Koska lehdet pursuvat nykyään näitä oli vaihteeksi mukavaa lukea tämä. Hilkka Olkinuoraa oli pyydetty kirjoittamaan pirteä kirja vanhenemisesta, mutta hän oli kieltäytynyt tehtävästä, koska vanheneminen ei hänen mielestään ole pelkää virkeää harrastamista , onnellista elämästä ja lisääntyneestä vapaudesta nauttimista.
On toki hienoa, jos joku löytää noista monenlaisista listoista apua ongelmiinsa. Lähiviikkoina muistan lukeneeni vastaavanlaisen reseptin ainakin ylipainon, masennuksen ja kodin epäjärjestyksen karkottamiseksi..
Noita kaikkialta silmille tunkevia elämänohjeita pois hätistellessä piirtyy väistämättä mieleen varsin selkeä kuva tämän päivän ihanneihmisestä.
Nykypäivän ihanneihminen ei suinkaan välttele syntiä (mitä se sellainen edes on? Eikös se ollut joku inkvisition keksintö?) vaan läskiä. Ihanneihminen on hoikka, aktiivinen ja liikunnallinen ja siksi automaattisesti terve. (Suurimmaksi osaksi sairaudet johtuvat kehnoista elintavoista ja laiskuudesta, joten yhteisiä verovaroja sairaanhoidossa kuluttavat ovat heikkoluonteisia ihmisiä, jotka oikeastaan saisivat itse kustantaa hillittömän elämisensä seuraukset).
Kunnon kansalainen tekee paljon työtä ja kuluttaa niin, että talouden pyörät rullaavat jouhevasti. Hyvä ihminen huolehtii itsestään, jälkikasvustaan ja ikääntyvistä vanhemmistaan. Jäljelle jäävän ajan (minkä ajan?) hän käyttää ammattitaitonsa kehittämiseen ja henkisen kuntonsa ylläpitämiseen, jotta eläkelläkin vielä kropan lisäksi pelaisi myös pää.
.Kunnon ihminen harrastaa innokkaasti tyydyttävää (fyysistä sekä psyykkistä kuntoa ylläpitävää) seksiä vielä vanhainkodissakin ja tärkeimpänä kansalaisvelvollisuutenaan on elämänsä alusta loppuun saakka ONNELLINEN.
Tuossa Olkinuoran ajatuksia esittelevässä artikkelissa tykästyin erityisesti tuohon sanaan pelkistyminen. Tietyissä piireissä nykyään tavoitellaan elämäntyylin hidastamista, yksinkertaistamista ja leppoistamista. Ilmiötä kritisoivat muistuttavat usein, että moinen oravanpyörän hidastaminen on mahdollista lähinnä varakkaalle eliittijoukolle, jolle leipä ilmestyy pöytään ja katto pysyy pään päällä ilman jokapäiväistä raahautumista mahdollisesti useampaankin työpaikkaan.
Olkinuoran tarkoittama pelkistyminen ei ole sama asia kuin leppoistaminen. Se on jotain, joka tapahtuu ihmiselle väistämättä, kun meitä elämässä "riisutaan". Jokainen, joka tarpeeksi vanhaksi elää joutuu nimittäin yleensä luopumaan monista rakkaistaan, ammatistaan, harrastuksistaan, sosiaalisesta asemastaan, usein myös taloudellisista ja fyysisistä resursseistaan.
Jotain positiivistakin tuossa pelkistymisessä voi silti olla - varsinkin jos edes osa siitä voidaan kokea vapaaehtoisena pelkistämisenä. Vapaaehtoinen suostuminen, sopeutuminen muuttuneisiin olosuhteisiin, avaa mahdollisuuden löytää elämästä uusia ulottuvuuksia, joiden kokemiseen ei ollut aikaa silloin, kun kaikki resurssit kuluivat alati kulman taa karkaavan, täydellisen onnellisen elämän metsästämiseen.
On toki hienoa, jos joku löytää noista monenlaisista listoista apua ongelmiinsa. Lähiviikkoina muistan lukeneeni vastaavanlaisen reseptin ainakin ylipainon, masennuksen ja kodin epäjärjestyksen karkottamiseksi..
Noita kaikkialta silmille tunkevia elämänohjeita pois hätistellessä piirtyy väistämättä mieleen varsin selkeä kuva tämän päivän ihanneihmisestä.
Nykypäivän ihanneihminen ei suinkaan välttele syntiä (mitä se sellainen edes on? Eikös se ollut joku inkvisition keksintö?) vaan läskiä. Ihanneihminen on hoikka, aktiivinen ja liikunnallinen ja siksi automaattisesti terve. (Suurimmaksi osaksi sairaudet johtuvat kehnoista elintavoista ja laiskuudesta, joten yhteisiä verovaroja sairaanhoidossa kuluttavat ovat heikkoluonteisia ihmisiä, jotka oikeastaan saisivat itse kustantaa hillittömän elämisensä seuraukset).
Kunnon kansalainen tekee paljon työtä ja kuluttaa niin, että talouden pyörät rullaavat jouhevasti. Hyvä ihminen huolehtii itsestään, jälkikasvustaan ja ikääntyvistä vanhemmistaan. Jäljelle jäävän ajan (minkä ajan?) hän käyttää ammattitaitonsa kehittämiseen ja henkisen kuntonsa ylläpitämiseen, jotta eläkelläkin vielä kropan lisäksi pelaisi myös pää.
.Kunnon ihminen harrastaa innokkaasti tyydyttävää (fyysistä sekä psyykkistä kuntoa ylläpitävää) seksiä vielä vanhainkodissakin ja tärkeimpänä kansalaisvelvollisuutenaan on elämänsä alusta loppuun saakka ONNELLINEN.
Tuossa Olkinuoran ajatuksia esittelevässä artikkelissa tykästyin erityisesti tuohon sanaan pelkistyminen. Tietyissä piireissä nykyään tavoitellaan elämäntyylin hidastamista, yksinkertaistamista ja leppoistamista. Ilmiötä kritisoivat muistuttavat usein, että moinen oravanpyörän hidastaminen on mahdollista lähinnä varakkaalle eliittijoukolle, jolle leipä ilmestyy pöytään ja katto pysyy pään päällä ilman jokapäiväistä raahautumista mahdollisesti useampaankin työpaikkaan.
Olkinuoran tarkoittama pelkistyminen ei ole sama asia kuin leppoistaminen. Se on jotain, joka tapahtuu ihmiselle väistämättä, kun meitä elämässä "riisutaan". Jokainen, joka tarpeeksi vanhaksi elää joutuu nimittäin yleensä luopumaan monista rakkaistaan, ammatistaan, harrastuksistaan, sosiaalisesta asemastaan, usein myös taloudellisista ja fyysisistä resursseistaan.
Jotain positiivistakin tuossa pelkistymisessä voi silti olla - varsinkin jos edes osa siitä voidaan kokea vapaaehtoisena pelkistämisenä. Vapaaehtoinen suostuminen, sopeutuminen muuttuneisiin olosuhteisiin, avaa mahdollisuuden löytää elämästä uusia ulottuvuuksia, joiden kokemiseen ei ollut aikaa silloin, kun kaikki resurssit kuluivat alati kulman taa karkaavan, täydellisen onnellisen elämän metsästämiseen.