaan kun k----. Pohjalaasena varmaan tierät mitä sanaa tarkoitin:)
Kiitos kommentistasi, kivaa oli löytää se. Olen minä noissa muissakin blogeissasi vieraillut, mutta tänne on nyt tullut laitetuksi näitä kommentteja.
Siunattua yörauhaa sinulle:)

Lyyti kirjoitti...

Useimmat psyykkiset oireethan ovat sellaisia, että niitä löytyy meistä kaikista, jossain vain menee raja, missä kyseistä piirrettä on "liikaa." Meillä oli lukioaikaan välitunnilla tapana lukea kaveriporukassa psyykkisten sairauksien kuvauksia, ja nauraa kikatimme, kun löysimme aina kaikki oireet itsestämme.

Siinä olen kanssasi, Millan, samoilla linjoilla, että vaikka uskon, että mieliala vaikuttaa fyysiseen hyvinvointiin ja päinvastoin, en usko, että kaikki fyysiset sairaudet ovat henkisten patoumien aiheuttamia.

Mutta omaa äitiäni kyllä syytän aika pitkälle omasta vuosikymmenten pahoinvoinnistani, hän on mielestäni sen synnystä täysin vastuussa. Mutta kun äidin osoittelu sormella ei kuitenkaan tee minua onnelliseksi, eikä loppujen lopuksi johda mihinkään, ja kun tämä on kuitenkin minun ainut elämäni, niin minun pitää vain oppia elämään niillä korteilla, jotka minulle on jaettu, niin kuin itse parhaaksi näen. Eli vaikka moni paha asia lapsuudesta juontaakin juurensa, se ei mielestäni tarkoita, että minä en voisi mitenkään vaikuttaa siihen, miten minä voin.

Fyysisesti olen ollut pääsääntöisesti terve. Tosin kyllä minulla on koko ikäni ollut paha ihottuma, samoin siitepölyallergia, jotka ovat viimeisen parin vuoden aikana kuin ihmeen kaupalla kadonneet. Olen kyllä miettinyt, että sillä voisi olla joku yhteys siihen, että olen tullut enemmän sinuiksi itseni kanssa ja elämäni on muuttunut paremmaksi. Todennäköisempänä syynä pidän kuitenkin sitä, että olen ruvennut elämään terveellisemmin, syömään oikein ja liikkumaan enemmän.

Kaiken kaikkiaan noihin siteeraamasi kirjan kuvauksiin en kyllä osaa suhtautua ollenkaan vakavasti. Minä uskon, että pelkästään ihmismielen toiminta on paljon, paljon monimutkaisempaa kuin tuossa annetaan ymmärtää. En vain usko, että esimerkiksi joku tietty lapsuuden kokemus automaattisesti ja suoraviivaisesti voisi johtaa tiettyyn oireeseen.

Millan kirjoitti...

Huomaan unohtaneeni todeta Ofelian viimeisimpään kommenttiin, mitä aioin, että hurjan rankkoja juttuja nuo, mistä kirjoitat.. Onneksi vanhemmuus ei ole ainoa arvokas asia ihmisen elämässä ja sinulla on hyvin todennäköisesti lahjoja, joita voit käyttää muulla tavoin.

Ne mielipide-erot, Ofelia, liittyvät muuten pitkälti juuri tähän ihmiskäsitys-tematiikkaan, joka tulee ilmi muun muassa tässä "äidin vika vai ei" -kysymyksessä. Osa näkemyseroista meillä johtuu selvästi suuresta ikäerosta, mutta eihän erilaiset näkemykset aina ole paha juttu :-)

Lyyti, kommentissasi on taas paljon painavaa asiaa. Siinä tulee sekin, mitä itse pidän hyvin tärkeänä, että vanhempien syyttely ei johda mihinkään. Itsellänikin on lapsuusvuosilta kipeitä kokemuksia, joiden tiliin voisin pistää kaikki tämänhetkiset ongelmani, mutta se ei tosiaan edistäisi mitään (vaikka eräs psykiatri peräti ehdotti, että "ottaisin etäisyyttä" niiden asioiden vuoksi vanhempiini.

Sitäpaitsi anteeksiantaminen ja saaminen on ollut tosi eheyttävä ja vapauttava kokemus. Vielä, kun oppisi elämään tämän oman keskeneräisyyden kanssa, josta minulla ei ole toivoakaan koskaan saada tuommoista niskalenkkiä, jollaisen sinä, Lyyti, tunnut saaneen joistakin omista heikkouksistasi :-)

Lyyti kirjoitti...

Tuossa anteeksiannossa olet sitten kyllä valovuosia minua edellä. Minulle oikea ratkaisu suhteessa äitiin oli juuri ottaa etäisyyttä - isään sitä ei tarvinnut ottaa, kun hän ei käytännössä neljää ensimmäistä elinvuottani lukuunottamatta ole elämääni kuulunutkaan. Anteeksianto edellyttäisi toisen kunnioittamista, ja minä en pysty sellaista äitiäni kohtaan tuntemaan.

Elegia kirjoitti...

Luin tämän jo aiemmin (ja kommentit myös) ja piti kommentoidakin, mutta deletoin kommenttini ennen lähettämistä.

Ja nyt olen taas täällä. Hölynpölyä suuri osa tuosta laitoksen teksteistä (ainakin noiden sitaattien kohdalta). Olen lukenut itse samantyyppisiä (minulla on atooppinen iho ja sillekin löytyi joku mukava selitys lapsuuteen liittyen, mutten muista enää mikä).

Yhdyn tässä nyt Lyytin kommenttiin. Enpä usko, että olisin tällainen ellen olisi elänyt niissä olosuhteissa, joissa elin. Äitiä on ihan turha syytellä erikseen, sillä pahempi tyranni aiemmin oli isäni. Nämä "valtasuhteet" muuttuivat sitten myöhemmin tai sitten vain aloin ymmärtää asioita eri tavalla.

Paskasti kohdellusta pennusta voi muuten tulla ihan hyvä äiti. Sisareni on hyvä esimerkki, josta vastoin noita psykiatrian oppeja tuli tunne-elämältään tasapainoinen ja muutenkin ehyt ihminen (vaikka kasvuympäristömme oli sama - kohtelu tosin ei). Itse en halua lapsia, koska en luota siihen, että jaksaisin olla äitinä (eikä muutenkaan kiinnosta, ei ole bilogolista kelloa).