keskiviikko 27. toukokuuta 2009

Hanat auki ja heti!

Eilen kylvin kiireellä viimeisetkin salaatin siemenet. Tänään kuopaisin vielä lähdön päähän pari perennaa penkistä toiseen ja aukaisin toiveikkaasti kasvihuoneen katon. Kuvittelin, että luonto hoitaa kastelun, kuten säätiedotuksessa lupailtiin, mutta mitä vielä. Tuulee vaan kylmästi, eikä vettä ole saatu tippaakaan.

Lähdettiin miehen ja koiranpoikasten kanssa kylälle viettämään kesälomapäivää (Miehen sellaista. Viimevuotiset pitää kuulemma pitää alta pois). Käytiin tutustumassa paikakunnan uuteen kiinalaiseen ravintolaan. Syöttölä oli siisti, palvelu ensiluokkaista, ruoka tosi edullista ja peräti maistuvaa. Sinne mennään toistekin. Yksi täällä maalla asumisen riemuja taitaakin olla se, että ravintoloissa on selvästi edullisempi hintataso. Eipä heti tule mieleen lähimmästä suuresta kaupungista paikkaa, jossa riisi kalaäyriäiskastikkeella salaatteineen, juomineen ja jälkiruokineen (jäätelöä ja friteerattuja banaaneita) maksaisi yhteensä 8 euroa.

Ennakkoäänestämässäkin oli tarkoitus käydä, mutta Krätyakka oli hajamielisellä tuulella ja unohti laput kotiin. Puutarhamyymälässä ei mitään pilettejä kyselty, joten mentiin sinne ja ostettiin vanhemmilleni "hääpäiväkukaksi" amppelitomaatti. Ensi lauantaina kun on sekä puolisoni että äitini syntymäpäivä ja vanhempieni 47.hääpäivä.

Puutarhakaupan pihassa päästettiin karvakakarat vähän ulkoilemaan ja kuin tyhjästä jostain taas ilmestyi eri-ikäisiä ystävällisiä ihmisiä niitä rapsuttelemaan. Vaikka monet pelkäävät koiria, on myös paljon niitä, jotka osaavat tulkita niiden elekieltä ja nämä meidän karvakasathan ovat aina uusista tuttavista suunnattoman iloisia.

Tähän saakka päivä on ollut mitä mainioin. Nyt kun vielä sataisi vähän sitä vettä. Aivan varmasti jossain päin joku pui harmista nyrkkiään ja kastuu sadepilvien alla. Puhaltaisivat ne nyt tännepäin. Täällä olisi totinen tarve. Sitäpaitsi tämä fibromyalgian myötä kroppaani asentunut ilmapuntari hälyttää kipumittari punaisena, että kohta tulee ämmiä ja äkeitä. Sais tulla jo.

7 kommenttia:

Famu falsetissa kirjoitti...

No, johan oli halpaa! Jos noin on, ei paljon kannata kotona ruokaa laittaa. Tänne tuli sitä sadetta 16 tippaa. Onneksi olin juuri kastellut kuivimmat kukkapenkit.

Arjaanneli kirjoitti...

Täälpä satoi!
Kohta tulee lisää. Minä puhkun nuo pilivet sinne....puuuuuh... ja köh köh...!
Amppelitomaatit on herkkuja! Teillä on sitten pileet tiedossa! Ne on kivoja:)

vilukissi kirjoitti...

Täällä paistaa aurinko mutta tuulee niin hevon peestä, että pelkäsin polkupyöränkin lähtevän päivällä yksistään telineestä liikenteeseen. Katosin eilen ohjeman jostain ruotsal.näyttelijästä Cinnasta, joka sairastui 31 v.aivoverenvuotoon ja opetteli nyt toipilaana puhumista, kirjoittamista ja lukemista ja kävi ratsastamassa kivun takia. Eli sai kipuunsa hevosterapiaa ja kuulemma oli iso apu...??????

Millan kirjoitti...

Muistitko lannoittaa kissankakalla kans, Famu Falsetissa? ;-)

Kiitoooos, Arjaanneli mutta taisit puhkua liian kovaa, kun häipyi viimeisetkin pilvet ja nyt näyttää tulevan hallayö.

Olipas mielenkiintoinen juttu tuo hevosterapia, Vilukissi, mihinkähän ihmeeseen se kivunlievitys siinä perustuu..? Ellei sitten lihaskunnon vahvistumiseen. Minä ratsastin ennen. Tällä elopainolla en viitsi mennä istumaan poniparkoja littiin ;-)

Emmaleena kirjoitti...

Meillä lomalaisen menojalkaa vipatti siihen malliin, että päivä menikin autoillessa. Ja pitkä kierros kauppakeskuksessa. Plus autossa ilmastointi päällä, mulla oli hirmuinen hiki ja se oli siihen ihan passeli. Paitsi että tiesin jo etukäteen, ettei fibro siitä(kään)tykkää.
Mielenkiintoinen tuo Vilukissin katsoman ohjelman hevosterapia kipuun...siitäpäsainkin oivan teeman päivä kirjoitelmaan blogissani *virn*

Aila kirjoitti...

Mitkähän laput Akka oli unohtanut kotia? Ainoa, mikä tarvitaan äänestykseen AINA ja VÄLTTÄMÄTTÄ on jonkin sortin henkkari, ajokortti tai kuvallinen KELA-kortti tai passi... Sitä ilmoituslappua ei tarvita välttämäti edes ennakkoäänestyksessä. No, saittepa vähän lisää miettimisaikaa.

Meirän on kans jo kahtena ehtoona pitäny käylähtää äänestämäs, mutta jotaki tuo ukko nykki ipuroo tua pihas, nottei keriitty nykkää.

Millan kirjoitti...

Kiitos tiedosta Aila. Tuata en tosiaankaan tiänny. Luulin, että aina pitää olla laput följys :-) Huomenna uusintayritys.