Nyt on Kräytakka niin häkellyksissään, että psykologisiin teorioihin palaaminen onnistuu vasta sitten, kun elämä epätavallisen katkaisuhoidon jäljiltä hieman normalisoituu.
Senhän jo kerroinkin, että viime torstaina lompakkoni lähti vahingossa miehen mukana Lappiin. Kipulääkeet loppuivat perjantaina, samoin suklaa ja viimeinen viinitippakin lurahti alas kurkusta lauantaina. Joku kaljannäköinen tölkki tuolla jääkaapissa vielä nököttää, mutta semmoisiin litkuihin en koske. Niin humalahakuinen ja puudutuksen tarpeessa en sentään toistaiseksi ole.
Noihin haasteisiin suhtauduin vielä hurtilla huumorilla, mutta eilen aamulla oli sitten nettiyhteys pimeänä ja sitä pimeyttä kesti tähän iltapäivään saakka. Siinäpä olikin Akalla kestämistä, kun ei päässyt sähköpostiin, ei chattaamaan, ei toisten blogeja lukemaan, eikä edes omiin kirjoittelemaan. Pari Huuto.Net kohdettakin oli sulkeutumassa. Voi, että kuulkaa ahdisti!
Riippuvuus ei siis ole ollenkaan liioiteltu ilmaisu käytettäväksi suhteestani nettiin. Jotain hyödyllistäkin kerkesin kuitenkin vastentahtoisen katkaisuhoidon aikana oivaltaa. Nimittäin sen, että minä VOIN aivan mainiosti olla ilman alkoholia, herkkuja ja jonkin aikaa, hammasta purren , ilman kipulääkkeitäkin. Pärjään kohtalaisen hyvin arjessa ilman armasta aviomiestäni ja netin puutteeseenkin todennäköisesti tottuisin, jos sitä jatkuisi useamman päivän. Eihän mokomaa ole niin kovin pitkään ollut olemassakaan. Eri asia sitten on, mitä ilman HALUAN olla, mitä tarvitsen ja miksi. Jälleen tuo kysymys "miksi" oli henkilökohtaisesti se olennaisin.
Tajusin, että netin avulla pidän yllä vähäisiä jäljellä olevia henkisiä kykyjäni, sosiaalia kontakteja ja edes jonkinlaista päivärytmiä ja aktiivisuuden tasoa. Jos rajoittaisin verkossa riippumista, siitä vapautuva aika ja energia ei suinkaan suuntautuisi mihinkään yleishyödyllisempään, vaan vajoaisin mitä ilmeisimmin samanlaiseen apatiaan, lähes täydelliseen zombietilaan, jollaisessa olen menneinä aikoina viettänyt kuukausia elämästäni... Eläköön siis itse valittu riippuvuus. Kaikki riippuuvuudet eivät välttämättä ole pelkästään pahoja.
Nyt singahdan innolla lukemaan rästiin jääneet blogipäivitykset. Ensin hengen, sitten ruumiin ravinto. Ruokakauppaan lähden vasta, kun on pakko, eli sitten, kun kissanruoka loppuu ja siihen menee vielä pari päivää. Vähän rahaa sentään löytyi, kun pengoin muutamia muinaisia hätävarakätköjä, joten nou hätä. Kyllä tässä perjantaihin saakka selvitään - kunhan netti vaan pelittää ;-)
Senhän jo kerroinkin, että viime torstaina lompakkoni lähti vahingossa miehen mukana Lappiin. Kipulääkeet loppuivat perjantaina, samoin suklaa ja viimeinen viinitippakin lurahti alas kurkusta lauantaina. Joku kaljannäköinen tölkki tuolla jääkaapissa vielä nököttää, mutta semmoisiin litkuihin en koske. Niin humalahakuinen ja puudutuksen tarpeessa en sentään toistaiseksi ole.
Noihin haasteisiin suhtauduin vielä hurtilla huumorilla, mutta eilen aamulla oli sitten nettiyhteys pimeänä ja sitä pimeyttä kesti tähän iltapäivään saakka. Siinäpä olikin Akalla kestämistä, kun ei päässyt sähköpostiin, ei chattaamaan, ei toisten blogeja lukemaan, eikä edes omiin kirjoittelemaan. Pari Huuto.Net kohdettakin oli sulkeutumassa. Voi, että kuulkaa ahdisti!
Riippuvuus ei siis ole ollenkaan liioiteltu ilmaisu käytettäväksi suhteestani nettiin. Jotain hyödyllistäkin kerkesin kuitenkin vastentahtoisen katkaisuhoidon aikana oivaltaa. Nimittäin sen, että minä VOIN aivan mainiosti olla ilman alkoholia, herkkuja ja jonkin aikaa, hammasta purren , ilman kipulääkkeitäkin. Pärjään kohtalaisen hyvin arjessa ilman armasta aviomiestäni ja netin puutteeseenkin todennäköisesti tottuisin, jos sitä jatkuisi useamman päivän. Eihän mokomaa ole niin kovin pitkään ollut olemassakaan. Eri asia sitten on, mitä ilman HALUAN olla, mitä tarvitsen ja miksi. Jälleen tuo kysymys "miksi" oli henkilökohtaisesti se olennaisin.
Tajusin, että netin avulla pidän yllä vähäisiä jäljellä olevia henkisiä kykyjäni, sosiaalia kontakteja ja edes jonkinlaista päivärytmiä ja aktiivisuuden tasoa. Jos rajoittaisin verkossa riippumista, siitä vapautuva aika ja energia ei suinkaan suuntautuisi mihinkään yleishyödyllisempään, vaan vajoaisin mitä ilmeisimmin samanlaiseen apatiaan, lähes täydelliseen zombietilaan, jollaisessa olen menneinä aikoina viettänyt kuukausia elämästäni... Eläköön siis itse valittu riippuvuus. Kaikki riippuuvuudet eivät välttämättä ole pelkästään pahoja.
Nyt singahdan innolla lukemaan rästiin jääneet blogipäivitykset. Ensin hengen, sitten ruumiin ravinto. Ruokakauppaan lähden vasta, kun on pakko, eli sitten, kun kissanruoka loppuu ja siihen menee vielä pari päivää. Vähän rahaa sentään löytyi, kun pengoin muutamia muinaisia hätävarakätköjä, joten nou hätä. Kyllä tässä perjantaihin saakka selvitään - kunhan netti vaan pelittää ;-)
5 kommenttia:
Tervetuloa takaisin! Minusta se pahan riippuvuuden raja mene siinä, että ei pysty lopettamaan vaikka haluaisi. Niin kauan kuin tietoisesti valitsee netin jonkun muun tekemisen sijaan, se ei minusta ole ongelma. Sitä se on vasta sitten, kun haluaisi nousta pois koneelta, mutta ei voi, kun pitää vielä yksi juttu käydä katsomassa tai kirjoittaa tai... Kun koneelta noustessa kaduttaa, kuinka paljon aikaa siinä tuhraantui. Tai kun ei muista syödä, nukkua, ruokkia lemmikkejä, käydä vessassa jne. sitten se on ongelma. Mutta muutenhan se on vain oma valinta, miten haluaa aikansa käyttää.
Minullekin netti toimii myös sosiaalisena kanavana. Hyvä riippuvuusmittari on tosiaan se, miten pärjää ilman nettiä. Minulle ei tee tiukkaan olla ilman nettiä (on kokeiltu), mutta en ole ehdoin tahdoin poissa netistä, koska en halua. En jätä kuitenkaan menoja menemättä tai muita tekemisiä tekemättä (paitsi siivoamisen, mutta en kyllä siivoaisi muutenkaan) sen takia, että pitää olla netissä :D
Tunnen tuskasi, sillä olen itsekin nettiriippuvainen. En haluaisi olla. Mutta joskus itken verta, kun nettiyhteys kriittisellä hetkellä pettää (ja Netikkahan pettää aika usein).
Nääs riippuvaisuuteni nettiin heijastuu liikana luottavaisuutena. En juuri koskaan merkkaa mitään numeroita tai päivämääriä jne. ylös, jos ne ovat sähköpostissa. Tarkistan sitten sieltä. Usein vaan, kun tarkistusta tarttee, netti onkin pimeänä, enkä hyvässä lykyssä edes muista haaastateltavani nimeä (olen toimittaja).
Tuota niin...tunnustan. Kuulun joukkoon tähän, meitä ei olekaan kovin vähän...
Mullakin olisi nyt mahdollisuus koettaa kahlata blogejasi, joita olet kuitenkin ehtinyt viime sunnuntaista alkaen kirjoittaa ihan nokko, mutta se on aivan liian suuri annos minulle! Loma Norjassa on mennyt mukavasti ja nyt se alkaa olla lopuillaan. Aikovat juhlia juhannusta tæællæ vasta ensi viikolla.
Lähetä kommentti