Perusvihainen ihminen reflektoi

Erityisesti psykodynaamisen suunnan kallonkutistajat ovat kautta aikain olleet sitä mieltä, että tukahdutettu viha sairastuttaa. Mikäli se pitäisi paikkansa, Krätyakalla ei sen logiikan mukaan pitäisi olla likimainkaan nykyistä määrää henkisiä patteja ja patoutumia, sillä tunteiden julki tuominen ei koskaan ole ollut Akalle ongelma. Ilmoille on tullut päästettyä niin hyvät kuin pahatkin ilmat.

Ilmaisutavassa vaan riittää edelleen harjoittelemista. Sama kaava ei toimi kaikkien kanssa, koska meillä on niin erilaiset valmiudet, persoona ja tausta. Kommunikointi vaatii herkkyyttä, kuuntelemista, malttia ja laajaa sanavarastoa ja varsinkin maltti tuppaa olemaan Akalla kortilla.

Krätyakan varhaislapsuudessa oli vallalla pöhkö muotivillitys, jota kutsuttiin sensitivity trainingiksi. Sen puitteissa järjestettiin erilaisia ryhmäterapiaistuntoja ja työyhteisökoulutuksia, joiden tarkoituksena oli kaivaa esiin ihmisten "alitajuisia" tunteita ja ennakkoluuloja. Kuviteltiin, että ne julki tuomalla "ilma puhdistuu".

Jostain syystä niillä menetelmillä saatiin esille pääasiassa negatiivisia tunteita ja ongelmia, joiden selvittämiseen ei sitten ollutkaan välineitä. Jotkut kriitikot myös arvostelivat tuota menetelmää siitä, että ihmisiä aivopestiin kaivamaan itsestään juuri se alhaisin saasta. Kuviteltiin avoimuuden parantavan, mutta usein jäljelle jäikin vain rikki revittyjä, loukattuja, itsensä suojattomiksi tuntevia ihmisiä.

Vaikka Anonyymin kommentti edelliseen postaukseen oli ihan asiallinen, se vimmastutti minua silti, koska en pidä "puskasta ampuvista" persoonista. Netin keskustelupalstat ovat pullollaan provokaattoreita ja varsinaisia paskanheittäjiä, jotka ilmeisesti saavat sadistista mielihyvää toisten mielen pahoittamisesta tai ainakin jonkinlaista merkityksellisyyden tunnetta nähdessään omin pikku kätösin naputtelemansa "eriävät mielipiteet". Anonyymina tai nimimerkin takaa negatiivinen kommentointi sujuu paljon helpommin ja turvallisemmin kuin avoimesti, esimerkiksi omaan blogiin linkittäen.

Minä olen perusvihainen ihminen. Olen äkkipikainen, aggressiivinen ja joskus jopa väkivaltainen. Se kaikki on minussa läsnä, vaikka en enää vuosikymmeniin ole ketään fyysisesti turpaan mätkinytkään. Tykkään myös puhua isoilla kirjaimilla. Ne ovat tunteita ja impulsseja, jotka tiedostan itsessäni, mutta impulssejaan ei ole pakko seurata. Toisille voi pyrkiä olemaan ystävällinen, lempeä ja kohtelias, vaikka kokisikin voimakkaita negatiivisia tunteita.

Se ei ole minusta epärehellistä, väärää kiltteyttä tai pelkuruutta. Asiansa voi ilmaista niin monella tavalla. Sanomasta ei tarvitse tinkiä, vaikka välttäisikin tietoisesti loukkaamasta toista. Eri asia on sitten se, että monia (muun muassa minua) loukkaa jo tietynlaiset omista poikkeavat mielipiteet. Sille ei kai sitten muuta voi kuin yrittää kestää ja välttää parhaansa mukaan ylilyöntejä.

Tunteet ovat mukana kaikessa ihmisten välisessä kommunikaatiossa, eikä siinä ole mitään pahaa tai kummallista. Omassa viestinnässään olisi vaan hyvä oppia jonkinlaista suhteellisuuden- ja tilannetajua. Kieli on rikas väline ja tunteissakin lukemattomia muitakin sävyjä kuin ääripäät "rakastan" tai "vihaan". Nimenomaan nettipalstoja lueskellessa tulee mieleen, että joillekin se itseilmaisun vivahteiden harjoittelu voisi tehdä hyvää.

Pelottavimpia ja arvaamattomimpia ovat silti aina ne ihmiset, jotka väittävät ja tosissaan kuvittelevat, ettei heidän arvioitaan ja tekemisiään ohjaa tunne vaan kylmä järki ja puhdas tarkoituksenmukaisuus. Sellaiset persoonat ovat usein niitä, jotka katsovat asiakseen lausua toisille ehdottomia totuuksia ja ylenkatsoa meitä tavallisia tallaajia. Ilman kontaktia omiin ja toisten tunteisiin ihminen elää kuin vailla tuntoaistia. Siinä voi pahastikin tulla repineeksi itsensä tai muita..