tiistai 26. toukokuuta 2009

Terveydenhuollosta

Anonyymin kommentti edelliseen postaukseen sai minut miettimään suomalaisia hyvinvointipalveluja. Meille 60-luvulla ja sen jälkeen syntyneille yhteiskunnan kustantama koulutus ja käyttäjille edulliset terveydenhuoltopalvelut ovat itsestäänselvyyksiä. Ei kuitenkaan tarvitse mennä montakaan sukupolvea taaksepäin (tai kauas valtion rajojen taa), kun palveluita ei aina saanut rahallakaan, kun ei lääkkeitä, eikä toimivia verkostoja kertakaikkiaan ollut olemassa. Tänä päivänä olisi hyvä muistaa, että tilanteet eivät ole stabiileja. Infrastruktuuri voi myös romahtaa tai kehityskäyrä kääntyä vaivihkaa negatiiviseen suuntaan.

Molemmat vanhempani ovat vaikeasti sairaita, eivätkä kuulu siihen kansanosaan, jolla olisi varaa yksityisiin lääkäripalveluihin. Äitini kävi viikko sitten ultraäänikuvauksessa ja kysyi eilen isää ensiapuun saatellessaan, miksei lääkäri ollut soittanutkaan tuloksista, kuten oli luvattu. Hoitaja vastasi, että neljä lääkäriä on jäänyt kesälomalle ja yksi sanoutunut irti. Kenellekään ei ole saatu sijaista, joten hommat eivät kertakaikkiaan hoidu.

Terveyskeskuslääkäreiden stressaavat työolot ovat kaikkien tiedossa, samoin se, että yksityisellä puolella palkkapussin paisuttelu käy huomattavasti helpommin. Palkankorotuksenkin lääkärit taisivat muutama vuosi sitten onnistua itselleen neuvottelemaan ja samaa yrittivät hieman kehnommin tuloksin taannoin sairaanhoitajat.

Lääkäreistä puhutaan toisinaan kuin he asiantuntijuudessaan olisivat jumalasta seuraavia, erityisen kiitollisuuden ja kunnioituksen tarpeessa, kun tekevät niin vaativaa ja vastuullista työtä. Televisiosarjat esittävät kuvitteellisia kertomuksia sankarilääkäreistä, jotka suorittavat vaikeita leikkauksia alkeellisissa olosuhteissa taskunpohjalta löytyvillä välineillä ja pelastavat ihmisiä elämälle kuoleman kourista harva se päivä.

Kyllä minäkin lääkäreiden työtä kunnioitan, samoin hoitajien ja kaikkien muidenkin rehellistä työtä. Sitä en vain ymmärrä, miksi lääkärin työ olisi niin paljon arvokkaampaa kuin sairaala-apulaisen, että siitä pitäisi maksaa moninkertainen palkka. Monissa muissa maissahan ihmiset joutuvat itse kustantamaan yliopistokoulutuksensa. Meillä lääkärit koulutetaan yhteiskunnan varoin (kuten useimmat muutkin ammattilaiset), eikä se totisesti ole mitään halpaa lystiä. Eikö yhteiskunnan, eli meidän veronmaksajien, pitäisi saada jotain vastinetta rahoillemme.

Ymmärrän sen, että jokainen työntekijä tarvitsee inhimilliset työolot, arvostusta ja mielekkäitä tehtäviä, jotta motivaatio pysyy yllä. Jokainen tarvitsee myös riittävästi lepoa ja vapaa-aikaa työstä irrottautumiseen. Kannatan sitä lämpimästi kaikkien kohdalla.

Vanhoilta ajoilta kaipaisin kuitenkin takaisin jonkinlaista kutsumusajattelua, kunniantuntoa ja yhteisvastuuta. Satuin nimittäin eräänkin kerran näkemään, kuinka kellon viisarin napsahdettua neljään, vuokratohtori paiskasi muovihanskat tiskiin, pakkasi kassinsa ja lähti kotiin suomatta vilkaisuakaan niille neljälle potilaalle, jotka olivat jääneet häneltä hoitamatta, kun edelliset käynnit olivat venyneet hieman pitkiksi. Hoitaja huuteli jotain perään, mutta herra tohtori vastasi, että "mun vuoro loppui nyt". En nähnyt miten tilanne lopulta ratkesi, kun satuin kuulumaan niihin onnekkaisiin, joiden omalääkärillä vielä työvuoro jatkui...




1 kommentti:

Ofelia kirjoitti...

Kirjoitat tärkeistä aiheista ja hyvin mutta kun oon itse nyt niin kurjassa kuosissa niin en saa kommentoiduksi mitään... Mutta muutot ihanista paikoista ON surullisia! Ja terveydenhuolto ON romahtamassa täällä... Voimia!