Viimeinen opintokokonaisuus, jota olen avoimessa yliopistossa ohjannut (eli tuutoroinut ;-) Celiaa jo tällä hassulla, mutta tällaisenaan ihan oikein kirjoitetulla, sanalla kommenttilootassa hämmästytin) oli nimeltään "Työ ja ihminen muutoksessa".
Itse olin siinä vaiheessa jo henkisesti ja fyysisesti niin hämärän rajamalla, etten muista sen appron kirjallisuudesta juuri mitään, mutta tulipahan tuota aihetta aiemmissa opinnoissa jonkin verran pähkäiltyä. Huikeata on huomata se, miten nopeasti kaikki nykyään muuttuu. Kymmenen vuotta sitten kirjoitettu kirja saattaa jo olla auttamattomasti vanhentunut. Samoin vuosia sitten suoritettu koulutus. Ammattinimikkeet vaihtuvat kaiken aikaa. Tietokoneohjelmat kehittyvät. Monia äitejä kuulemma pelottaa jäädä hoitovapaalle, koska töihin palaaminen voi olla kolmen vuoden jälkeen vaikeaa. Kaikki on muuttunut. Uuden oppimiseen pitäisi panostaa ja lisäksi kotona odottaa vähintään yksi pieni ihminen työpäivän jälkeen vanhempiensa mahdollisimman kokonaisvaltaista huomiota ja huolenpitoa.
Ihan hiljattain luin uudesta tutkimuksesta, joka vahvisti ainakin pari asiaa, joita aiemmissakin on havaittu: Nimittäin, että miehillä työasiat häiritsevät enemmän kotielämää. Naisilla puolestaan kotihuolet siirtyvät helpommin töihin. Semmoinenkin tulos on saatu, että miehet lihovat helpommin nimenomaan työstressin takia ja naiset kotiongelmien. Jotenkin minusta tuntuu, että tuon nyt olisi tollompikin osannut päätellä ihan ilman tutkimuksiakin, kun tiedetään, että edelleen naiset kantavat päävastuun kodin ja lasten hoidosta.
Ystäväni on jo vuosia sitten kirjoittanut mielenkiintoiselta vaikuttavan väitöskirjan juuri siitä aiheesta, joka minuakin eniten kiinnostaa, eli miten työelämän muutos pätkätyöläisyydeksi, itsensä markkinoimiseksi ja jatkuvaksi kehittämiseksi on vaikuttanut ihmisiin, jotka siinä oravanpyörässä vielä juoksevat. Siitä on jo julkaistu kirjakin. (Sanna Joensuu: Kaksi kuvaa työntekijästä). Hävettää, etten ole saanut ajalliseksi vieläkään perehtyä siihen (onneksi Sanna ei varmaankaan ehdi lukea tätä blogiani. Hänellä on nykyään paljon kiireellisempääkin tekemistä pienten lasten äitinä). Tällä lukutahdilla minun on nykyään pakko hankkia kirjat itselleni omaksi, mikäli mielin välttää kirjaston sakkomaksut. Kun äsken katsastelin tuon Sannan kirjan hintoja nettikirjakaupoissa, se ylitti kuitenkin vielä kirkkaasti budjettini rajat..
Jaa, että miksikö en nyt pääse asiaan, vaan jaarittelen niitä näitä, vaikka jokin selvästi vaivaa... No, siksi, että jokin todellakin vaivaa, mutta en voi, enkä saa siitä julkisesti puhua. Ahdistaa. On voimaton olo. Haluaisin tehdä jotain sellaisten asioiden muuttamiseksi, joihin minulla ei ole mitään valtaa, eikä keinoja vaikuttaa.
Ehkä siinäkin on yksi syy, miksi niin kaipaan takaisin työelämään, että siellä oli sentään mahdollisuus vaikuttaa JOHONKIN. Työtä tekemällä ihminen antaa panoksensa yhteisölle, on vuorovaikutuksessa toisten kanssa, oppii, kehittyy ja vaikuttaa. Ihanteellisessa tapauksessa siinä samalla tulee tienattua myös oma elantonsa..
No, kauempaa katsottuna kaikki näyttää aina yksinkertaisemmalta. Käytännössä meikäläisen työurakin oli kyllä lähempänä kaaosta, pohjatonta uupumusta, ahdistusta ja pettymyksiä kuin työn sankaruutta ja iloa.
Näihin sekaviin ja monitulkintaisiin jorinoihin päätän höpinäni täältä tekemättömien kotitöiden ääreltä. Ehkä joku intoutuu kommenttilootassa tuomaan esille omia näkemyksiään työn ja perheen yhdistämisestä tänä hektisenä aikana. Minulla ne ajatukset eivät nyt suostuneet hyvässä järjestyksessä ulostautumaan.
Itse olin siinä vaiheessa jo henkisesti ja fyysisesti niin hämärän rajamalla, etten muista sen appron kirjallisuudesta juuri mitään, mutta tulipahan tuota aihetta aiemmissa opinnoissa jonkin verran pähkäiltyä. Huikeata on huomata se, miten nopeasti kaikki nykyään muuttuu. Kymmenen vuotta sitten kirjoitettu kirja saattaa jo olla auttamattomasti vanhentunut. Samoin vuosia sitten suoritettu koulutus. Ammattinimikkeet vaihtuvat kaiken aikaa. Tietokoneohjelmat kehittyvät. Monia äitejä kuulemma pelottaa jäädä hoitovapaalle, koska töihin palaaminen voi olla kolmen vuoden jälkeen vaikeaa. Kaikki on muuttunut. Uuden oppimiseen pitäisi panostaa ja lisäksi kotona odottaa vähintään yksi pieni ihminen työpäivän jälkeen vanhempiensa mahdollisimman kokonaisvaltaista huomiota ja huolenpitoa.
Ihan hiljattain luin uudesta tutkimuksesta, joka vahvisti ainakin pari asiaa, joita aiemmissakin on havaittu: Nimittäin, että miehillä työasiat häiritsevät enemmän kotielämää. Naisilla puolestaan kotihuolet siirtyvät helpommin töihin. Semmoinenkin tulos on saatu, että miehet lihovat helpommin nimenomaan työstressin takia ja naiset kotiongelmien. Jotenkin minusta tuntuu, että tuon nyt olisi tollompikin osannut päätellä ihan ilman tutkimuksiakin, kun tiedetään, että edelleen naiset kantavat päävastuun kodin ja lasten hoidosta.
Ystäväni on jo vuosia sitten kirjoittanut mielenkiintoiselta vaikuttavan väitöskirjan juuri siitä aiheesta, joka minuakin eniten kiinnostaa, eli miten työelämän muutos pätkätyöläisyydeksi, itsensä markkinoimiseksi ja jatkuvaksi kehittämiseksi on vaikuttanut ihmisiin, jotka siinä oravanpyörässä vielä juoksevat. Siitä on jo julkaistu kirjakin. (Sanna Joensuu: Kaksi kuvaa työntekijästä). Hävettää, etten ole saanut ajalliseksi vieläkään perehtyä siihen (onneksi Sanna ei varmaankaan ehdi lukea tätä blogiani. Hänellä on nykyään paljon kiireellisempääkin tekemistä pienten lasten äitinä). Tällä lukutahdilla minun on nykyään pakko hankkia kirjat itselleni omaksi, mikäli mielin välttää kirjaston sakkomaksut. Kun äsken katsastelin tuon Sannan kirjan hintoja nettikirjakaupoissa, se ylitti kuitenkin vielä kirkkaasti budjettini rajat..
Jaa, että miksikö en nyt pääse asiaan, vaan jaarittelen niitä näitä, vaikka jokin selvästi vaivaa... No, siksi, että jokin todellakin vaivaa, mutta en voi, enkä saa siitä julkisesti puhua. Ahdistaa. On voimaton olo. Haluaisin tehdä jotain sellaisten asioiden muuttamiseksi, joihin minulla ei ole mitään valtaa, eikä keinoja vaikuttaa.
Ehkä siinäkin on yksi syy, miksi niin kaipaan takaisin työelämään, että siellä oli sentään mahdollisuus vaikuttaa JOHONKIN. Työtä tekemällä ihminen antaa panoksensa yhteisölle, on vuorovaikutuksessa toisten kanssa, oppii, kehittyy ja vaikuttaa. Ihanteellisessa tapauksessa siinä samalla tulee tienattua myös oma elantonsa..
No, kauempaa katsottuna kaikki näyttää aina yksinkertaisemmalta. Käytännössä meikäläisen työurakin oli kyllä lähempänä kaaosta, pohjatonta uupumusta, ahdistusta ja pettymyksiä kuin työn sankaruutta ja iloa.
Näihin sekaviin ja monitulkintaisiin jorinoihin päätän höpinäni täältä tekemättömien kotitöiden ääreltä. Ehkä joku intoutuu kommenttilootassa tuomaan esille omia näkemyksiään työn ja perheen yhdistämisestä tänä hektisenä aikana. Minulla ne ajatukset eivät nyt suostuneet hyvässä järjestyksessä ulostautumaan.
6 kommenttia:
Työelämäni aikana tein havainnon, jonka mukaan aina oli huono oamtunto tai stressi päällä jostain, oli se sitten kotiasia tai työasia. Usein vielä niin, että kotona vaivasivat työasiat ja töissä kotiasiat. Ilmankos olen huomattavan ylipainoinen. Laihtuminen onnistui vasta työttömänä!
Voi että kun sulla pukkaa niin hyviä aiheita ja ajatuksia! =) Ihmettelin kun äippälomalla oleva ystäväni sanoi ettei tiedä onko töihin palattuaan enää "kurantti". Mutta niin kai se nykyään on, että jo vuodessa parissa tippuu kärryiltä. Ahdistavaa. Minusta naisten pitäisi voida olla rauhassa kotona lasten kanssa. Jos haluaa töihin, voi mennä, mutta ei saisi olla pakko. Minä olisin mieluusti vaan kotiäiti! Lapset on aina etusijalla. En oikein tiedä voiko nykyaikana kätevästi yhdistää perhettä ja työtä; osa-aikatyön mahdollisuus äideille pitäisi olla.
Laihtuminen on useimmille voimia vaativa urakka. Ei kai se onnistu, jos kaikki voimat kuluvat muuhun. Onneksi olkoon onnistuneen hoikistumisen johdosta. Tämä akka ei yritäkään, kun se ei edes 100 kalorin päiväsaannilla onnistu. Aineenvaihdunta on vissiin jotenkin vinksallaan..
Siitä olen ihan samaa mieltä,Ofelia, että lapsi on tärkein. Minusta kotiin vaan voisi ihan yhtä hyvin jäädä mies kuin nainenkin (meillä mies olisi siihen sopivampi). Pääasia, että pikkuinen saa ensimmäisinä vuosinaan niin paljon hyvää huolenpitoa kuin mahdollista..Osa-aikatyö olisi minustakin hyvä, mutta ei ikävä kyllä taida Suomen oloissa olla vielä realistinen vaihtoehto kaikille.
Höh, siis tuo edellisen kommentin alkupuoli oli tietenkin Obeesialle. Kissanpoika näytön ja näppäimistön välissä häiritsee hieman..
ja kalorimääränkin piti olla tuhat..
Oikeastaan minä hämmästelin koko tutorointi-institutiota. Sellaistahan ei ole ollut omana opiskeluaikanani, jotakin pienryhmäohjausta pari tuntia opiskelun alkuaikana vain.
Jännä juttu muuten, että suomen kieleen on rantautunut kaksi samanvertaista kirjoitusasua samasta ilmiöstä, toinen pyrkii mukailemaan suomen äänneasua, toinen lainasanan alkuperäistä kirjoitusasua. Kokeeksi tein Google-haun molemmilla kirjoitusasuilla, ja osumia löytyi kiitettävästi. Nähtäväksi jää, kumpi kirjoitusasu saa ylivallan. Suomen kielessä ei nimittäin oikein "suvaita" rinnakkaisia kirjoitusasuja. Ei ainakaan tule mieleen yhtään esimerkkiä.
Mutta asiaan.
Totta on, että työelämässä kehitys kehittyy hirveää vauhtia. Välillä työelämästä poissa olleena olen joutunut tekemään hirveästi töitä pysyäkseni kehityksen perässä. Ja niin totta tuokin, että miesten työntekoa haittaa kotielämä, kun naisten elämänkirjo on laajempi ja huomattavasti sirpaleisempi.
Lähetä kommentti