Voi, herran pieksut rouvan jalassa, mitä herra Dunderfelt onkaan suustaan päästellyt Kirkko ja Kaupunki -lehden artikkelissa ja ilman muuta löytyy heti kuuliaista sakkia, jotka uskovat, kun oikein psykologi sanoo (vielä noinkin pyhällä paperilla).
Lukekaa itse ja tehkää johtopäätöksenne, mutta kommenttilootaan on tästä asiasta mitään Akan mielipiteestä poikkeavaa turha mennä rustaamaan. Tämä on sen verran mieltä kuohuttava asia, että poikkipuoliset kommentit lentävät nyt taivaan tuuliin.
Historiasta toki tiedetään, että monissa asioissa kehitys noudattelee heiluriliikettä. Ensin mennään yhteen suuntaan ja sitten palataan vinhasti takaisin. Silti en olisi enää elinikänäni kuvitellut kuulevani tuommoisia möläytyksiä, joita arvon psykologi tuossa tekstissä päästelee. Että nainen innostuu seksuaalisesti vain itseään voimakkaammasta miehestä ja että suhteesta katoaa jännite, kun kaikki jaetaan. Justiinsa juu. Melko epätoivoista kaipuuta johonkin kauan sitten kadotettuun, sanon minä.
Jos joku haluaa parisuhteensa arjessa palata aikaan, jolloin miehet olivat rautaa ja naiset nyrkin ja hellan välissä, jotta petipuuhissa paremmin into säilyisi, niin siitä vaan. Törkeätä on silti mennä yleistämään tuollaiset väitteet koskemaan kaikkia naisia tai kaikkia miehiä. Sellaista kuin mieheys tai naiseus ei yksinkertaisesti enää Suomessa ole olemassa muuta kuin biologisena konseptina ja sekin on vain sosiaalinen sopimus (niin paljon ihmisiä nimittäin syntyy kromosomeiltaan tai ulkoisilta sukupuoliominaisuuksiltaan poikkeavina tai niin sanotusti väärään ruumiseen).
Pitäköön kukin pikku perversionsa ihan omana tietonaan. Meillä ainakin jatketaan edelleen kahden aikuisen tasavertaista suhdetta ja levitetään sukupuolirajat ylittävää yksilönvapauden ilosanomaa innokkaasti muillekin. Niin paljon pahaa on mielestäni ehtinyt koitua liian ahtaista sukupuolirooleista menneiden vuosisatojen aikana, että moisen kuristuspannan takaisin pujottamista vastaan kannattaa jo vähän tapellakin.
Dunderfeldtin mielestä naiset eivät kunnioita miehiä, jotka eivät enää osaa asettaa heille rajoja. Ja minä kun olen luullut, että vain lapsille ja muille vajaavaltaisille perheessä jollain toisella on oikeus niitä asettaa. Sitäpaitsi kunnioitus ihmissuhteissa rakentuu kyllä ihan jonkin muun kuin auktoriteetin ja määräysten jakelun varaan.
Aivan uskomatonta puhetta nykypäivänä! Johan tässä Krätyakkakin pian kiukun voimalla vetreytyy, vetäisee sotamaalit naamaan ja lähtee raitille tappelemahan, jos tuommoista höpinää rupeaa laajemmaltikin kuulumaan.
Lukekaa itse ja tehkää johtopäätöksenne, mutta kommenttilootaan on tästä asiasta mitään Akan mielipiteestä poikkeavaa turha mennä rustaamaan. Tämä on sen verran mieltä kuohuttava asia, että poikkipuoliset kommentit lentävät nyt taivaan tuuliin.
Historiasta toki tiedetään, että monissa asioissa kehitys noudattelee heiluriliikettä. Ensin mennään yhteen suuntaan ja sitten palataan vinhasti takaisin. Silti en olisi enää elinikänäni kuvitellut kuulevani tuommoisia möläytyksiä, joita arvon psykologi tuossa tekstissä päästelee. Että nainen innostuu seksuaalisesti vain itseään voimakkaammasta miehestä ja että suhteesta katoaa jännite, kun kaikki jaetaan. Justiinsa juu. Melko epätoivoista kaipuuta johonkin kauan sitten kadotettuun, sanon minä.
Jos joku haluaa parisuhteensa arjessa palata aikaan, jolloin miehet olivat rautaa ja naiset nyrkin ja hellan välissä, jotta petipuuhissa paremmin into säilyisi, niin siitä vaan. Törkeätä on silti mennä yleistämään tuollaiset väitteet koskemaan kaikkia naisia tai kaikkia miehiä. Sellaista kuin mieheys tai naiseus ei yksinkertaisesti enää Suomessa ole olemassa muuta kuin biologisena konseptina ja sekin on vain sosiaalinen sopimus (niin paljon ihmisiä nimittäin syntyy kromosomeiltaan tai ulkoisilta sukupuoliominaisuuksiltaan poikkeavina tai niin sanotusti väärään ruumiseen).
Pitäköön kukin pikku perversionsa ihan omana tietonaan. Meillä ainakin jatketaan edelleen kahden aikuisen tasavertaista suhdetta ja levitetään sukupuolirajat ylittävää yksilönvapauden ilosanomaa innokkaasti muillekin. Niin paljon pahaa on mielestäni ehtinyt koitua liian ahtaista sukupuolirooleista menneiden vuosisatojen aikana, että moisen kuristuspannan takaisin pujottamista vastaan kannattaa jo vähän tapellakin.
Dunderfeldtin mielestä naiset eivät kunnioita miehiä, jotka eivät enää osaa asettaa heille rajoja. Ja minä kun olen luullut, että vain lapsille ja muille vajaavaltaisille perheessä jollain toisella on oikeus niitä asettaa. Sitäpaitsi kunnioitus ihmissuhteissa rakentuu kyllä ihan jonkin muun kuin auktoriteetin ja määräysten jakelun varaan.
Aivan uskomatonta puhetta nykypäivänä! Johan tässä Krätyakkakin pian kiukun voimalla vetreytyy, vetäisee sotamaalit naamaan ja lähtee raitille tappelemahan, jos tuommoista höpinää rupeaa laajemmaltikin kuulumaan.
9 kommenttia:
No ei hyvanen aika sentaan, mita ihmetta siella Tonyn paassa on nyt kaynyt leikkaamaan kiinni. Vai on se "nainen" sellanen epeli etta pitaa sille paikka nayttaa etta sitten 3 eraa tulee tayteen kehassa yosydamella. Mulla kavi ihan tosissaan verenpaine katossa ja otsasuoni pullottamaan kun tajusin etta Tony ihan aikuisten oikeesti selitti sekavia ns. vakavamielisessa julkaisussa. Jos en olisi taalla ulkomailla ehdottaisin kratyakalle etta eikun otetaan katta pitempaa (luuta on hyva, silla paasee mukavasti kanssa) ja kaydaan nayttamassa Tonylle miten vahva sen miehen ihan tosissaan tulis olla etta parjaisi. Voi etta veetuttaa GRRRR!!!
T. Tuula
Toki kotieläimille pitää asettaa rajat - ja jossain määrin lapsillekin.
Naisia en ole koskaan pitänyt kotieläiminä enkä itsekään sikana esiintynyt.
Ihan tasavertaisina ihmisinä olemme toisiamme rakastaneet.
Tosin en kysynyt vaimon mielipidettä, koska hän nukkuu. Enkä raaski herättää selkeän asian vuoksi.
Iisi
Ohhoh, aika merkillinen maailmankatsomus. Ei kuulosta ihan tältä vuosisadalta. En vielä lukenut juttua, mutta luen sen myöhemmin. Ehdottomasti täytyy lukea noin idioottimainen (anteeksi) artikkeli.
Heh, arvasin, ettet artikkelista perusta :) Itse taidan nyt laittaa omassa blogissani hyllylle tasa-arvo- ja sukupuoliasiat.
juu, luuta on hyvä, Tuula. Jos pääsiäislauantaina lähdetään, voi olla että taittuu se pitkä välimatkakin ihan sillä ;-D
Siksikin sinä Iisi taidat olla niin ihana -ainakin teksteistä päätellen ;-)
Enpä ollut minäkään heti uskoa silmiäni, kun tekstin lukaisin. Elegia.
Älä toki hyllyttele mitään, Esa, jos Krätyakankin kiukunpurkaukset kestät.
Eihän se sinun tekstiäsi ollut, vaikka blogisi kautta sen bongasinkin. Sitäpaitsi, ainakin minulla, ajatukset kirjoittamisen kautta selkeytyvät ja keskustelun kautta voi oppia :-)
No olipa artikkeli! Lueskelin parhaat palat miehelle ääneen ja naurettiin yhdessä. :D
Ihmettelen toisaalta, miten joku Kirkko ja kaupunki (siis uskonnollinen lehti) viitsii edes julkaista tuollaista juttua. Uskontoa ja kirkkoa pidetään herkästi muutenkin vanhanaikaisina eikä tuo varmaan paranna asiaa. Tuli taas mieleeni se, kuinka vaikeaa sitä naispappeuttakaan on hyväksyä, että siinä mielessä nämä Tonyn ajatukset varmaan sopivat kirkkoväelle paremmin kuin hyvin.
No, niitä kirkon ihmisiä olen itsekin, joten mahtuuhan tähän joukkoon monenlaista vipeltäjää, Elegia ;-) Se minua huvittaa, että kerrankin ovat ne vahanaikaisimmat uskovat ja evoluutiointoilijat jostain samoilla linjoilla. Molemmilla kun on tapana vedota perusteluissaan miehen ja naisen "luonnollisiin" eroihin.
Vanhasssa Raamatun käännöksessä mm. sanottiin, että johan sen luontokin opettaa, että naiselle pitkä tukka on kunniaksi, mutta miehelle ei. Meillä kyllä miehen kanssa ei siinäkään aiassa ole luonto hoitanut hommaansa. Miehellä kasvaa tukka ihan samaa vauhtia kuin meikäläiselläkin :-)
No juu, Millan. Aajttelin lähinnä sitä kirkon palveluksessa olevaa väkeä. En siis kirkkoon kuuluvia noin muuten. :)
Luulen, että suurin osa kirkkoon kuuluvista pitää naispappeutta ihan luonnollisena kun taas kirkon henkilöstön piirissä se tuntuu olevan suuri ongelma joillekin.
Itse en enää kuulu kirkkoon, mutta en ole ateistikaan. En tarvitse kirkkoa uskoni tunnustamiseen (ainakaan nykyisen kaltaista) :)
Luin jutun. Johan oli täyttä potaskaa. Vai on naisen vika, kun mies nitistyy tasa-arvopyrkimyksissä! Vai pitää miehen ruveta asettamaan naista takaisin hellan ja nyrkin väliin. Joopa joo.
"Eikä siinä kaikki. Kun sohvaperuna on aikansa maatunut auttavaisena olohuoneessa, nainen alkaa puhua erosta."
Heh! Tämä taisi olla paras! Haluaisin nähdä elävässä elämässä, kuinka voi olla auttavainen ja *lojua* olohuoneessa.
Lähetä kommentti