Äiti on päivänsä ansainnut

Yleensä vierastan kaikenlaisia virallisia juhlapäiviä. Äidit ovat kuitenkin päivänsä ansainneet. Vanhemmuutta tärkeämpää ja vaativampaa tehtävää kuin en oikeastaan tässä maailmassa tiedä.

Minun äitini on aina ollut ensisijaisesti äiti - siitäkin huolimatta, että hän oli aina myös tavalla tai toisella työelämässä. Hän on ollut sitä omasta halustaan ja myös muille kuin omille lapsilleen. Nuorena minun oli vaikea sitä hyväksyä, koska itse halusin toisenlaista elämää. Nykyään jo ymmärrän, että se oli hänen valintansa. Olemmehan erilaisia niin monin muinkin tavoin.

Omaa äitiäni parempaa vanhempaa minun vaikea edes kuvitella. Ainoa asia, josta olen mielessäni joskus häntä syyttänyt, oli se, että vuosikausia hän uhrautui ja alistui puolisonsa oikkuihin mielestäni liikaa. Murrosikäisenä lapsellisuuksissani olin suorastaan vihainen siitä, että olin saanut mielestäni liian alistuvan naisenmallin, kunnes tajusin, että eihän minun tarvitse tehdä samoin, ellen halua. Enkä sitten halunnut..

Molemmilta vanhemmiltani olen saanut niin ylenpalttisesti rakkautta, turvallisuutta ja huolenpitoa, että se on kantanut myöhemminkin, kun maailma on näyttänyt rujommat kasvonsa. Ehkä arvokkaimman lahjan äitini on kuitenkin suonut minulle siinä, että hän on antanut minun tutustua itseensä ihmisenä, ei vain äitinä ja aikuisena naisena.

Kun olin lapsi, hän kertoi minulle paljon omasta lapsuudestaan ja opetti tuntemiaan leikkejä. Nuorena hän luki minulle omaa nuoruusaikaista päiväkirjaansa ja kertoi muistojaan. Myös ystäväni juuttuivat usein keittiöön äitini kanssa juttelemaan, matkalla eteisestä huoneeni ovelle. Hän oli selkeästi aikuinen, mutta turvallinen ja ystävällinen ihminen, jonka lähellä kaiken ikäisillä oli hyvä olla.

Vaikka olemme läheisiä, olemme myös hyvin erilaisia. Hänenkään ei ole ollut helppoa ymmärtää minua, enkä totisesti ole ollut missään mielessä vaivaton lapsi. Keskusteluyhteys on kuitenkin vaikeinakin aikoina säilynyt. Äidin kautta olen oppinut arvostamaan ja kunnioittamaan toisenlaista persoonaa, toisenlaisia elämänvalintoja ja kokemisen tapaa. Jos jotain toivon äidiltäni perineeni tai oppineeni, niin kyvyn katsoa ihmistä pintaa syvemmältä hellyydellä, hyväksyen ja rakastaen, sillä se on äitini suurin lahja.

Vielä vanhana ja sairaanakin minun äitini on täynnä hiljaista iloa, valoa ja rakkautta. Senkin takia äiti on päivänsä ansainnut.