tiistai 30. kesäkuuta 2009

Normi-individualisti

Nuorisossa olen aina pitänyt hellyttävänä piirteenä sitä, miten useimmat tahtovat kiihkeästi olla samanaikaisesti yksilöllisiä ja juuri niin kuin kaikki muutkin. Omaa vapautta, persoonallista tyyliä ja erityislaatua korostetaan, mutta samaan aikaan ollaan tavattoman huolestuneita siitä, ettei vaan vaikuteta toisten mielestä tyylittömiltä tai erotuta negatiivisesti omasta viiteryhmästä.

Vanhemmiten olen päätynyt ajattelemaan, että yllättävän suuri joukko ihmisiä ei näytä nykyään kasvavan tuosta piirteestä eroon lainkaan. Eri asia sitten on onko se tarpeenkaan ja onko näin ollut aina vai onko tämä erottautumisen tarve osa nykyajan vaurasta, kulutuskeskeistä elämäntyyliä.

Nuorena odotin aikuistumista kiihkeästi juuri siksi, että haaveilin ajasta, jolloin voisin vapaasti tehdä omat valintani, ilman että vanhemmilla tai koulukavereilla olisi niihin nokan koputtamista. Toki kanssaihmiset aikuistenkin valintoja kommentoivat ja pyrkivät käyttäytymistämme monin tavoin normalisoimaan. Aikuisella vaan on meidänkin yhteiskunnassamme (kuten mielestäni pitääkin) paljon enemmän valtaa ja itsemääräämisoikeutta kuin lapsilla.

Minua vaatemuoti ei ole kiinnostanut koskaan. Ei myöskään sisustustrendit tai muutkaan muoti-ilmiöt. Nuorena pinnalla olevia ilmiöitä teki mieli suorastaan karttaa. Sekin lienee yksi oman yksilöllisyyden korostamisen muoto. Nykyään ei ole niin väliä, onko juttu muidenkin mielestä kiva vai ei. Krätyakalla on oma maku ja niin kauan kuin sillä ei suorastaan lakeja rikota tai ketään loukata, pukeudun, kulutan, harrastan ja diggailen juuri sellaisia asioita kuin sattuu huvittamaan ja kukkaro kestää.

Tämä normaalin ja poikkeavuuden välinen ristiveto tuntuu kuitenkin askarruttavan muitakin. Ehkä sen pohtimisessa on jotain syvästi inhimillistä. Jokaista mietityttää joskus, mikä on tämä MINÄ. Olenko samanlainen kuin muut? Jos en, niin millä tavoin eroan toisista ja miksi? Ulkoinen tunnistautuminen, "värin tunnustaminen" ja tyyleillä leikittely lienee ainakin osittain pyrkimystä hahmottaa oman erillisyyden ja joukkoon kuulumisen rajoja.

Akkaa askarruttaa silti useammin vaatetuspuolta pinnanalaisemmat asiat. Mitä vanhemmaksi tulen sitä vähemmän tärkeältä tuntuu oman erilaisuuden ja ainutlaatuisuuden korostaminen. Vanha totuus "ei mitään uutta auringon alla" alkaa tuntua peräti positiiviselta ja lohdulliselta ajatukselta. Olemmehan me kaikki ainutlaatuisia yksilöitä, mutta silti osa jotain paljon isompaa kokonaisuutta. Meitä yhdistää monenlaiset kokemukset. Voimme ainakin osittain ymmärtää ja tukea toisiamme. Onhan meillä jokaisella oma sisäinen maailmamme ja yksilöllinen elämänpolkumme, mutta hieman niinkuin tuossa kuvassa: päivänkakkaroita olemme silti kaikki. Synnymme, kasvamme, kukimme ja kuolemme kukin oman aikamme. Kaikki olemme kuitenkin maasta ylös ponnistaneet ja kaikille paistaa sama, yhteinen aurinko..


4 kommenttia:

Ofelia kirjoitti...

Heh, samaa minä olen joskus ihmetellyt, ja havainnut että nuoret luulevat olevansa outoja ja erilaisia (gootti, peikkotyttö...) mutta itse asiassa ovat ihan samanlaisia kuin muut. Yleensä on jopa muotia olla se "outo ja erilainen peikkotyttö" tai mikä trendi ikinä onkaan menossa, eikä sitten enää eroa muista ollenkaan... Minä en koskaan halunnut olla mitenkään samanlainen, ei vaan kiinnostanut vaatteet, tupakointi, sama musiikki jne., ja sen takia minulla ei hirveästi ystäviä ollutkaan. Olen siitä asti vain sitten kehittänyt Omaa Minääni. =) Mutta paljonko tosiaan on sitä Omaa ja paljonko muualta imettyjä alitajuisia tai tietoisiakin vaikutteita?

Esa kirjoitti...

Surullisinta on, että näistä erikoisista nuorista tulee useimmiten ihan tavallisia. On jotenkin huvittavaa, että kapinallisuus jotenkin vaan kuuluu "nuoruuteen".

Millan kirjoitti...

Niinpä.. ja onko sillä lopultakaan suurta väliä, ovatko ne ajatukset omia vai eivät :-)

Surulliselta se monista varmasti tuntuu- varsinkin jos on tullut omaksuttua tämä nykyaikainen uskomus, jonka mukaan nuoruus on ihmiselämän
parasta aikaa, jossa täytyy vielä keski-iän kynnykselläkin yrittää riippua epätoivoisesti kiinni ;-)

halla kirjoitti...

Tuota erilaisuuden pyrkimystä en koskaan ymmärtänyt. Minä en pyrkinyt mihinkään, olin silti aina outo lintu epämuodikkaalla tavalla antiikkisen vanhanaikainen. Vanhemmiten muutun aina vain omituisemmaksi. En pyri erilaisuuteen, mutta en sovi muotteihin. Joskus elämä olisi ehkä helppoa, kun huomaisi vain jonain päivänä olevansa päivänkakkara toisten joukossa. Sitä odotellessa, entinen uninen...