keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Herkkyydestä (taas)

Olen kirjoittanut tästä aiemminkin, nimittäin herkkyydestä ja siitä miten se on aika epämääräinen käsite, jota ihmiset tuntuvat käyttävän hyvin eri tavoin, omista lähtökohdistaan tulkiten.

Minun herkkyyteni ei ole sitä tyypillisintä perinaisellista "mimosa-tyyppiä". Sellaista tilannnetta ei taida tullakaan, jossa heittäytyisin hysteeriseksi. Ennemminkin ryhdyn aggressiiviseksi ja sehän on edelleen naisilta kielletty tunne. En kammoa ötököitä, enkä likaa. En helly pienten, pyöräposkisten vauvojen äärellä, enkä nyyhki romanttisia elokuvia katsellessa. Naiseksi olen siis aika epätyypillinen ja näin ollen joidenkin mielestä kelvoton.

Minun herkkyyteni on herkkyyttä ärsykkeille. Erityisesti tuntoaistini ja kuuloni ovat ylettömän herkät. Suunnistan helposti pimeässä kuin lepakko. En kaipaa näköaistia, koska tutussa ympäristössä pelkkä kuuloaistimus riittää reitin löytämiseen.

Aistin myös tavattoman herkästi toisten tunnetiloja. Hankalaksi tilanteen tekee se, että koen myös velvollisuudekseni yrittää jotenkin vastata ihmisten tarpeisiin. Tahtoisin auttaa, helpottaa toisen oloa ja ratkaista hänen ongelmansa, mutta useimmiten en löydä siihen keinoja. Se aiheuttaa ahdistusta.

Tietenkin aistin myös toisten paheksunnan, ylenkatseen, kateuden ja kaikki muut tunteet, joita on lukemattomia erilaisia. Toisaalta herkkyys on lahja. Toisinaan se on kuitenkin taakka - varsinkin tällaiselle ihmiselle, jonka jaksaminen on muutenkin kortilla.

Syyllisyyttä psyykensä tai kehonsa reaktioista ihmisen on kuitenkin mielestäni turhaa kantaa. Olemme vastuussa vain käyttäytymisestämme, eli tietoisista valinnoistamme, emme prosesseista ja vasteista, joita elimistössämme herää.

Itse emme ole tietääkseni päässeet sen paremmin mielemme kuin ruumiimmekaan rakenteita valitsemaan. Näillä vaan pitää pärjätä, jotka on satuttu synnyinlahjaksi saamaan. Turhaa on mielestäni ketään lähteä syyttelemään siitä, millainen on hänen perustemperamenttinsa ja eväät, jotka hänelle on annettu. Ainoastaan siitä, mihin voimme itse vaikuttaa, olemme täysin vastuussa. Yksi ihmisenä olemisen keskeisistä tarkoituksista onkin mielestäni jalostaa näistä aineksista mahdollisimman ympäristöystävällinen keitos. Siinä riittää ainakin Krätyakalla elämäniäksi hommaa.

5 kommenttia:

haisu kirjoitti...

Tuo herkkyys toisten ihmisten tunnetiloille on tuttua minulle, samoin ahdistus ja turhautuminen omaan kykenemättömyyteen auttaa tilannetta. Että se on kuormittavaa välillä. Töissä tämä on hankalaa senkin vuoksi, että kiinnitän mm. kokouksissa enemmän huomiota ihmisten reaktioihin ja oheisviestintään varsinaisen asiasisällön sijaan. Ja meidän hommissa kun pitäisi oikeasti tehdä nimenomaan päinvastoin. En jälkeenpäin aina välttämättä ilman muistiinpanoja muista, mitä sovittiin, mutta muistan kyllä millä mielellä ihmiset siellä istuivat ja keskustelivat.

Lyyti kirjoitti...

Minusta yhtä tärkeää kuin ympäristöystävällisyys on tehdä siitä keitoksesta myös itseystävällinen.

Millan kirjoitti...

Se on kuormittava, haisu, tiedän sen, vaikka minä onneksi olen myös vahvasti asiasuuntautunut. Olen onneksi oppinut käyttämään niitä ihmisten tunnetiloja muistivihjeinä, joiden avulla on helppoa palauttaa mieleen ne asiasisällöt.

Siinä onkin Lyyti ehkä yksi ajattelutapamme eroista. Minulle on ympäristöystävällisyys tärkeämpää ja olen havainnut, että itseystävällisyys ja ympäristöystävällisyys eivät omalla kohdallani ole niin suorassa suhteessa kuin usein väitetään. Itsellä ei siis tarvitse olla hyvä olo, jotta voisi yrittää olla toisille kiltti, eikä oma hyvinvointi ole millään tavalla tae siitä, että ihminen ei aiheuttaisi toisille vaivaa ja huolta.

Lyyti kirjoitti...

Niin, minä ajattelen eri tavalla. Minä olen oikeastaan mennyt toisesta ääripäästä toiseen, ja omalla kohdalla pahinta oli kokonaan ympäristön ehdoilla eläminen, itsensä uhraaminen. Ei se aina ihan suorassa suhteessa ole, mutta kyllä minä olen sen jälkeen jaksanut olla paljon ystävällisempi ja empaattisempi ympäristöä kohtaan, kun rupesin olemaan itselleni kiltimpi. Ei se mikään tae ole kumpaankaan suuntaan, mutta minulta kyllä löytyy voimavaroja ympäristöystävällisyyteen enemmän, kun itsellä on parempi olla. Eli minun kohdallani ne kyllä korreloivat aika pitkälle, sitäpaitsi paljon on sellaisiakin tilanteita, missä ympäristö- ja itseystävällisyys tarkoittavat samaa asiaa.

Millan kirjoitti...

Tuon viimeisen lauseen, varsinkin, minäkin allekirjoitan täysin, Lyyti :-)