Nuorena Krätyakkakin, monien muiden kakaroiden lailla , tykkäsi muutoksista. Vaihtelu virkisti. Aika tuli helposti pitkäksi ja mieli paloi seikkailuihin. Nyt niistä ajoista on kauan.Muun muassa stressitutkija Hans Selye, jonka teorioihin olen aiemminkin viitannut, määrittelee stressin fysiologiseksi reaktioksi, joka voi herätä minkä tahansa sisäisen tai ulkoisen paineen vaikutuksesta (esim. pelko, kipu, muutto, avioero jne.)
Pohjimmiltaan on kysymys sopeutumisesta ja alkukantaisesta "taistele tai pakene" -reaktiosta. Sisäiset tai ulkoiset muutokset edellyttävät sopeutumista. Jos keinoja ja voimavaroja siihen ei ole, saattaa iskeä voimakas stressi (psyykkiset defenssit laukeavat, verenpaine kohoaa, ruuansulatus hidastuu, jotta verta riittää lihaksiin, adrenaliinia erittyy jne.) Jos uhka ei poistukaan, eikä pakoon pääse, voi stressireaktio jämähtää päälle ja sen seuraukset voivat olla kohtalokkaat: yleensä heikoin lenkki ihmisen kehossa ennen pitkää katkeaa, olipa se sitten korvien välissä, selässä tai sisäelimissä (yleisimpiä kansantautiemme pesäkkeitä mainitakseni).
Paineita ja kuormitusta kohtaavat kaikki, mutta stressireaktion syntyminen ja sen käsitteleminen on sekä synnynnäisten taipumusten, että oppimisen tuotosta. Lohdullista on siis periaatteessa se, että kehonsa kuluttavimpia reaktioita voi oppia jonkin verran hallitsemaan. Akalla itsellään tosin on siinä vielä hmmm... jonkin verran harjoittelemista ;-)
Marika kysyi, miksi oikeastaan muutamme. Syy on miehen työssä. Hän oli muutaman vuoden kokonaan poissa työelämästä ja on nyt parin sijaisuuden jälkeen suostunut taas vakituiseen virkaan (ei hän nimittäin sitä olisi hakenut, ellei tuleva esimies olisi pitkään suostutellut) Kuten varmasti on käynyt ilmi, itse en ole muutosta erityisen riemuissani, mutta ei tässä nyt minun mielihaluistani ole ensisijaisesti kysymyskään. Mies elättää tällä hetkellä yksin koko laumaa, joten tärkeintä on, että hän saa sellaiset työ- ja asuinolot, joissa on edes teoreettiset mahdollisuudet jaksaa eläkeikään saakka.
Nykyistä kotiamme vastapäätä kukkii kesäisin naapurin pellavapelto. Viime kesänä puoliso otti siitä tuon ylemmän, tänään tuon alemman kuvan. Tapani mukaan näen niissäkin paljon symboliikkaa. Joku voisi katsoa asiaa positiivisemmin ja toki itsekin keksin kuville vaikka kuinka monta muutakin selitystä. Päällimmäisenä tulee vaan mieleen, että kyllä asiat olivatkin nuorempana yksinkertaisia ja helposti tunnistettavia... Arvatkaa vaan kummasta kuvasta pidän enemmän. Entä te?
4 kommenttia:
Joku on sanonut, että sitä tarvitsee sopivasti muutoksia ja sopivasti stressiä. Ei siis liikaa kumpaakaan.
Vaikka joskus olen joutunut lukemaan stressistä paljon, niin en ole vieläkään oppinut sitä oikein hallitsemaan.
Itse pidän tuosta ylemmästä kuvasta, mutta lieneekö noilla väreillä osallisuutta asiaan, liila kun on lempivärini.
Ei varmaan helppoa muuttaa, vaikka voihan se poikia jotakin kivaakin tai jotakin vielä parenpaa. :)
Kyllä tuo stressireaktio on täälläkin joskus päähän päntätty. Mutta onkohan se niin, että kaikki vaikeat asiat pitää kuitenkin opetella ihan ite, ei kirjaviisaus silloin yksin auta. Sitä voi hienosti neuvoa toisia uupumuksen kurimuksessa olevia, että löysääs ny vähän ja näe ne muutoksen mahdollisuudet ja uuden kasvun. Juu-u, mutta itse sitten lankeaa siihen samaan loppuun uupuneiden kasan päällimmäiseksi. Voi olla, että kun tietää miten pitäisi toimia ja sitten kun jaksaa alkaa olla oma terapeuttinsa, löytyy ne avaimeet joilla selviää. Aikaa se vie ja voimia ja kun niitä ei siinä pahimmassa vaiheessa liiemmin ole, niin toipuminen vie aikaa ja kysyy kärsivällisyyttä. Kuinkas minusta tuntuu siltä, että me molemmat olemme hieman kärsimättömiä tyyppejä?
En tahallanikaan kerro, että muutoksessa voi olla mahdollista vaikka minkä hienon uuden alun, en sitä, että voit löytää uusia ihmeellisiä ihmisiä tai vielä kauniimman "pellavapellon", eheii, toivottelen sinulle vain voimia kestää sen nyt mikä on pakon sanelemaa ja hiukan halatarutistaa sinua :)
Tuossa alemmassa kuvassa ruoho on selvästi muuttunut aidan takana vihreämmäksi :)
Kiva kun kerroit lisää tuosta muuttoasiasta. On se varmasti kurjaa muuttaa uuteen paikkaan, kun asettunut aloilleen jo paikkaan, jonka kodikseen tuntee.
Noista kuvista muuten tuo alempi näyttää aivan epätodelliselta, kuin maalaukselta. Kyllä on vihreää kasvillisuutta!
Lähetä kommentti