Tänään kävimme laumamme kahden nuorimman nelijalkaisen kanssa koiranäyttelyssä. Menestys oli ihan kiitettävä (punainen nauha, eli EH, mikäli jotain asiantuntevaa sattuu kiinnostamaan). Päivä oli oikein mukava: paljon viehättäviä nelijalkaisia ja ihan siedettäviä kaksijalkaisia kauniilla ruohokentällä toisiaan ihmettelemässä. Yllättäen tapahtuma sai minut miettimään ihan yleisellä tasolla ja omalla kohdallani suvaitsemattomuutta.Mikä hemmetti siinä onkin, että nykyään pitäisi olla niin maailmoja syleilevän suvaitsevainen kaikkia ja kaikkea kohtaan- vähintäänkin pinnalta, ainakin julkisesti? Kuitenkin vaaleissa kahmii äänivyöryn joku tuommoinen poliittinen populistipuolue kuin Perussuomalaiset, jotka ratsastavat nimenomaan ihmisten erilaisuuden pelolla ja suvaitsemattomuudella.... ja kulissien takana puheet ovat melkein jokaisessa liikkeessä ja kuppikunnassa paljon jyrkempiä kuin julkisesti annetuissa, näennäisen korrekteissa, lausunnoissa.
Itse en mielipiteineni voisi kauemmas oikeistolaisista poliittisella kartalla sijoittua. Silti huomasin tänään, että suvaitsemattomuus on asia, joka meitä yhdistää. Sen tahdon avoimesti tästedes nostaa omalla kohdallani ja mahdollisuuksien mukaan julkisemminkin kunniaan. Kaikkia elollisia tulee kohdella kunnioittavasti, enkä totisesti hyväksy väkivaltaa, mutta asioista pitää voida olla vahvasti eri mieltä ilman, että tulee leimatuksi idiootiksi, vaikkei enemmistön näkemystä kannattaisikaan.
On nimittäin paljon asioita ja ilmiöitä, joita en todellakaan sulata. Eläinrääkkäys, toisten ihmisten esineellistäminen ja ahtaat sukupuoliroolit ovat kärkikolmikossa, mutta lista on yllättävän pitkä. Väillä tuntuu, että pian kai Jumalan olemassaolokin ratkaistaan EU:n päätöksellä tai kansanäänestyksellä. Krätyakalle semmoinen järjestys ei passaa ollenkaan.
Siinä koirien paremmuusjärjestykseen asettelua katsellessani jostain tupsahti päähäni kirkkaana ajatus, että tarpeeksi pitkään olen pitänyt suuni kiinni ja sulkenut silmäni kohdatessani asioita, joita en voi hyväksyä. Olen selittänyt niitä ihmisten yksilöllisyydellä ja muistutellut itseäni, ettei kukaan ole täydellinen (varsinkaan minä itse).
Epätäydellisyyttä ja erehdyksiä on kestettävä sekä itsessä että muissa, jos mielii tässä maailmassa toisten kanssa toimia. Sitäpaitsi toiselle aiheutettu mielipaha ei yleensä edistä mitään hyvää. Siksi kai olen yrittänytkin sietää, sopeutua, sulautua ja suvaita koko tähänastisen elämäni ajan. Joskus ainoa keino on ollut vetäytyä pois seurasta, kun ei kestä erilaisia näkemyksiä ja toimintatapoja, muttei myöskään sitä, mitä seuraa, jos aukaisee suunsa ilmaistakseen eriävän mielipiteensä (nimimerkillä: kokemusta on useamman mustelman ja parin sairaalareissun verran. Siitä ehkä enemmän huomenna)
Jossain menee kuitenkin raja. Samalla kun postmoderni yhteiskunta individualisoitumisineen on muovannut meistä yhä erilaisempia, se on tuonut mukanaan myös mahdollisuuden valita mieluistaan seuraa ja aktiviteetteja. Tästedes aion tehdä sen entistäkin tietoisemmin ja avoimemmin....silläkin uhalla, että olen kohta suvaitsemattomine mielipiteineni ylhäisessä yksinäisyydessä.
4 kommenttia:
Itse olen mietiskellyt sitä, pitääkö suvaitsemattomuutta edes suvaita. Tietenkin kukin päättää itse, missä kulkee omasta mielestä ne suvaitsemattomuuden rajat, mutta mutta. Jos ei voi hyväksyä suvaitsemattomuutta, niin tokihan aina muut voivat sanoa, että sinäkin olet sitten suvaitsematon.
Minusta monet perssuomalaisten ajatukset ovat suvaitsemattomia ja vanhanaikaisia. Ollessani sitä mieltä, se kenties tekee minusta suvaitsemattoman, mutta onko sillä lopulta väliä? Ei minulle oikeastaan.
Minustakin kaikki mielipiteet on voitava kertoa enkä pidä keskusteluissa jeesustelusta, saarnaamisesta tai pyrkimyksestä käännyttää (ja nyt en tosiaan viittaa tällä uskontoon, vaan ihan kaikkiin mielipideasioihin). Jos ei kestä erilaista ajattelua suhteessa itseen, niin voi voi... Minä katoan paikalta, sillä en jaksa enää haaskata aikaani joutavanpäiväiseen kinaamiseen.
Tuo paikalta katoamisen riemu ja autuus mullekin tänään jotenkin kolahti. On ylellisyyttä, jos voi valita seurakseen enimmäkseen sellaisia ihmisiä, joiden kanssa on (vastavuoroisesti) helppo ja mukava olla. Olen joskus ennen harhaisesti luullut, että ihmisten kanssa kuuluukin olla vaikeata..
Terveiset kävelylenkiltä. Koiranulkoiluttajia tulee yleensä vastaan, niin nytkin, ja heidän koiransa näyttävät usein halukkailta tervehtimään minua ja vähän seurustelemaan vaikka ei oltaisi aikaisemmin tavattu...
Koirat vaikuttavat aina ennakkoluulottomasti ja suvaitsevasti olevan valmiit hyväksymään minut kaverikseen. En voisi olla pitämättä koirista vaikka yrittäisin :)
Minä kyllä luotan koirien arvostelukykyyn. Täytyyhän sun olla hyvä tyyppi, jos hännänheiluttajatkin on sitä mieltä ;-)
Lähetä kommentti