Viime viikolla lähdimme miehen kanssa noutamaan sitä netistä huutamaani kaappia myyjän kanssa sopimaamme aikaan ja paikkaan. Peräkärry saatiin lainaksi vanhemmilta ja hurruuteltiin pitkälti neljättäkymmentä kilometriä pitäjän toiselle laidalle huomataksemme, ettei myyjä suvainnutkaan olla paikalla. Ei vastannut puheluihin, eikä ollut jättänyt näkösälle mitään viestiä. Odottelimme puolisen tuntia, soittelimme suljettuun puhelimeen, lähetimme tekstarin ja lähdimme mieli maassa kotiin.
Seuraavana aamuna myyjä suvaitsi soittaa ja tivata, miksemme olleet tulleet, vaikka hän oli viereisessä talossa iltaan saakka odottanut. Kun sitten vuorostani kysyin, miksei hän ollut sovittuna aikana sovitussa osoitteessa, miekkonen vastasi, ettei hän semmoista tarkkaa kellonaikaa voinut mitenkään muistaa, kun sähköpostitse olimme sopineet siitä niin kauan kuin viikkoa aiemmin (!!!). Todellisuudessa siitäkin oli 5 päivää... Selitystä en saanut sillekään, miksei mies ollut pitänyt puhelintaan päällä tai soittanut minulle. Minulla kyllä oli luuri ulottuvillani koko päivän aamusta iltaan...
Nojoo. Kaapin mies kuitenkin halusi myydä ja toi sen sitten itse meille kotiin. Tuossa se nyt eteisessä ahtaasti jököttää odottamassa pääsyä sinne uuteen kotiimme, jonka kaupan kanssa tilanne on kovasti samansuuntainen kuin tuossa kaapin ostossa. Mikään siitä asiasta saamamme suullinen tieto ei ole tähän mennessä pitänyt paikkaansa, eikä asia ole edennyt käytännössä yhtään, vaikka se laitettiin vireille jo maaliskuussa ja kuukauden päästä pitäisi muuttaa.
Kun siskoplikkani näki tuon kaapin kuvan, hän totesi, että kokoa sillä on ainakin sen verran, että hätätilassa voimme muuttaa siihen ja ikuisena optimistina lisäsi vielä, että eihän sitä tiedä vaikka sieltä pääsisi Narniaan, kun on tuommoiset riimutkin ovessa...(Toivottavasti ei kuitenkaan Vilukissin Narniaan, josta hän kertoo omassa blogissaan. Linkki löytyy sivupalkista. Siellä meidän kisut saattaisivat nimittäin innostua hieman liikaa lankakeristä ja muista tilpehööreistä)
Seuraavana aamuna myyjä suvaitsi soittaa ja tivata, miksemme olleet tulleet, vaikka hän oli viereisessä talossa iltaan saakka odottanut. Kun sitten vuorostani kysyin, miksei hän ollut sovittuna aikana sovitussa osoitteessa, miekkonen vastasi, ettei hän semmoista tarkkaa kellonaikaa voinut mitenkään muistaa, kun sähköpostitse olimme sopineet siitä niin kauan kuin viikkoa aiemmin (!!!). Todellisuudessa siitäkin oli 5 päivää... Selitystä en saanut sillekään, miksei mies ollut pitänyt puhelintaan päällä tai soittanut minulle. Minulla kyllä oli luuri ulottuvillani koko päivän aamusta iltaan...
Nojoo. Kaapin mies kuitenkin halusi myydä ja toi sen sitten itse meille kotiin. Tuossa se nyt eteisessä ahtaasti jököttää odottamassa pääsyä sinne uuteen kotiimme, jonka kaupan kanssa tilanne on kovasti samansuuntainen kuin tuossa kaapin ostossa. Mikään siitä asiasta saamamme suullinen tieto ei ole tähän mennessä pitänyt paikkaansa, eikä asia ole edennyt käytännössä yhtään, vaikka se laitettiin vireille jo maaliskuussa ja kuukauden päästä pitäisi muuttaa.
Kun siskoplikkani näki tuon kaapin kuvan, hän totesi, että kokoa sillä on ainakin sen verran, että hätätilassa voimme muuttaa siihen ja ikuisena optimistina lisäsi vielä, että eihän sitä tiedä vaikka sieltä pääsisi Narniaan, kun on tuommoiset riimutkin ovessa...(Toivottavasti ei kuitenkaan Vilukissin Narniaan, josta hän kertoo omassa blogissaan. Linkki löytyy sivupalkista. Siellä meidän kisut saattaisivat nimittäin innostua hieman liikaa lankakeristä ja muista tilpehööreistä)
6 kommenttia:
Joo, kisuillasi olisi mun Narniassani lokoisat oltavat, ei tulisi aika pitkäksi ei. Komea kaappi! Olihan erikoinen myyjä, heh, vai naapurissa odotellut teitä. Toivotaan nyt, että kuukauden päästä uusi koto olisi teidän ja asiat reilassa sen kaupan kanssa.
Narnia... tosiaan :) Muistan lapsena lukeneeni.
Kuvaamasi kaltaisia kertomuksia on tuon tuostakin Aasiakas.net - sivustolla. Tosin sinun tarinassasi myyjä oli aasi ettekä te.
Ei oikein tiedä nauraako vai itkeä noissa tapauksissa kun syytellään että ette osanneet ajatuksia lukea ja sinne viereiseen taloon mennä. Elettäkään ei siihen suuntaan että pyydeltäisiin anteeksi omia erehdyksiä. Kaikki on aina toisen osapuolen syytä.
Jäämme arvailemaan ottiko tapauksesta opikseen vai selittääkö kaikille jotka jaksavat kuunnella miten kaapin ostajat hölmöilivät. Veikkaanpa jälkimmäistä vaihtoehtoa :)
Suututtavia tuollaiset todella. Mutta onneksi toi kumminkin itse kaapin teille. Olisihan tuo voinut tuoda se jo alun perinkin.
Mutta onpa kaappi komea.
Onpa kaunis kaappi! Jos se ei olisi noin kaunis, niin olisi voinut haistattaa myyjälle pitkät. ;)
Saanko udella muutatteko pitkälle nykyisestä asuinpaikastanne? Minähän en tiedä - eikä se kuulu minulle - missä te nytkään asutte, mutta ihan mielenkiinnosta olisi kiva tietää suuntautuuko muutto kauaskin. Ja miten itse sitten koet paikanvaihdoksen. Tietenkään ei ole pakko vastata, kunhan kyselen ja sinä saat itse päättää, mitä haluat kertoa ja mitä et. :)
Noinhan se tuppaa menemään, Rita :-)
Juu, Kirlah ja Elegia, minustakin se on kaunis, eikä ollut edes kallis (140 euroa). Siksi hiukkasen tarkemmin valitsinkin sanojani puhelimessa sen myyjän kanssa ;-)
Me muutamme Lappajärvelle, Elegia. Seutu ei onneksi ole ihan outoa, koska olemme 90-luvun alussa asuneet saman järven toisella reunalla. Aika monessa postauksessa olenkin täällä jo ruikuttanut, että en ihan hirveän innoissani ole muuttamassa, kun sopeutumiseen ei enää ole energiaa ja tämä nykyinen koti on oikeastaan ainoa, jonne olen koskaan ehtinyt kasvattaa juuret, kun olen asunut 13 eri paikkakunnalla ja ties kuinka monessa eri asunnossa.
Komea kaappi ja vähän kummallinen kauppias. Onneksi oli kuitenkin halvat hinnat.
Kolmetoista kotipaikkakuntaa on kunnioitettavan komea määrä. Sinä oletkin sitten ehtinyt vähän useammalle paikkakunnalle kuin minä. Minä pääsen vain vähän yli puoleenväliin sinun luvuistasi ja siinäkin on oikeasti ainakin puolet liikaa, vaikka joka kerta olen muuttanut ihan mielelläni.
Lähetä kommentti