Tätä kävimme katsomassa ja nyt on oudon ahdistunut olo. Jossain ihmisen näissä ilmasto-oloissa pitää asua, mutta onko se juuri tämä torppa, joka meidän on nyt tarkoitus hankkia? Miksi ihmeessä kaksi ihmistä, joista kumpikaan ei kunnolla tunnista, kummasta päästä vasaraa pidellään, hankkisi 1800-luvulla rakennetun talon, joka selvästi on pikaisen ja perusteellisen remontin tarpeessa, vaikkei asukkailla korkeat vaatimukset olisikaan..Toisaalta tämä on juuri sellainen talo, jonka 15 vuotta sitten olisin halunnut. Silloin en sitä saanut. Onkohan nyt jo myöhäistä?Vanhat vänkkyräiset omenapuut ja perennapenkit ovat ihania (vaikkeivät juuri tässä kuvassa näykään) Samoin melkein puolen hehtaarin tontti keskellä kylää, järven rannalla,.. mutta talvella järvillä on tapana jäätyä ja vanhoilla hirsitaloilla päästää pakkanen nurkkiinsa paukkumaan..
Talovanhuksen nykyisillä vuokralaisilla oli kuusiviikkoisia kissanpentuja. Ihania punaisia ja harmaita karvapalleroita. Sain yhden syliini ja melkein unohdin sen jälkeen huokailla hiljaa repsottavia tapetteja, narisevia lattialankkuja, ruosteista kattoa ja ulkolaudoituksen hilseilevää maalia.
Mitäs sitten, jos ostamme sen ja se osoittautuukin asumiskelvottomaksi homeröttelöksi? Meidän tuloillamme uutta omistusasuntoa ei enää koskaan hankita, eikä kukaan täyspäinen ota vuokralle perhettä, johon kuuluu 9 karvaista, nelijalkaista, seinänpieliä kynsivää ja lattioita raapivaa jäsentä. Entä, jos liikuntakykyni heikkenee entisestään, enkä jaksakaan hoitaa suurta puutarhaa. Kuinkahan pitkään niin vanha talo pysyy huonolla hoidolla asumiskelpoisena? Mitäs jos se yksinkertaisesti lahoaa ja romahtaa?
Toisaalta, mikä tässä maailmassa kestää? Se talo on antanut vankan suojan asukkailleen jo yli sadan vuoden ajan. Saattaa hyvin olla, että se seisoo paikoillaan vielä sittenkin, kun minua ei enää ole. Ennen rakennukset tehtiin kestämään. Todennäköisesti en itsekään tule mitään ikäennätyksiä rikkomaan.
Huomenna on taas yksi ratkaiseva kokous, jossa asiaa käsitellään. Jos siellä päätös on myönteinen, kauppa todennäköisesti toteutuu. Krätyakan mielessä pyörii talovanhus ja pieni, pentuinen kissa. Loppu ja alku, alku vai loppu. Kumpiko mahtaa nyt olla kyseessä, vai molemmat yhtä aikaa?
4 kommenttia:
Minä veikkaan, että ennemmin aika jättää meistä kuin tuo talo lahoaa. Minä en ole kuullut, että mikään satavuotias alkuperäisessä kunnossa oleva talo olisi lahonnut. Jos sitä ei ole kukaan päässyt pilaamaan muovilla ja muulla kamaluudella, jota on harrastettu viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana, niin todennäköisesti teillä on terve talo. Mitä vähemmän talolle on tehty, sitä parempi vain teille.
Ja hatarahirsisessä talossahan ei home tunnetusti viihdy. Niin olen ainakin kuullut sanottavan.
Tietenkin talossa kannattaa teettää kuntotarkastus, mikäli sitä ei vielä ole tehty ennen kuin pistätte nimeänne kauppakirjoihin.
Yhdyn Celian kommenttiin ja lisään vielä omani, että onpa kaunis talo! Minulta saattaisi järki lentää ulos päästä, jos olisin pääsemäisilläni tuollaiseen asumaan. ;)
Sinänsä hyvä, että sinun järki ei ole kokonaan lentänyt ulos, että muistat ottaa huomioon talon rakenteetkin. Jospa kuntokartoitus tosiaan kertoisi enemmän kuin silmä. :)
Minustakin talo näyttää hienolta. Jos katto on kunnossa, niin eihän se mihinkään lahoa. Ihmiset hössöttävät turhaan rapistuvien maalien ym kanssa. Joillakin on sellainen käsitys, että jos maali rapisee, se tarkoittaa että talo on lahoamassa. Tämä on maalikauppiaiden aivopesua. Maali ei vaikuta talon säilymiseen, se on pelkkä ulkonäkökysymys. Vesijohdot ovat tietenkin riski. Mutta homeen haistaa.
Kiitos rohkaisun sanoista, Celia, Elegia ja Kirsti. Uskonvahvistusta tässä nimittäin eniten tarvitaan.
Kuntokartoitus on tehty kolmisen vuotta sitten ja pahin vika korjattu. Hintakaan ei varmasti olisi keskituloisen ihmisen kukkarolle sen kummempi rasitus kuin kohtuuhintaisen auton hankinta. Ongelma onkin vain siinä, kun ei ole niitä keskitulojakaan... No, riskipeliähän tämä elämä toisaalta on alusta loppuun :)
Lähetä kommentti