Vaakkuu, vaappuu
musta lintu,
murhelintu, yllä pään.
Tuima pohjoistuulikaan
ei muualle saa lentämään.
Tulee haukka, julmanlainen,
nälän kiilto katseessaan.
Murhe pieni, raakkuvainen,
väistyy, vinhaan katoaa.
Vainko suru suurenlainen
arjen murheet karkottaa,
tuska vertavuotavainen
pienet harmit haihduttaa?
-MILLAN-
3 kommenttia:
Aivan ihana klassinen runohelmi, Eino Leinon malliin. Sinähän venyt tyyliin kuin tyyliin! Luovuus ei näköjään kuole eikä nääkähdä, vaikka ruumis olisi nääntymäisillään.
Kiitos vaan, Aila. Hieman kieli poskessa ja välillä keskellä suutakin tuon tänään väsäsin, kun tekisi mieli runoilla, vaan ei ole tullut koskaan opeteltua. Oikein tunnistit esikuvan. Klassikkojen jäljittelyllä on hyvä aloittaa ;-)
Kiitos, oli kaunis.
Lähetä kommentti