Eilen kerrottiin uutisissa tutkimustuloksesta, jonka mukaan joka viides lukiolaistyttö kokee koulu-uupumusta. Pojilla uupuminen ei kuulemma ole yhtä yleistä. Jälleen kerran jäin kaipaamaan asiasta lisätietoa. Jutussa ei nimittäin millään tavoin tuotu esille esimerkiksi sitä, oliko tutkimuksessa otettu huomioon tyttöjen suhteellisesti suurempi osuus lukiolaisista.
Itse uskon, että motivaatiolla on tärkeä vaikutus jaksamiseen ja ihan mutu- tuntumalta, entisenä opettajana ja opona arvelen, että tytöissä on enemmän niitä, jotka ovat ajautuneet lukioon ilman selkeätä jatkosuunnitelmaa, osittain saadakseen lisäaikaa tulevaisuudensuunnitelmiensa hahmottamiseen. Siihenhän lukion pitäisi olla ihan hyvä paikka - varsinkin nyt, kun valinnaisuutta on lisätty. On kuitenkin raskasta pyrkiä hyviin suorituksiin, jos ei oikein tiedä, mitä kohti pyrkii. Lisäksi nykynuorilla on monia muitakin areenoita koulun lisäksi, joilla he haluavat päteä, näkyä ja tulla hyväksytyiksi. Erityisen ankarina odotukset kohdistuvat kuulemma nuoriin tyttöihin.
Sitä uutista kuunnellessa palasi mieleen monia muitakin viime viikkoina julkaistuja tutkimustuloksia, jotka liittyvät suomalaisten uupumiseen ja mielenterveysongelmiin. Uupumus ei siis pesikään pelkästään lukioissa, ja niiden kieltämättä vaativissa opetussuunnitelmissa , vaan koko yhteiskunnassa.
Siitä huolimatta, ettei kenenkään tuntemani nuoren tarvitse enää ennen kouluun lähtöä hoitaa navettatöitä tai lämmittää kakluunia,(kuten itse tein abiturienttivuonna ja silti oli lämpötila kotiin palaillessa usein huoneen nurkassa pakkasen puolella), nuoret väsyvät. Useissa mittauksissa on todettu, että jo ala-asteikäisissä on paljon lapsia, jotka nukkuvat liian vähän - lukioikäisistä puhumattakaan. Harvaa kuitenkaan taitavat läksyt tai kotityöt valvottaa. Mikä sitten? Siihen osaavat varmasti vastata paremmin ne, jotka nuoriaan kotioloissa katselevat.
Joka tapauksessa liian lyhyt yöuni on todettu terveysriskiksi kaikenikäisillä. Lisäksi se heikentää keskittymiskykyä ja oppimista, mikä puolestaan saattaa aiheuttaa opiskelijalle lisää stressiä ja niin negatiivinen kierre jatkuu..
Itse olen ollut "väsynyt tyttö" lähes koko tähänastisen elämäni ajan. Eniten olen saanut aikaan ja parhaiten jaksanut aina silloin, kun motivaatio on ollut kohdallaan ja flow on kantanut. Uuvuttavimmaksi koen edelleen epämääräiset "mun pitää.." -ajatukset varsinkin silloin, jos en koe niitä mielekkäiksi vaatimuksiksi.
Olisikohan meille väsyneille tytöille ja pojille edes pientä apua siitä, jos aika ajoin pysähtyisimme miettimään, mitä oikeastaan olemme tekemässä ja miksi. Kaikkea ei voi saada - ainakaan yhdellä kertaa, eikä aina voi olla kivaa. Jospa vähempikin riittäisi, jos tärkeysjärjestys olisi loppuun asti mietitty. Ehkä silloin löytyisi aikaa myös luovalle leikille ja joutilaisuudelle, jotka lataavat mielen ja ruumiin akkuja.
Itse uskon, että motivaatiolla on tärkeä vaikutus jaksamiseen ja ihan mutu- tuntumalta, entisenä opettajana ja opona arvelen, että tytöissä on enemmän niitä, jotka ovat ajautuneet lukioon ilman selkeätä jatkosuunnitelmaa, osittain saadakseen lisäaikaa tulevaisuudensuunnitelmiensa hahmottamiseen. Siihenhän lukion pitäisi olla ihan hyvä paikka - varsinkin nyt, kun valinnaisuutta on lisätty. On kuitenkin raskasta pyrkiä hyviin suorituksiin, jos ei oikein tiedä, mitä kohti pyrkii. Lisäksi nykynuorilla on monia muitakin areenoita koulun lisäksi, joilla he haluavat päteä, näkyä ja tulla hyväksytyiksi. Erityisen ankarina odotukset kohdistuvat kuulemma nuoriin tyttöihin.
Sitä uutista kuunnellessa palasi mieleen monia muitakin viime viikkoina julkaistuja tutkimustuloksia, jotka liittyvät suomalaisten uupumiseen ja mielenterveysongelmiin. Uupumus ei siis pesikään pelkästään lukioissa, ja niiden kieltämättä vaativissa opetussuunnitelmissa , vaan koko yhteiskunnassa.
Siitä huolimatta, ettei kenenkään tuntemani nuoren tarvitse enää ennen kouluun lähtöä hoitaa navettatöitä tai lämmittää kakluunia,(kuten itse tein abiturienttivuonna ja silti oli lämpötila kotiin palaillessa usein huoneen nurkassa pakkasen puolella), nuoret väsyvät. Useissa mittauksissa on todettu, että jo ala-asteikäisissä on paljon lapsia, jotka nukkuvat liian vähän - lukioikäisistä puhumattakaan. Harvaa kuitenkaan taitavat läksyt tai kotityöt valvottaa. Mikä sitten? Siihen osaavat varmasti vastata paremmin ne, jotka nuoriaan kotioloissa katselevat.
Joka tapauksessa liian lyhyt yöuni on todettu terveysriskiksi kaikenikäisillä. Lisäksi se heikentää keskittymiskykyä ja oppimista, mikä puolestaan saattaa aiheuttaa opiskelijalle lisää stressiä ja niin negatiivinen kierre jatkuu..
Itse olen ollut "väsynyt tyttö" lähes koko tähänastisen elämäni ajan. Eniten olen saanut aikaan ja parhaiten jaksanut aina silloin, kun motivaatio on ollut kohdallaan ja flow on kantanut. Uuvuttavimmaksi koen edelleen epämääräiset "mun pitää.." -ajatukset varsinkin silloin, jos en koe niitä mielekkäiksi vaatimuksiksi.
Olisikohan meille väsyneille tytöille ja pojille edes pientä apua siitä, jos aika ajoin pysähtyisimme miettimään, mitä oikeastaan olemme tekemässä ja miksi. Kaikkea ei voi saada - ainakaan yhdellä kertaa, eikä aina voi olla kivaa. Jospa vähempikin riittäisi, jos tärkeysjärjestys olisi loppuun asti mietitty. Ehkä silloin löytyisi aikaa myös luovalle leikille ja joutilaisuudelle, jotka lataavat mielen ja ruumiin akkuja.
5 kommenttia:
Katsoin tuon saman ohjelman. Minusta tuntuu myös, että ei se töiden paljous ihmistä väsytä, vaan juuri kaikki epämääräisyys ja se, että töitä siirretään tuonnemmaksi, jolloin ne painavat mieltä koko ajan ja stressaavat.
Kaikki ei todellakaan tarvitse olla aina kivaa. Se mikä on tehtävä, pitää tehdä pois alta enempiä mitetiskelemättä ja pohtimatta tykkääkö siitä vai ei. Kun työt on tehty, voi loppuajan huilata ja tehdä rauhassa mitä lystää.
Samassa tutkimuksessa kerrottiin myös, että äidin kiire ja stressi lisää tytön uupumusalttiutta. Mielenkiintoista. Onneksi olen tajunnut jarruttaa ajoissa.
Avasin muuten uudelleen Pohojan Akan sivut www.pohojanakka.vuodatus.net, ja jatkan kirjoittamista sinnekin, jahka saan ajatukseni kasaan.
Itse olen juuri niitä, jotka menivät lukioon miettimään, mitä tahtovat isona tehdä. Uupumukselta pelasti mieletön tiedonhimo ja luonne. Minä kun vain (yhä edelleen) teen sen, minkä koen mielekkääksi. Se vain taitaa olla aine, jota oppii itsekseen, ei opettamalla.
Sitten kun nuorisotörmäiljänä aikanaan toimin, yritin lapsukaisilleni opettaa, ettei elämä lopu yhteen kokeeseen. Ei edes arvosanaan. Joillekuille se meni tajuntaan, mutta suurin osa ei tainnut edes tajuta mistä puhuin...
Minä en uupunut lukiossa, kun olin siellä päivähoidossa. Niin sanoakseni.
Suorittaminen tuli vasta myöhemmin, ja kävin ihan kuilun partaalla, ja käännyin takaisin. Suorittaminen on sieltä ja syvältä.
Minun nähdäkseni jossain radiohaastattelussa tuli jotain hyvin oleellista: tyttöraukoilla on keskinäinen kilpailu pärjäämisestä! Suorittamista.
Surkeaa on se, että jo lukioiässä pitää suorittaa, ja jättää elämättä.
Tuo on kyllä kipeästi totta, Kirlah, että tekemättömät työt rasittavat eniten
Olipa mielenkiintoinen lisätieto tuo, Holly. Sehän voisi sitten tarkoittaa, että kiireinen elämäntyyli opitaan ja stressantumiseen saattaa vaikuttaa sekä oppiminen, että geenit..
Siinäpä se, stjtr, kun minustakin tuntuu, ettei kaikkein täkeimpiä asioita voi toisille opettamalla opettaa. Ne pitää ihan itse hoksata - usein vielä kantapään kautta :-)
Niinpä, Äijä, balanssi olisi varmasti elämässä paikallaan: työtä, leikkiä ja lepoa sopivassa suhteessa :-)
Lähetä kommentti