Eilinen risupiiskamöläytys poiki päässäni nipun hajanaisia ajatuksia häpeästä. Koska minulla ei ole aikaa, eikä energiaa pohtia niitä järjestykseen, rojautanpa ne nyt tänne blogiin sellaisenaan . Jospa niitä joku kommenteillaan kypsyttelisi tai vielä joskus itse hioisin niistä jotain käytännön elämään käyttökelpoista.
*Suomessa lasten ruumiillinen kuritus on kielletty lailla, joka muistaakseni astui voimaan1986. Minä olen lapsuudessani saanut useammankin kerran piiskaa - ihan ansiosta. Niin ajattelin itsekin. Sisartani ei muistaakseni ole ruumiillisesti kuritettu (kukaan muu kuin ilkeä isosisko). Jälleen ansiosta, väitän minä. Sisareni on aina ollut helpompi kasvatettava kuin minä.
*Käytännössä piiskaaminen meidän perheessä tarkoitti yleensä muutamaa rapsausta kintuille risulla, joka piti hakea itse pihalta. Järkyttävintä koko toimituksessa olikin se häpeä ja nöyryytys, jota tunsin, kun valitsin ja kiikutin sitä vitsaa ulkoa sisälle. Itse toimitus ei aiheuttanut sen paremmin henkisiä kuin fyysisiäkään arpia.
*Ihminen oppii häpeämään sitä, mitä hänen yhteisössään pidetään häpeällisenä. Minusta on outoa ja säälittävää, että niin monet häpeävät ruumiinsa muotoja, menestymättömyyttään tai köyhyyttään, mutta viis veisaavat siitä mikä ei näy ulospäin. Meidän aikammeko on opettanut, ettei sisäisellä kauneudella, jaloilla päämäärillä, hyveillä ja ystävällisyydellä ole arvoa?Vain se on tärkeää, että ulkoiset mitat täyttyvät.
*Joidenkin psykologian tutkijoiden mielestä narsistinen persoonallisuushäiriö on länsimaisissa yhteiskunnissa yleistynyt. Esimerkiksi Liisa Keltikangas-Järvisen mukaan meidän kulttuurimme suorastaan suosii narsismia ruokkivia käytäntöjä. Narsistisesti häiriintyneelle yksilölle on tyypillistä, ettei hän tunne häpeää teoistaan, vain raivoa ja oikeutettuna pitämäänsä kostonhimoa, kun hänen egoaan on haavoitettu.
*Kollektiivisemmissa kulttuureissa kasvojen menettäminen, eli häpeään joutuminen yhteisön edessä, on edelleen voimakas rangaistus ja häpeän pelko säätelee ihmisten käyttäytymistä. Olemmeko me yhteisöllisyyden murenemisen myötä kadottaneet häpeästä sen positiivisen käyttäytymistä( yhteiskunnan kannalta mielekkäisiin uomiin) ohjailevan voiman?
*Suomessa lasten ruumiillinen kuritus on kielletty lailla, joka muistaakseni astui voimaan1986. Minä olen lapsuudessani saanut useammankin kerran piiskaa - ihan ansiosta. Niin ajattelin itsekin. Sisartani ei muistaakseni ole ruumiillisesti kuritettu (kukaan muu kuin ilkeä isosisko). Jälleen ansiosta, väitän minä. Sisareni on aina ollut helpompi kasvatettava kuin minä.
*Käytännössä piiskaaminen meidän perheessä tarkoitti yleensä muutamaa rapsausta kintuille risulla, joka piti hakea itse pihalta. Järkyttävintä koko toimituksessa olikin se häpeä ja nöyryytys, jota tunsin, kun valitsin ja kiikutin sitä vitsaa ulkoa sisälle. Itse toimitus ei aiheuttanut sen paremmin henkisiä kuin fyysisiäkään arpia.
*Ihminen oppii häpeämään sitä, mitä hänen yhteisössään pidetään häpeällisenä. Minusta on outoa ja säälittävää, että niin monet häpeävät ruumiinsa muotoja, menestymättömyyttään tai köyhyyttään, mutta viis veisaavat siitä mikä ei näy ulospäin. Meidän aikammeko on opettanut, ettei sisäisellä kauneudella, jaloilla päämäärillä, hyveillä ja ystävällisyydellä ole arvoa?Vain se on tärkeää, että ulkoiset mitat täyttyvät.
*Joidenkin psykologian tutkijoiden mielestä narsistinen persoonallisuushäiriö on länsimaisissa yhteiskunnissa yleistynyt. Esimerkiksi Liisa Keltikangas-Järvisen mukaan meidän kulttuurimme suorastaan suosii narsismia ruokkivia käytäntöjä. Narsistisesti häiriintyneelle yksilölle on tyypillistä, ettei hän tunne häpeää teoistaan, vain raivoa ja oikeutettuna pitämäänsä kostonhimoa, kun hänen egoaan on haavoitettu.
*Kollektiivisemmissa kulttuureissa kasvojen menettäminen, eli häpeään joutuminen yhteisön edessä, on edelleen voimakas rangaistus ja häpeän pelko säätelee ihmisten käyttäytymistä. Olemmeko me yhteisöllisyyden murenemisen myötä kadottaneet häpeästä sen positiivisen käyttäytymistä( yhteiskunnan kannalta mielekkäisiin uomiin) ohjailevan voiman?
4 kommenttia:
Häpeärangaistuksia on käytetty kautta aikojen. Ne ovat olleet tehokkaita keinoja, kun on tahdottu alistaa yksilö yhteisön normeihin.
Nykyään häpeärangaistuksia pidetään pahana, sillä kasvatusperiaatteet ja ihmiskäsitys ovat muuttuneet entistä sallivimmiksi. On myös huomattu, että sallivassa ilmapiirissä lapsetkin oppivat paremmin kuin ahdistavassa ja tukahduttavassa ilmapiirissä, joka on seurauksena häpeärangaistuksien suosimisesta.
En tiedä, onko narsismi sen yleisempää kuin aikaisemminkaan, vaikka nykyään siitä kirjoitetaan paljon. Ehkä nykyään on muotia kirjoittaa narsismista, ehkä narsismi vain huomataan nykyään helpommin. Joku viisaampi varmaan osaa selittää ilmiön paremmin.
Uskon kanssa, että narsismi osataan nykyään tunnistaa paremmin kuin aikaisemmin ja se ilmiö on saanut nimenkin. Itse en tunne yhtäkään narsistia, mutta kuullut olen. Eikä niin kivaakaan kuultavaa. En suosittele häpeärangaistusta...otin kerran vuonna viisi tytärtäni letistä kiinni ja kiskaisin, ihmisten aikana, en koksaan tule unohtamaan pienen tyttäreni katsetta. Minä häpeän sitä edelleen.
Minulla on hapeamaton naapuri alaterassilla. Haluaisin lueskella pikku parvekkeellani mutta ei tule mitaan kun minua toistakymmenta vuotta nuorempi naikkonen haluaa puhua kaikki puhelunsa suureen aaneen ulkona ja han puhuu aina ja valilla kiljuu pienelle tyttarelleen.
Olen mina mummo yrittanyt sanoa etta lukisin miellellani parvekkeellani etta hieman hiljempaa mutta ei auta. Se nainen ei ainakaan hapeaa tunne.
Niinpä niin. Ennen lapsia kasvatettiin häpeään. nykyään siihen yritetään kasvattaa vanhempia. Kohdin ei koskaan sanoisi mummuni, jos eläisi (sille sanonnalle on jatkokin, mutta säästän teidät säädyttömyyksiltä;-)
Lähetä kommentti