No, nyt menee kyllä tehokkaasti yksityisyyssuoja, mutta enpä malta olla julkisesti riemuitsematta tämän uutisen verran mieheni uudesta työpaikasta ja mainiosta esimiehestä, joka tosin on ystävä jo pitkältä ajalta. Koulusurmapaikkakunnalta kuorosodan voittajakylään. Ei tässä nyt ainakaan kovasti alamäkeen mennä, jos hiukan huumorilla asiaa katsotaan..
tiistai 3. maaliskuuta 2009
Mä haluuuun
Pitkään aikaan en ole halunnut oikein mitään muuta kuin käydä makuulle( mieluiten sellaiseen puiseen laatikkoon ja kansi tiukasti perässä kiinni). Olo on kaikkine kipuineen ja reunaehtoineen ollut niin keinoton ja voimaton, etten ole jaksanut edes vienosti toivoa. Nyt on kuitenkin jotain liikahtanut. Kohtauksittain olen viime viikkoinna huomannut, että mä haluuuuun. Kaikenlaista. Enimmäkseen materiaalista ja kaiken kukkuraksi melko turhanpäiväistä.
Muutto uudelle paikkakunnalle virkistää mieltä. Torstaina mennään paikan päälle etsimään uutta kotia. Vaikkei uudesta asunnosta ole vielä mitään tarkkaa tietoa, sisustusvimma puskee jo päälle. Tekee mieli suunnitella kaikenlaista,(vaikka tietysti muistan, ettei minulla voimia ole unelmieni toteuttamiseen).
Edu Kettusella on joku hauska biisi, jossa tekstinpätkä menee näin "Mä haluun uuden auton, ihan vaikka Nissanin, kunhan siinon sähköikkunat ja sellain perseenlämmitin" Yritin kaivaa sen YouTubesta. En löytänyt.
Kyynisen akan tämmöinen mielenhäiriö pistää miettimään, mistä pohjimiltaan mahtaa olla kysymys. Jos olisin optimisti, voisin leikitellä ajatuksella, että samasta kuin silloin, kun köyhät nousevat kapinaan. Sehän ei koskaan tapahdu silloin, kun olot ovat kurjimmillaan, vaan vasta sitten, kun ne ovat jo hieman pohjalukemista parantuneet.
Biologisempi vaihtoehto olisi pistää elämästä innostuminen kevään piikkiin. Yltiöoptimisti voisi heittäytyä peräti haaveilemaan jonkin asteisesta mielen tervehtymisestä...mutta akka onkin aika realisti.
Kiinnostava kysymys silti ihan noin yleisesti: mitä ihminen todellisuudessa haluaa, kun haluaa ja miksi?
Muutto uudelle paikkakunnalle virkistää mieltä. Torstaina mennään paikan päälle etsimään uutta kotia. Vaikkei uudesta asunnosta ole vielä mitään tarkkaa tietoa, sisustusvimma puskee jo päälle. Tekee mieli suunnitella kaikenlaista,(vaikka tietysti muistan, ettei minulla voimia ole unelmieni toteuttamiseen).
Edu Kettusella on joku hauska biisi, jossa tekstinpätkä menee näin "Mä haluun uuden auton, ihan vaikka Nissanin, kunhan siinon sähköikkunat ja sellain perseenlämmitin" Yritin kaivaa sen YouTubesta. En löytänyt.
Kyynisen akan tämmöinen mielenhäiriö pistää miettimään, mistä pohjimiltaan mahtaa olla kysymys. Jos olisin optimisti, voisin leikitellä ajatuksella, että samasta kuin silloin, kun köyhät nousevat kapinaan. Sehän ei koskaan tapahdu silloin, kun olot ovat kurjimmillaan, vaan vasta sitten, kun ne ovat jo hieman pohjalukemista parantuneet.
Biologisempi vaihtoehto olisi pistää elämästä innostuminen kevään piikkiin. Yltiöoptimisti voisi heittäytyä peräti haaveilemaan jonkin asteisesta mielen tervehtymisestä...mutta akka onkin aika realisti.
Kiinnostava kysymys silti ihan noin yleisesti: mitä ihminen todellisuudessa haluaa, kun haluaa ja miksi?
Nappi jakoon
Niinalta sain tuommoisen ilahduttavan napin (tuolla sivupalkissa) ja ilo on tietenkin tarkoitus pistää kiertämään. Tuosta palkin listalta löytyy jo monta suosikkia ja aika monille olen jo nappejakin lähetellyt, joten tällä kertaa menköön sellaisille, joita ei listasta löydy, mutta joita kuitenkin tiiviisti seuraan:
Jussin Jorinat on jaksanut sekä ajatteluttaa että riemastuttaa akkaa pitkään, joten sille lähtee yksi. Jos lueskelette Jussin juttuja tarkemmin, ymmärrätte ehkä, miksi seuraava äidillinen neuvo on tarpeen: Kuvan saa mukaansa kopioimalla sen ensin johonkin oman koneensa kansioon ja hakemalla sieltä sitten kuvana tekstiin tai gadgetiksi tuohon bloggerin sivupalkkiin ;-)
Suu naurunvirneessä luen ahkerasti myös Vilukissin pohojanmaan murteella kuvailtua värikästä arkea, joten sinne paiskataan yksi.
Kolmas menköön rakkaalle ystävälle , jonka blogissa pitää käydä joka päivä tsekkaamassa, mitä kaikkea, mitä ilmeisimmin jonkinlaisella ylimääräisellä virtalähteellä varustettu, rouvasihminen on sitten viimenäkemän saanut aikaan.
Sitten vielä yksi Kirjailijan häiriöklinikalle, joka taitaa olla pisimpään seuraamani blogi koko blogimaailmassa. Hänen teksteistään löytyy sekä arkea, asiaa että ajattelemisen aihetta. Päivitystahti ei nykyään ole tiuha, mutta hyvää kannattaa odottaa ;-)
Jussin Jorinat on jaksanut sekä ajatteluttaa että riemastuttaa akkaa pitkään, joten sille lähtee yksi. Jos lueskelette Jussin juttuja tarkemmin, ymmärrätte ehkä, miksi seuraava äidillinen neuvo on tarpeen: Kuvan saa mukaansa kopioimalla sen ensin johonkin oman koneensa kansioon ja hakemalla sieltä sitten kuvana tekstiin tai gadgetiksi tuohon bloggerin sivupalkkiin ;-)
Suu naurunvirneessä luen ahkerasti myös Vilukissin pohojanmaan murteella kuvailtua värikästä arkea, joten sinne paiskataan yksi.
Kolmas menköön rakkaalle ystävälle , jonka blogissa pitää käydä joka päivä tsekkaamassa, mitä kaikkea, mitä ilmeisimmin jonkinlaisella ylimääräisellä virtalähteellä varustettu, rouvasihminen on sitten viimenäkemän saanut aikaan.
Sitten vielä yksi Kirjailijan häiriöklinikalle, joka taitaa olla pisimpään seuraamani blogi koko blogimaailmassa. Hänen teksteistään löytyy sekä arkea, asiaa että ajattelemisen aihetta. Päivitystahti ei nykyään ole tiuha, mutta hyvää kannattaa odottaa ;-)
maanantai 2. maaliskuuta 2009
Kolmas Nainen
Kyllä on mukavaa olla vanha akka nykyään, eikä esimerkiksi kolmekymmentä vuotta sitten. Monissa asioissa suvaitsevaisuus on lisääntynyt, eikä ikäsidonnaisuus rajoita mummojenkaan hurvittelua enää yhtä paljon kuin omassa lapsuudessa... vai voisikohan olla niin, ettei se oikeasti rajoittanut silloinkaan. Jospa sitä vaan oli nuorena niin valikoiva havainnoissaan, ettei noteerannut poikkeavia, pahennusta herättäviä mummoja senkään vertaa, että olisi viitsinyt edes paheksua.
Joka tapauksessa joidenkin mielestä jo esihistoriallinen bändi Kolmas Nainen on ilmoittanut pitkähkön tauon jälkeen heittävänsä taas muutaman keikan. Akalta löytyy levyhyllystä kaikki tuon yhtyeen äänitteet, mutta livenä en ole sitä kuullut kuin 19 vuotta sitten Seinäjoen kauppaopiston oppilaskunnan järjestämässä konsertissa.
Akan oma nuoruus kului enimmäkseen toisenlaisilla festareilla ja useimmin ihan itse keikkaillessa. Olisikohan nyt sopiva aika ruveta käymään useammin rock-konserteissa, kun kuulemma ravintoloissakin tupakointi on jo kielletty niin, että siellä tämmöinen allergikkokin kykenee viettämään iltaansa ilman, että silmät vuotaa ja henkitorvi tukkeentuu.
Joka tapauksessa joidenkin mielestä jo esihistoriallinen bändi Kolmas Nainen on ilmoittanut pitkähkön tauon jälkeen heittävänsä taas muutaman keikan. Akalta löytyy levyhyllystä kaikki tuon yhtyeen äänitteet, mutta livenä en ole sitä kuullut kuin 19 vuotta sitten Seinäjoen kauppaopiston oppilaskunnan järjestämässä konsertissa.
Akan oma nuoruus kului enimmäkseen toisenlaisilla festareilla ja useimmin ihan itse keikkaillessa. Olisikohan nyt sopiva aika ruveta käymään useammin rock-konserteissa, kun kuulemma ravintoloissakin tupakointi on jo kielletty niin, että siellä tämmöinen allergikkokin kykenee viettämään iltaansa ilman, että silmät vuotaa ja henkitorvi tukkeentuu.
Nalle ja poika
Eilisen postauksen kommentit nostattivat mieleeni lämpimän muiston vuosien takaa. Olin sijaisena pienellä koululla, missä lukiolaisten kanssa tunnit olivat aloittelevalle opettajalle pelkkää iloa ja jopa seiskaluokkalaisten kanssa pystyi keskustelemaan. He kuuntelivat, innostuivat ja suostuivat positiiviseen vuorovaikutukseen.
Ysiluokissa oli kuitenkin yksi, jonka tunnille kaikki opettajat menivät huokaillen. Onneksi siinä koulussa opettajainhuoneessa oli hyvä henki ja työtovereita tuettiin kaikin mahdollisin tavoin. Tuossa tietyssä luokassa oli puolet niitä, joita "ei vois vähemmän kiinnostaa" ja he sabotoivat tehokkaasti tunneilla oppimisen mahdollisuudet myös muilta.
Siinä vaiheessa, kun minä tulin vuodeksi taloon, yksi pojista oli jo rikkonut kaikkia mahdollisia sääntöjä ja varmasti muutamaa, joita ei oltu vielä keksittykään. Hän oli ylimielinen, vahva ja röyheä ja käytti valtaansa väärin myös tovereitaan kohtaan (opettajista puhumattakaan). Rikkomukset olivat niin vakavia, että hänen erottamisekseen koulusta oli jo laadittu anomus sille taholle joka sellaisesta päättää (mikä lie lautakunta. Rehtorilla ei yksin kuulemma ollut sellaisia valtuuksia. Opettajillahan ei nykyään ole juuri mitään valtuuksia. Onneksi en tiennyt sitä silloin. Vankilassa taitaisin olla, jos olisin syytteeseen joutunut kaikesta siitä, mitä neuvottomuuksissani kokeilin).
Lukuvuosi oli kääntynyt jo kevääseen, kun jälleen kerran raskas tunti oli lopuillaan. Tuon pojan kanssa olimme saavuttaneet värikkäiden vaiheiden jälkeen jonkinlaisen välirauhan, mutta muutaman muun kanssa oli vielä täysi taistelu käynnissä. Koska oli minun vuoroni valvoa viikon jälki-istunnot, pyysin häntä jäämään tunnin päätteeksi sopimaan kanssani, mikä päivä hänelle parhaiten sopisi.
Puhuin niinkuin olen aina yrittänyt puhua kaikille muillekin oppilailleni: ystävällisesti ja kunnioittavasti, mutta tarpeen tullen tiukasti. Kun toisten virratessa ulos luokasta kutsuin häntä nimeltä, hän maleksi lähemmäs, huomasi pöydällä edessäni avaimenperässä riippuvan nallen, ojensi sormensa, painoi kevyesti sitä nenästä, sanoi "piip" ja vilkaisi sitten lämmin hymy kasvoillaan minua nopeasti silmiin.
Sen jälkeen olen aina pidellyt erityisellä hellyydellä kädessäni sitä pientä nallea...
Ysiluokissa oli kuitenkin yksi, jonka tunnille kaikki opettajat menivät huokaillen. Onneksi siinä koulussa opettajainhuoneessa oli hyvä henki ja työtovereita tuettiin kaikin mahdollisin tavoin. Tuossa tietyssä luokassa oli puolet niitä, joita "ei vois vähemmän kiinnostaa" ja he sabotoivat tehokkaasti tunneilla oppimisen mahdollisuudet myös muilta.
Siinä vaiheessa, kun minä tulin vuodeksi taloon, yksi pojista oli jo rikkonut kaikkia mahdollisia sääntöjä ja varmasti muutamaa, joita ei oltu vielä keksittykään. Hän oli ylimielinen, vahva ja röyheä ja käytti valtaansa väärin myös tovereitaan kohtaan (opettajista puhumattakaan). Rikkomukset olivat niin vakavia, että hänen erottamisekseen koulusta oli jo laadittu anomus sille taholle joka sellaisesta päättää (mikä lie lautakunta. Rehtorilla ei yksin kuulemma ollut sellaisia valtuuksia. Opettajillahan ei nykyään ole juuri mitään valtuuksia. Onneksi en tiennyt sitä silloin. Vankilassa taitaisin olla, jos olisin syytteeseen joutunut kaikesta siitä, mitä neuvottomuuksissani kokeilin).
Lukuvuosi oli kääntynyt jo kevääseen, kun jälleen kerran raskas tunti oli lopuillaan. Tuon pojan kanssa olimme saavuttaneet värikkäiden vaiheiden jälkeen jonkinlaisen välirauhan, mutta muutaman muun kanssa oli vielä täysi taistelu käynnissä. Koska oli minun vuoroni valvoa viikon jälki-istunnot, pyysin häntä jäämään tunnin päätteeksi sopimaan kanssani, mikä päivä hänelle parhaiten sopisi.
Puhuin niinkuin olen aina yrittänyt puhua kaikille muillekin oppilailleni: ystävällisesti ja kunnioittavasti, mutta tarpeen tullen tiukasti. Kun toisten virratessa ulos luokasta kutsuin häntä nimeltä, hän maleksi lähemmäs, huomasi pöydällä edessäni avaimenperässä riippuvan nallen, ojensi sormensa, painoi kevyesti sitä nenästä, sanoi "piip" ja vilkaisi sitten lämmin hymy kasvoillaan minua nopeasti silmiin.
Sen jälkeen olen aina pidellyt erityisellä hellyydellä kädessäni sitä pientä nallea...
sunnuntai 1. maaliskuuta 2009
Kilttejä kumminkin
Johan menisi nykyihmiseltä aivot solmuun, jos mieltään ryhtyisi muuttamaan jokaisen uuden tutkimustuloksen tai teoriasuuntauksen myötä. Kaikenlaista uutta, täydentävää ja usein ristiriitaistakin tietoa yleisölle syötetään. On se toki osa tieteen kehitystä ja itseään korjaavaa käytäntöä. Joskus ei kuitenkaan voi olla ihmettelemättä, mitä kaikkea sitä tieteenä esitetään.
Akkaa on vimmastuttanut kovasti viime aikoina yleistynyt evoluutioinnostus ja reduktionistinen ihmiskuva. Itse evoluutioteoriaa vastaan ei minulla mitään ole, mutta tapa, jolla sitä käytetään monenlaisen vahvemman oikeuden, väkivallan ja yhteiskunnallisen epätasa-arvon perustelemiseen, saa niskakarvani nousemaan pystyyn. Ihmisessä on akan mielestä myös muuta kuin hermoverkkojen ohjailemaa sähkökemiallista toimintaa ja geeneihin koodattuja taipumuksia, eikä kaikkea paskamaisuutta maailmassa voi kuitata sillä, että sellaisiksi me nyt vaan olemme aikojen saatossa kehittyneet.
Nettiuutiset kuitenkin eilen riemastuttivat uudenlaisella näkemyksellä ihmisluonnosta ja luonnonvalinnasta. Berkeleyn yliopiston psykologian professori Dacher Keltner on kuulemma julkaissut kirjan, jossa hän vaihteeksi väittää ihmisten olevan luonnostaan hyviä, kilttejä ja avuliaita.
Eivät evoluutiointoilijatkaan toki ole ihmisen hyväntahtoisuutta kokonaan kieltäneet. Sen on vaan ajateltu kohdistuvan lähinnä omiin biologisiin jälkeläisiin ja lähisukulaisiin sekä ihmisiin, jotka jollain tavalla kykenevät auttamaan meitä tässä henkiinjäämisen taistossa.
En ole vielä lukenut kirjaa. Saattaahan se lopulta sisältää aivan samaa höttöä eri kansissa. Lisäksi tämä pieni kirjapuffi on peräisin lehdestä, joka ei niin kovin syvällisiä analyysejä uutisaiheistaan harrasta. Viehättävän virkistävä ajatus vaihteeksi kumminkin tämä "Born to be good".
Akkaa on vimmastuttanut kovasti viime aikoina yleistynyt evoluutioinnostus ja reduktionistinen ihmiskuva. Itse evoluutioteoriaa vastaan ei minulla mitään ole, mutta tapa, jolla sitä käytetään monenlaisen vahvemman oikeuden, väkivallan ja yhteiskunnallisen epätasa-arvon perustelemiseen, saa niskakarvani nousemaan pystyyn. Ihmisessä on akan mielestä myös muuta kuin hermoverkkojen ohjailemaa sähkökemiallista toimintaa ja geeneihin koodattuja taipumuksia, eikä kaikkea paskamaisuutta maailmassa voi kuitata sillä, että sellaisiksi me nyt vaan olemme aikojen saatossa kehittyneet.
Nettiuutiset kuitenkin eilen riemastuttivat uudenlaisella näkemyksellä ihmisluonnosta ja luonnonvalinnasta. Berkeleyn yliopiston psykologian professori Dacher Keltner on kuulemma julkaissut kirjan, jossa hän vaihteeksi väittää ihmisten olevan luonnostaan hyviä, kilttejä ja avuliaita.
Eivät evoluutiointoilijatkaan toki ole ihmisen hyväntahtoisuutta kokonaan kieltäneet. Sen on vaan ajateltu kohdistuvan lähinnä omiin biologisiin jälkeläisiin ja lähisukulaisiin sekä ihmisiin, jotka jollain tavalla kykenevät auttamaan meitä tässä henkiinjäämisen taistossa.
En ole vielä lukenut kirjaa. Saattaahan se lopulta sisältää aivan samaa höttöä eri kansissa. Lisäksi tämä pieni kirjapuffi on peräisin lehdestä, joka ei niin kovin syvällisiä analyysejä uutisaiheistaan harrasta. Viehättävän virkistävä ajatus vaihteeksi kumminkin tämä "Born to be good".
perjantai 27. helmikuuta 2009
Rakkaudesta
Että siitä kirjoittaminen voikin olla vaikeaa. Toisaalta se on jo loppuunkaluttu aihe. Henkilökohtaisesti en kuitenkaan koskaan ole välittänyt siitä kovin vilkkaasti keskustella. Omat ajatukset kun ovat erityisesti parisuhderakkauden osalta kulkeneet niin eri ratoja kuin monien lähipiiriläisten. Kun rakkaus on tunteita nostattava aihe, siitä on helppo saada myös riitoja aikaan, eikä semmoinen useinkaan palvele tarkoitusta.
Minun nuoruudessani ei filosofiaa lukiossa opetettu. Tutustuin etiikan oppikirjoihin vasta kypsässä aikuisiässä ja heti ensimmäisen kohdalla mukavasti napsahti. Sieltä löytyi perinteinen kristillisen etiikan tapa määritellä rakkaus, joka sopii minulle. Sen mukaan sitä olisi olemassa kolmea eri laatua, jotka liittyvät toisiinsa, saattavat esiintyä ajoittain samassa suhteessa ja ovat periaatteessa kaikki samaa alkujuurta, vaikka ilmenevätkin eri tavoin.
Sen teorian mukaan on olemassa ensinnäkin agape, joka on pyyteetöntä ja puhdasta. Se on peräisin Jumalasta ja on samalla sekä velvoittavaa että mahdollistavaa. Se tekee meistä ihmisiä ja kykeneviä hyvään. Rakastamme, koska Hän on ensin rakastanut meitä. Agape kutsuu meitä lähimmäisenrakkauteen ja uhrauksiin arvokkaiden asioiden puolesta.
On olemassa myös ystävien välistä rakkautta, välittämistä, veljeyttä ja sisaruutta, jota tässä teoriassa kutsutaan nimellä filia.
Sitten on vielä se kaikkien tuntema Eros, jonka yhteydessä ei juuri pyyteettömyydestä kannata puhua. Siihen liittyy niin selvästi myös halun ja omistamisen ulottuvuus ja niiden myötä usein myös mustasukkaisuus. Silti monesti mainitaan, että hyvään parisuhteeseen kuuluu myös ystävyys ja todetaan, että seksuaalisuus on niin erottamaton osa ihmistä, että eroottiset tunteet voivat herätä myös muita kuin omaa kumppania kohtaan.
Kun ihmiset käyttävät sanaa rakkaus, ei aina ole helppoa tietää, mistä nyt oikein puhutaan. Joidenkin suusta se lipsahtaa yhtä liukkaasti kuin välimerkkeinä ja adjektiiveina käytetyt voimasanat. Joillekin se tarkoittaa pelkästään seksuaalista kiintymystä. Itse taidan käyttää sitä useammin ilmaistessani tunnettani joitakin asioita tai muita elollisia objekteja kuin ihmisiä kohtaan.
Kerran kauan sitten, kun vanhempi ystäväni puhui minulle rakkaudesta, tulin kohauttaneeksi olkapäitäni ja ilmaisin, ettei moinen hömpötys taida olla minua varten. "Mutta mitä muuta tässä maailmassa on, jonka vuoksi elää", kysyi tuo romantikko ystäväni. Niinpä..Ehkä en enää yhtä ylimielisesti rakkaudelle tuhahtele, mutta kohteet valitsen edelleen tarkkaan. Enkä vieläkään voi ymmärtää niitä, joiden elämän tarkoitus, päämäärä ja suuri unelma on yksinomaan romanttinen rakkaus.
Taidan olla tylsä, epäromanttinen ja sangen epäeroottinen. Vaan ei se mitään. Meitä mahtuu tänne maailmaan niin kaikenlaisia. Erästä ystävää lainatakseni " On se hyvä, että me tykätään eri asioista. Sillä tavalla jää kullekin enemmän sitä mistä tykkää"
Minun nuoruudessani ei filosofiaa lukiossa opetettu. Tutustuin etiikan oppikirjoihin vasta kypsässä aikuisiässä ja heti ensimmäisen kohdalla mukavasti napsahti. Sieltä löytyi perinteinen kristillisen etiikan tapa määritellä rakkaus, joka sopii minulle. Sen mukaan sitä olisi olemassa kolmea eri laatua, jotka liittyvät toisiinsa, saattavat esiintyä ajoittain samassa suhteessa ja ovat periaatteessa kaikki samaa alkujuurta, vaikka ilmenevätkin eri tavoin.
Sen teorian mukaan on olemassa ensinnäkin agape, joka on pyyteetöntä ja puhdasta. Se on peräisin Jumalasta ja on samalla sekä velvoittavaa että mahdollistavaa. Se tekee meistä ihmisiä ja kykeneviä hyvään. Rakastamme, koska Hän on ensin rakastanut meitä. Agape kutsuu meitä lähimmäisenrakkauteen ja uhrauksiin arvokkaiden asioiden puolesta.
On olemassa myös ystävien välistä rakkautta, välittämistä, veljeyttä ja sisaruutta, jota tässä teoriassa kutsutaan nimellä filia.
Sitten on vielä se kaikkien tuntema Eros, jonka yhteydessä ei juuri pyyteettömyydestä kannata puhua. Siihen liittyy niin selvästi myös halun ja omistamisen ulottuvuus ja niiden myötä usein myös mustasukkaisuus. Silti monesti mainitaan, että hyvään parisuhteeseen kuuluu myös ystävyys ja todetaan, että seksuaalisuus on niin erottamaton osa ihmistä, että eroottiset tunteet voivat herätä myös muita kuin omaa kumppania kohtaan.
Kun ihmiset käyttävät sanaa rakkaus, ei aina ole helppoa tietää, mistä nyt oikein puhutaan. Joidenkin suusta se lipsahtaa yhtä liukkaasti kuin välimerkkeinä ja adjektiiveina käytetyt voimasanat. Joillekin se tarkoittaa pelkästään seksuaalista kiintymystä. Itse taidan käyttää sitä useammin ilmaistessani tunnettani joitakin asioita tai muita elollisia objekteja kuin ihmisiä kohtaan.
Kerran kauan sitten, kun vanhempi ystäväni puhui minulle rakkaudesta, tulin kohauttaneeksi olkapäitäni ja ilmaisin, ettei moinen hömpötys taida olla minua varten. "Mutta mitä muuta tässä maailmassa on, jonka vuoksi elää", kysyi tuo romantikko ystäväni. Niinpä..Ehkä en enää yhtä ylimielisesti rakkaudelle tuhahtele, mutta kohteet valitsen edelleen tarkkaan. Enkä vieläkään voi ymmärtää niitä, joiden elämän tarkoitus, päämäärä ja suuri unelma on yksinomaan romanttinen rakkaus.
Taidan olla tylsä, epäromanttinen ja sangen epäeroottinen. Vaan ei se mitään. Meitä mahtuu tänne maailmaan niin kaikenlaisia. Erästä ystävää lainatakseni " On se hyvä, että me tykätään eri asioista. Sillä tavalla jää kullekin enemmän sitä mistä tykkää"
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)