Nyt nolottaa, kun löysin tämän. Siinä nimittäin kerrotaan, että huolimattomuusvirheet työpaikkahakemuksessa saattavat pudottaa hakijan harkittavien listalta heti kättelyssä. Hilpeyttä Krätyakassa kyllä herättää tuo "Dear Sir or Madman" (hyvä herra tai mielipuoli). Jossain tilanteissa ja tehtävistä riippuen saattaisin silti harkita tuommoiseen lyöntivirheeseen lipsahtanutta... kirjanpitäjäksi ehkä kuitenkaan en.
Itseäni nolottaa, kun palaan katsomaan blogien kommenttilaatikoihin jättämiäni kirjoitusvirheisiä viestejäni. Joskus olen yrittänyt itselleni selittää niitä kipeillä sormilla, silmälaseilla, (joilla näen huonosti lähelle) ja aivan liian pitkillä kynsillä, jotka napsahtelevat vääriin näppäimiin. Julma totuus on kuitenkin se, että olen samperin huolimaton.
Toki skarppaan aina silloin, kun kyse on mielestäni tärkeästä asiasta, mutta eikö viestin jättäminen jonkun toisen luettavaksi ole muka tärkeätä? Eikö olisi kohteliasta kunnioittaa blogin pitäjää ja lukijoita sen verran, että keskittyisi tarkistamaan tuotoksensa virheettömyyden? Olisi varmasti. Jostain syystä olen vain aina ollut tämmöinen. Huonoa on se, että tohkeissani tai laiskuuksissani keskityn aina omasta mielestäni pääasiaan, eli sisältöön ja muoto jää toisarvoiseksi.
Olen malttamaton ja haluan saada äkkiä valmista, mutta eikö sittenkin olisi paikallaan tarkistaa, että lopputulos on kohtalaisen siisti ja moitteeton? Yllättävän monet ihmiset nimittäin näkevät kaikista asioista vain ensivaikutelman ja pinnan. Se on heidän tapansa katsoa maailmaa. Toisaalta...tulisiko niin erilaisten ihmisten työskentelystä samalla työpaikalla mitään? Voisi tietenkin tulla, jos molemmat osapuolet joustaisivat ja kunnioittaisivat toisiaan. Hyvässä yhteistyössähän ihmisten vahvuudet täydentävät toisiaan.
Kaikissa asioissa on useampia puolia. Työelämässä ja muuallakin minua on arvostettu siitä, etten kompastele lillukanvarsiin, vaan osaan hahmottaa laajoja kokonaisuuksia kerrallaan. Malttamattomuuden positiivisena kylkiäisena on tullut kyky saada nopeasti ja tehokkaasti asiat valmiiksi (laiskan ihmisen kannattaa hoitaa pakolliset tehtävät äkkiä alta pois. Jää sitten enemmän aikaa vetelehtimiseen). Velvollisuudentunto, tarve ottaa toisia huomioon ja itsekriittisyys on paikannut huolimattomuutta jonkin verran, mutta olen minä varmasti jättänyt taakseni aika nivaskan "sutta ja sekundaa" (senniminen mainio blogikin muuten on. Kannattaa tutustua).
Varsinkin nyt blogimaailmaan ajauduttuani olen ollut huomaavinani, että naiset kirjoittavat useammin pienistä, arkisista asioista ja kuvailevat tarkasti yksityiskohtia. Oletteko samaa mieltä? Voihan se olla Akan henkilökohtaista havaintoharhaakin. Itse koen seilaavani tässä blogissa jotenkin noiden kahden ääripään välimaastossa. Yksityiskohdat vai kokonaisuus? Analyysi vai synteesi? Upeinta olisi, jos ne voisi jotenkin yhdistää ja siirtyä joustavasti katsomistavasta toiseen. Siinä taitaa Akallakin olla vielä vähän harjoittelemista.
Itseäni nolottaa, kun palaan katsomaan blogien kommenttilaatikoihin jättämiäni kirjoitusvirheisiä viestejäni. Joskus olen yrittänyt itselleni selittää niitä kipeillä sormilla, silmälaseilla, (joilla näen huonosti lähelle) ja aivan liian pitkillä kynsillä, jotka napsahtelevat vääriin näppäimiin. Julma totuus on kuitenkin se, että olen samperin huolimaton.
Toki skarppaan aina silloin, kun kyse on mielestäni tärkeästä asiasta, mutta eikö viestin jättäminen jonkun toisen luettavaksi ole muka tärkeätä? Eikö olisi kohteliasta kunnioittaa blogin pitäjää ja lukijoita sen verran, että keskittyisi tarkistamaan tuotoksensa virheettömyyden? Olisi varmasti. Jostain syystä olen vain aina ollut tämmöinen. Huonoa on se, että tohkeissani tai laiskuuksissani keskityn aina omasta mielestäni pääasiaan, eli sisältöön ja muoto jää toisarvoiseksi.
Olen malttamaton ja haluan saada äkkiä valmista, mutta eikö sittenkin olisi paikallaan tarkistaa, että lopputulos on kohtalaisen siisti ja moitteeton? Yllättävän monet ihmiset nimittäin näkevät kaikista asioista vain ensivaikutelman ja pinnan. Se on heidän tapansa katsoa maailmaa. Toisaalta...tulisiko niin erilaisten ihmisten työskentelystä samalla työpaikalla mitään? Voisi tietenkin tulla, jos molemmat osapuolet joustaisivat ja kunnioittaisivat toisiaan. Hyvässä yhteistyössähän ihmisten vahvuudet täydentävät toisiaan.
Kaikissa asioissa on useampia puolia. Työelämässä ja muuallakin minua on arvostettu siitä, etten kompastele lillukanvarsiin, vaan osaan hahmottaa laajoja kokonaisuuksia kerrallaan. Malttamattomuuden positiivisena kylkiäisena on tullut kyky saada nopeasti ja tehokkaasti asiat valmiiksi (laiskan ihmisen kannattaa hoitaa pakolliset tehtävät äkkiä alta pois. Jää sitten enemmän aikaa vetelehtimiseen). Velvollisuudentunto, tarve ottaa toisia huomioon ja itsekriittisyys on paikannut huolimattomuutta jonkin verran, mutta olen minä varmasti jättänyt taakseni aika nivaskan "sutta ja sekundaa" (senniminen mainio blogikin muuten on. Kannattaa tutustua).
Varsinkin nyt blogimaailmaan ajauduttuani olen ollut huomaavinani, että naiset kirjoittavat useammin pienistä, arkisista asioista ja kuvailevat tarkasti yksityiskohtia. Oletteko samaa mieltä? Voihan se olla Akan henkilökohtaista havaintoharhaakin. Itse koen seilaavani tässä blogissa jotenkin noiden kahden ääripään välimaastossa. Yksityiskohdat vai kokonaisuus? Analyysi vai synteesi? Upeinta olisi, jos ne voisi jotenkin yhdistää ja siirtyä joustavasti katsomistavasta toiseen. Siinä taitaa Akallakin olla vielä vähän harjoittelemista.
6 kommenttia:
Mikähän siinäkin on, että osaa olla toisten tekstien oikolukijana, mutta omissa jutuissa virheet eivät hyppele esiin samalla vauhdilla... Kirjoittaessaan käyttää ilmeisesti vain aivoja ja sormia, jolloin silmät unohtuvat matkasta...
"Tohkeissaan vai laiskuuksissaan", siinä vasta kysymys.
Juu, olen kanssasi samaa mieltä tuosta oikeinkirjoituksesta, mutta nyt todellakin häpeän. Nimittäin olen juuri sellainen kirjoittaja, joka asian sanottuaan painaa nappia lähetä ja se siitä sitten. Omaa blogianikin kirjoitan ihan samalla tavalla. Mahtaakohan kukaan uskoa, kun kerron, että äidinkielessä minulla on aina ollut kiitettävä.
Olen silti oppinut antamaan itselleni anteeksi noita kirjoitusvirheitä, koska näkökykyni on nykyään hyvinkin rajallinen, kiitos kosteamuotoisen ikärappeuman silmänpohjissa. Koneella istuminen rasittaa muutenkin kovasti silmiä, vaikka näytölläni onkin ihan ikiomat säädökset. Ilman niitä jäisi moni blogi vallan lukematta, niin pientä tekstiä niissä on.
Kun itse luen toisen kirjoittamaa tekstiä, en todellakaan huomaa siinä kirjoitusvirheitä, asia kiinnostaa enemmän. Sitäpaitsi on tehty tutkimus kirjoitusvirheistä. En nyt muista minkä suuruinen se prosennti oli virheiden määrässä ennenkuin lukia edes huomaa niitä. Tutkimuksen mukaan ihminen tavallaan lukee "oikolukuna". Sanojen alku on näiden nopeasti lukevien ihmisten tärkein osviitta koko sanasta ja voipa osa lauseen sanoista jäädä vallan lukematta. Siitä huolimatta luetun ymmärtäminen on ihan kiitettävää luokkaa. Ääneen luku näiden henkilöiden kohdalla onkin sitten hieman pulmallisempaa, takkuaa, kun ei voi käyttää oikolukuaan.
Eli summa kaikesta on se, että kirjoitusvirheitä ei kukaan hyvän lukutaidon omaava edes kerkeä huomaamaan. Olkoon tämä sinullekin vapauttava tieto :)
Hyvää oli lukea myös tuosta edellisestä kirjoituksestasi, että sydämeesi ei ole tullut uusia vikoja. Nyt vielä lukemaan uusin kirjoituksesi :)
Sanos muuta, mm ja miksi kaikki muutkin virheet on niipaljon helpompi huomata toisissa ;-D
Tuopa oli lohduttava tieto, ettei virheitä aina huomata, Nelmi ;)
Kommentti on eräänlainen käyntikortti, Minä joka ammatissani olen tottunut ihmisten ja viestinnän arvioimiseen, tulen (tahtomattanikin) katsoneeksi arvioivalla silmällä sisältöä, ulkomuotoa, huomaavaisuutta, kohteliaisuutta jne. niissä kommenteissa joita saan ja niissä joita jätän toisten blogeihin.
Välillä tulen lukeneeksi toisten postaukset vain pintapuolisesti, jättäneeksi kohteliaisuusviestin, tyhjänpuoleisen, mutta hyvää tarkoittavan.
Ajatuksia herättävät, taitavasti laaditut kirjoitukset, kuten sinun tekstisi, ansaitsisivat syventymistä ja huolellisesti muotoiltuja kommenttikirjoituksia, mutta siihen ei usein ole aikaa ja energiaa. Siksi en aina tule kommenttia jättäneeksi, mutta luen, luen useaankin kertaan eri päivinä. Tämänkin postauksen aihe kiinnostaa suuresti... taisin lukea jo kolmannen kerran :)
Itse kirjoittamani kommentit pyrin yleensä oikolukemaan, ja pahimmat vihreet korjaamaan, kohteliaisuutena sitä bloggaria kohtaan jolle viestin jätän. Muut tehkööt omien näkemyksiensä ja oman luonteensa mukaan. Eihän näitä tarvitse niin vakavasti ottaa. Pilkunviilaus on hermostuttavaa.
PS Kiitti kun eilen korjasit minulta sen ukonhatun. Ukonkellohan se tietysti oli! Kauhea kiire sekoitti pääni.
Tuo "käyntikortti" on tässä osuva ilmaus, Rita. Kohteliaisuuskin on minunkin mielestäni tärkeä juttu esim. pukeutumisessa, vaikka en neljännesvuosisadan yrittämisestä huolimatta ole saanut edes miestäni tajuamaan sitä ;-)
Kommenteista täytyy todeta sen verran, että ne ovat koko bloggaamisen suola, mutta olen yrittänyt opetella ymmärtämään, että muilla ihmisillä on ihan oikea elämä. Vain minulla on aikaa suoltaa tekstiä ihan määrättömästi ;-)
Kiitän ja kuittaan :)
Lähetä kommentti