On kuulemma monia tapoja elää yhdessä ja monia vielä kokeilematta. Se on tullut tässä elämän varrella monesti käytännössäkin havaittua. Viime aikoina on Akalla ollut kova opetteleminen siskolikan asioista jutellessa. On vaikeaa oppia sanomaan "te", kun puhuttelee ihmistä, joka on melkein 40 vuotta kulkenut yksikkömuodossa. En usko, että tämä nimenomainen tuore aviopari mihinkään tiukkaan symbioosiin koskaan päätyykään, sen verran itsenäisiä ja vahvoja ovat kumpikin, mutta tottahan jotkut asiat on hyvä yhteisinä pitää, jos yhtä jalkaa meinataan elämän polkua tallustaa.
Omilla vanhemmillani on vielä 47 avioliittovuoden jälkeenkin esimerkiksi oma pankkitili ja siitä pidetään tarkkaa lukua, kumpi minkäkin laskun on maksanut. Meillä miehen kanssa on kaikki ollut alusta saakka yhteistä. Erilliset tilit on, eri huusholleissakin on asuttu pitkiä aikoja, mutta kumpikin ottaa toisen huomioon ilman mitään erillisiä neuvotteluja.Kumpikin saa tulla ja mennä juuri niinkuin tykkää, mutta koskaan ei ainakaan minun ole tarvinnut kokea itseäni laiminlyödyksi tai riistetyksi, eikä esimerkiksi mustasukkaisuuteen ole toistaiseksi ilmaantunut kummallakaan aihetta.
Nuorempana usein salaa hämmästelimme ja naureskelimmekin pareille, jotka tarvisivat puoliskoltaan luvan jokaiseen reissuun ja rahanmenoon. Myöhemmin on onneksi hoksattu, että pieni kunnioitus toisten valintoja kohtaan on paikallaan. Jokainen parisuhde on kahden kauppa. Mahdolliset lapset tuovat siihen lisänsä, jota ei voi mitenkään ohittaa. Meillä tilanne on aina ollut yksinkertaisempi, kun lasten tarpeita ei ole tarvinnut ottaa huomioon.
Nykyään minä olen täysin sidottu kotiin ja taitaisin olla sitä, vaikka jaksaisin liikkua ja hakeutua ihmisten seuraankin. Näitä eläimiä kun ei voi jättää kotiin keskenään kovinkaan moneksi tunniksi ilman, että siitä seuraa sisustuksen ei-toivottua uusimista.
Minä taidan olla siitä outo naisihminen, että omien parisuhdeasioiden ruotiminen naispuolisten ystävien kanssa ei koskaan ole ollut lempiharrastukseni. Itsekästä kyllä, kuuntelen silti mielelläni "oikeiden ihmisten" (en televisiosarjojen hahmojen) parisuhdejuttuja. Niistä voi nimittäin joskus oppia jotain....vaikka sen, ettei se oma tapa aina ole ainoa oikea, eikä välttämättä edes meille sopivin. Uutta voi aina opetella, ja kannattaakin, jos tuntuu, ettei vanha järjestys toimi.
Omilla vanhemmillani on vielä 47 avioliittovuoden jälkeenkin esimerkiksi oma pankkitili ja siitä pidetään tarkkaa lukua, kumpi minkäkin laskun on maksanut. Meillä miehen kanssa on kaikki ollut alusta saakka yhteistä. Erilliset tilit on, eri huusholleissakin on asuttu pitkiä aikoja, mutta kumpikin ottaa toisen huomioon ilman mitään erillisiä neuvotteluja.Kumpikin saa tulla ja mennä juuri niinkuin tykkää, mutta koskaan ei ainakaan minun ole tarvinnut kokea itseäni laiminlyödyksi tai riistetyksi, eikä esimerkiksi mustasukkaisuuteen ole toistaiseksi ilmaantunut kummallakaan aihetta.
Nuorempana usein salaa hämmästelimme ja naureskelimmekin pareille, jotka tarvisivat puoliskoltaan luvan jokaiseen reissuun ja rahanmenoon. Myöhemmin on onneksi hoksattu, että pieni kunnioitus toisten valintoja kohtaan on paikallaan. Jokainen parisuhde on kahden kauppa. Mahdolliset lapset tuovat siihen lisänsä, jota ei voi mitenkään ohittaa. Meillä tilanne on aina ollut yksinkertaisempi, kun lasten tarpeita ei ole tarvinnut ottaa huomioon.
Nykyään minä olen täysin sidottu kotiin ja taitaisin olla sitä, vaikka jaksaisin liikkua ja hakeutua ihmisten seuraankin. Näitä eläimiä kun ei voi jättää kotiin keskenään kovinkaan moneksi tunniksi ilman, että siitä seuraa sisustuksen ei-toivottua uusimista.
Minä taidan olla siitä outo naisihminen, että omien parisuhdeasioiden ruotiminen naispuolisten ystävien kanssa ei koskaan ole ollut lempiharrastukseni. Itsekästä kyllä, kuuntelen silti mielelläni "oikeiden ihmisten" (en televisiosarjojen hahmojen) parisuhdejuttuja. Niistä voi nimittäin joskus oppia jotain....vaikka sen, ettei se oma tapa aina ole ainoa oikea, eikä välttämättä edes meille sopivin. Uutta voi aina opetella, ja kannattaakin, jos tuntuu, ettei vanha järjestys toimi.
2 kommenttia:
Yksikään suhde ei ole stabiili eivätkä sen säännöt kiveen hakattuja. Joustoa tarvitaan.
Moni liitto on pystyyn kelottunut, ulospäin ihan nätti, mutta sisällä pelkkää patinaa.
Iisi
Tämä oli hyvä kirjoitus. Meilläkin on alusta asti ollut selvää, että saa olla ja elää, eikä tarvitse toiselta kysellä lupia. Ajattelen itse asian niin, että mikäli haluan olla toisen kanssa koko elämäni, täytyy minun saada olla oma itseni ja tuntea elämäni omakseni. En pitkällä tähtäimellä näe hyötyä siitä, että ikäänkuin kieltää ja kahlitsee toiselta jotain, koska jossain vaiheessa sitä helposti alkaakin miettimään, että jos olisinkin yksin, niin voisin tehdä tuota ja tätä.. kyllä elämää täytyy saada toteuttaa, oli sitten yksin tai parisuhteessa. Eri asia tietysti selkeästi yhtä tai toista osapuolta vahingoittavat jutut. On tärkeää kuunnella toista ja mitä tämä haluaa elämässään ja antaa toisen toteuttaa haaveitaan.
Lähetä kommentti