Jotkut saavat elinvoimaa ja iloa fyysisestä toiminnasta (esim liikunnasta, työstä ja askartelusta), toiset ihmissuhteista, eräät esteettisistä elämyksistä ja itsensä ilmaisemisesta taiteen avulla. Niitäkin löytyy, joille elämän tärkeimmät asiat tapahtuvat omien korvien välissä. Kaikilla on tietenkin olemassaolossaan elementtejä jokaisesta näistä ulottuvuudesta ja aistinautintoihin hakeutuminen on jossain määrin yhteistä kaikille. Painotukset kuitenkin vaihtelevat.
Krätyakka heräsi tänään taas vastentahtoisen aikaisin. Oli pakko nousta oksentamaan. Parin päivän päästä pitäisi mennä polkupyörärasituskokeeseen ja sitä ennen kyetä olemaan kolme päivää ilman sydänlääkkeitä, vaikka lääkepurkissa lukee, että kyseisten troppien yhtäkkinen lopettaminen saattaa aiheuttaa koko pumpun pysähtymisen.
Krätyakasta ei myöskään ilman niitä troppeja ole enää vuosiin ollut edes kiipeämään portaita yläkertaan, eikä nukkumisestakaan tule mitään ilman beetasalpaajaa, kun leposyke on niin korkea. Sehän ei tietenkään lääkäreitä kiinnosta. Tärkeintä tuntuu taas olevan, että tutkitaan se oppikirjojen mukaan todennäköisin vaihtoehto, eli onko Akalla puhjennut sepelvaltimotauti. Viis siitä, että itse tiedän olevani kolmen lääkkeettömän päivän jälkeen siinä kunnossa, ettei minusta mitään pyörää ole polkemaan. Vaan kun lääkiksen oppikirjassa jotain sanotaan, niinhän sen täytyy olla...Suututtaa ihan vietävästi.
Eilen selailin sisustusblogeja ja yritin innostua suunnittelemaan uuden kotini kalustusta. Intoa laimentaa merkittävästi se, että tiedän useimpien suunnitelmien jäävän toteutumatta, kun ei minulla ole voimia siirtää ajatuksia käytäntöön.
Sen olenkin jo jollain tavoin oppinut hyväksymään, ettei kroppa jaksa, pysty, eikä kykene. Vaikeampaa on kestää sitä, etten mahda juuri mitään tälle korvien väliselle kalustuksellekaan.
Jotkut hallitsevat sisäistä kaaostaan ja esiin pyrkiviä pelkojaan kontrolloimalla tiukasti ulkoista järjestystä (siisteyttä, toisten käyttäytymistä, omaa painoaan jne.) , eikä se aina huono konsti olekaan. Onnistuminen jonkin ulkoisen kohteen hallinnassa voi voimauttaa luottamaan omaan pystyvyyteen myös mielenhallintaongelmissa.
Oma luku sinänsä ovat sitten ne ihmiset, jotka onnistuvat elämään kuin heillä ei koskaan ongelmia olisikaan ja vakuuttuvat siitä itsekin. Toisinaan nämä tyypit eivät vain huomaa tai myönnä, että kieltämällä ongelmat he sälyttävät ne toisten ratkaistaviksi. Enpä toivoisi olevani sellainenkaan.
Kun tässä korvien välisessä järjestyksessä nyt näyttää olevan Akalla taas paljon pohtimista, pitäisi ehkä etsiä feikkipositiivinen näkökulma ja päättää, että kun en nyt sitten ennen torstaita (ilman niitä lääkkeitäni) muuta jaksa, lienee sopiva aika yrittää järjestellä tätä päänsä sisustusta - sen minkä oksentelulta ehtii. Jospa edes osan lepakoista saisi tapulista häädettyä..
Aurinkoista ja yrjötöntä päivää vaan kaikille!
Krätyakka heräsi tänään taas vastentahtoisen aikaisin. Oli pakko nousta oksentamaan. Parin päivän päästä pitäisi mennä polkupyörärasituskokeeseen ja sitä ennen kyetä olemaan kolme päivää ilman sydänlääkkeitä, vaikka lääkepurkissa lukee, että kyseisten troppien yhtäkkinen lopettaminen saattaa aiheuttaa koko pumpun pysähtymisen.
Krätyakasta ei myöskään ilman niitä troppeja ole enää vuosiin ollut edes kiipeämään portaita yläkertaan, eikä nukkumisestakaan tule mitään ilman beetasalpaajaa, kun leposyke on niin korkea. Sehän ei tietenkään lääkäreitä kiinnosta. Tärkeintä tuntuu taas olevan, että tutkitaan se oppikirjojen mukaan todennäköisin vaihtoehto, eli onko Akalla puhjennut sepelvaltimotauti. Viis siitä, että itse tiedän olevani kolmen lääkkeettömän päivän jälkeen siinä kunnossa, ettei minusta mitään pyörää ole polkemaan. Vaan kun lääkiksen oppikirjassa jotain sanotaan, niinhän sen täytyy olla...Suututtaa ihan vietävästi.
Eilen selailin sisustusblogeja ja yritin innostua suunnittelemaan uuden kotini kalustusta. Intoa laimentaa merkittävästi se, että tiedän useimpien suunnitelmien jäävän toteutumatta, kun ei minulla ole voimia siirtää ajatuksia käytäntöön.
Sen olenkin jo jollain tavoin oppinut hyväksymään, ettei kroppa jaksa, pysty, eikä kykene. Vaikeampaa on kestää sitä, etten mahda juuri mitään tälle korvien väliselle kalustuksellekaan.
Jotkut hallitsevat sisäistä kaaostaan ja esiin pyrkiviä pelkojaan kontrolloimalla tiukasti ulkoista järjestystä (siisteyttä, toisten käyttäytymistä, omaa painoaan jne.) , eikä se aina huono konsti olekaan. Onnistuminen jonkin ulkoisen kohteen hallinnassa voi voimauttaa luottamaan omaan pystyvyyteen myös mielenhallintaongelmissa.
Oma luku sinänsä ovat sitten ne ihmiset, jotka onnistuvat elämään kuin heillä ei koskaan ongelmia olisikaan ja vakuuttuvat siitä itsekin. Toisinaan nämä tyypit eivät vain huomaa tai myönnä, että kieltämällä ongelmat he sälyttävät ne toisten ratkaistaviksi. Enpä toivoisi olevani sellainenkaan.
Kun tässä korvien välisessä järjestyksessä nyt näyttää olevan Akalla taas paljon pohtimista, pitäisi ehkä etsiä feikkipositiivinen näkökulma ja päättää, että kun en nyt sitten ennen torstaita (ilman niitä lääkkeitäni) muuta jaksa, lienee sopiva aika yrittää järjestellä tätä päänsä sisustusta - sen minkä oksentelulta ehtii. Jospa edes osan lepakoista saisi tapulista häädettyä..
Aurinkoista ja yrjötöntä päivää vaan kaikille!
10 kommenttia:
Kylläpä yrjösit ilmoille kiinnostavan tekstin! - Mutta enpä kommentoi heti ekan lukemisen jälkeen, tätä oxennusta pitää analysoida tarkemmin. Olen näet niitä jotka elelevät enmäpi korviensa välissä ja pohtivat vähän kaikkea:)
Se ystäväni jonka sepelvaltimotauti hävisi hiljattain, kävi viime kuussa polkupyörärasituskokeessa. Sanoi että olisi polkenut enemmänkin, ei tuntunut missään koska hän pyöräilee aina kauppareissut oikealla pyörällä ja se kuntopyörä oli säädetty ihan kevyelle vastukselle.
En tiedä onko tuosta tiedosta muuta iloa kuin harmia, mutta tuli vain mieleen lukiessani...
Sori, jäi painovihre; "enämpi" yritin kirjoittaa ^
Vai ilman sydänlääkkeitä olisi tultava toimeen! Sinun on otettava sitten ihan pikku hissukseen, nukuttava alakerrassa, kun yläkertaan ei pääse ja mites sen nukkumisen kanssa nyt sitten oikeestaan käy, kun kirjoitit, ettei ilman beetasalpaajaa nukkumisesta tule mitään. Kolme vrk. nukkumatta saa kenet tahansa ihan kipeeksi...
Minua huolestuttaa, miten sinun käy ilman niitä sydänlääkkeitä.
Paljon mielenkiintoista olet kueskellut ja ajatellut viime aikoina, mutta en nyt kommentoi niistä muuta kuin että taidan minäkin olla sellainen, jonka tärkeimmät asiat tapahtuvat omien krvien välissä. Urheilu ja askartelu sekä vesivärimaalaaminen on jäänyt entisiksi harrastuksiksi...
"Aurinkoista ja yrjötöntä päivää vaan kaikille!" ;D Mitenkäs niille, joilla on Yrjö alituisena seuranaan...;D
Pujalkavitsit sikseen. Minä yritän hallita omaa päänsisäistä kaaostani miltei kaikilla mainitsemillasi tavoilla. Yritän repiä iloa pienistäkin asioista, muuten masennun ja jään sängynpohjalle makaamaan. Joidenkin asioiden suhteen olen myös opetellut sulkemaan silmäni tarkoituksella, koska itseni ulkopuolisille asioille en vain voi mitään, vaikka ne aiheuttavatkin matalapainetta myös omaan elämääni.
Tuntuu kummalta, että potilasta tutkitaan jopa hänen terveydentilansa vaarantamalla ja vain siitä syystä, että oppikirjoissa sanotaan näin. Lääkäreiltäkin odottaisi jonkinlaisia luovia ratkaisuja. Entäpä se mahdollisuus, että kieltäytyisitkin koekaniiniksi? Seuraisiko siitä sinulle kuuluvan hoidon evääminen? Onko hyvinvointisi turvaaminen sidoksissa siihen paradoksiin, että ensin hyvinvointisi pitää vaarantaa typerillä ja turhilla kokeilla?
Näitähän tosiaankin tuntuu olevan. Valitettavasti.
Jään mieleniinnolla odottamaan lisäkommenttejasi, Rita :)
Onpa sinulla ollut joskus monipuolisesti erilaisia harrastuksia, Bamiella..Kaipa se on myös niin, että eri elämänvaiheissa ihan luonnollisesti painottuvat eri puolet. Vaikeuksiahan siitä koituu, jos ei esimerkisi suostu hyväksymään iän myötä väistämättä eteen tulevia fyysisiä rajoituksia. Meillä molemmilla ne vaan ovat tainneet tulla vastaan vähän keskimääräistä aiemmin..
Itseasiassa, minä kieltäydyin luopumasta kaikista sydänlääkkeistäni, Celia. Soitin terveyskeskukseen aika topakkana ja hoitaja sanoi, että jos oireet kerran ovat hankalat, täytyy sitten vaan syödä edes yhtä (minulla on montaa eri sydänlääkettä). Hän antoi kuitenkin ymmärtää, että tutkimuksen tulos ei nyt sitten ole kovin luotettava. Toisin sanoen olen taas kerran huono potilas...ja olokin on jo pahuksen huono, vaikka olen jättänyt väliin vasta yhden tabletin.
Viimesen vuoden on kuitenkin tälläkin paikkakunnalla kaksi puolituttuani kuollut juuri samanlaisessa rasituskokeessa saamaansa sydänkohtaukseen. Täällä kun ei ole mitään sydänhoidon erikoisosaajia ja keskussairaalaan on pitkä matka..
Toivottavasti yrjöt pian alkavat jäädä taakse!
Minä kuulun ehdottomasti siihen ihmisryhmään, jonka mielestä omien korvien välinen järjestys ratkaisee elämän laadun. Minä en kannata feikkipositiivisuutta tai muuta pakkohymyilyä vaan lähinnä sen miettimistä ja muistamista, mikä on oikeasti tärkeätä. Silloin ainakin minun kohdallani useimmat suuttumusta herättävät asiat muuttuvatkin toisarvoisiksi, eikä niiden takia kannata menettää hermojaan tai vaipua epätoivoon.
Voisitko tehdä sisustamisesta pitkän tähtäimen projektin, edetä hissukseen oman jaksamisesi tahtiin? Olen tosin paraskin puhuja, 10 vuotta sitten muutettiin, ja päätettiin uusia tapetit, ja vielä vaan on edellisten asukkaiden valinnat seinillä... Sisustuslehdetkin on vielä lukematta.
Heh, lohduttavaa kuulla, että joillakin muillakin etenee joskus hitaasti ;-D
No auts, onpa erikoinen tapa saada hoitoa jättämällä hoito pois. Entä jos käy jotain - kuka ottaa vastuun? Ei kukaan (lääkäreistä) ainakaan. Voisivat joskus kuunnella enemmän potilaita, potilas ne muutokset omassa olossaan kuitenkin parhaiten tunnistaa eikä mikään teoriakirja.
Havaitsin muuten, että yritän käyttää sisäisen järjestykseni saamiseen useitakin noista mainitsemistasi keinoista. Vähän menee kausiluontoisesti ja osa on jopa pakkomielteenomaista, mutta ei ole juuri nyt voimia yrittää taistella pakkoja vastaan.
Onneksi ei yrjötä. Minulla on kauhea kammo kipuja kohtaan, koska kärsin turvotuksista ja hirvittävistä vatsakivuista niin pitkään (vuosia). Enää en. Kunpa sinäkin pääsisit yrjötyksistä ja muusta kiusasta!
No, eivät nuo onneksi pahimmasta päästä ahdistuksenhallintakeinoja ole. Pakkomielteitten kanssa iso voitto on jo se, kun tunnistaa ja myöntää ne.
Onpa onni, että sinulla vatsakivut ovat hellittäneet. Mulla ne on nyt kestäneet 14 vuotta putkeen. Välillä tuntuu, että tekis mieli repiä joku paikka irti..mutta ehkä tämä tästä vielä joskus.
jestas, nuo kokeet ei kyllä ole ihmiselle hyväksi. vieläkin puistattaa viime vuodenvaihteen vatsan ihmetteleminen kun piti olla kaksi viikkoa ilman massulääkettä että saadaan "kunnon" koetulokset.meni toinen mokoma ennenkuin niistä kokeista taas tokenin.
minulle on kuule kertynyt viime aikoina jokunen enkeli, josko lennättäisin parhaat päältä vähän vahtimaan vointiasi? ... ne kyllä lähtivätkin jo.
Lähetä kommentti