tiistai 16. maaliskuuta 2010

Pohjaanpalanutta

Joitakin vuosia sitten minulla oli miespuolinen työkaveri, jolla oli ikävä tapa moittia vaimoaan. Hän valitti, ettei vaimo osaa laittaa ruokaa, ei siivota, ei hoitaa lapsia, eikä palvele kunnolla vuoteessakaan. Krätyakkaa nolotti miehen puolesta, sillä vaikka niin olisi ollutkin on se lähinnä osoitus omasta typeryydestä, jos semmoisen vaimon ottaa ja vielä lähes ventovieraille siitä valittaa.

Useampaan kertaan yritin lohduttaa miestä kertomalla omakohtaisia tarinoita siitä, kuinka paljon huonomminkin asiat voisivat tuommoisella täydellisellä miehellä olla. Olisihan hän voinut joutua naimisiin jonkun minunkaltaiseni kanssa.

Sellaiseksi opettavaiseksi tarinaksi olisi sopinut kuvaus elämäni viimeisimmästä tunnista (huomatkaa, että näitä valveillaolotunteja mahtuu vuorokauteen vähintään 15) Se meni näin: päätin kunnostautua kilttinä pikku vaimona ja tehdä miehelle ruokaa. Laitoin riisit öljytilkkaan kuullottumaan. Silloin huomasin, että nuorimmalla koiralla oli hätä. Vein sen äkkiä pihalle ja tosi oli kyseessä. Homma hoitui pikaisesti.

Sisälle palattuani etsin muut ruokatarvikkeet, enkä huomannut, kuinka vanhin koira viestitti närkästyneenä, mutta pienieleisesti tahtovansa myös ulos. Se ei kauan jaksanut tai viitsinyt pidätellä, vaan ryhtyi lirimään olohuoneen matolle. Kun huusin pitkän EIIIII:n se juoksi yhtä pitkän pissan ympäri taloa niin, että samalla kertaa kastui neljä mattoa.

Eihän sitä siihen voinut muhimaan jättää. Siivottavahan se oli välittömästi. Siinä kohtaa ilmeisesti unohdin ne riisit. Käytin moppia, tekstiilinpuhdistusshamppoota ja rättiä. Siinä hössäkässä sukatkin kastuivat koiranpissaan ja huitaisin ne pyykkikoriin. Saman tien astuin eteisen lattialla paljaalla jalalla lasinpalaan.

Sitä pois ronkkiessani aloin tuntea palaneen tuoksun. Muistin riisit ja myöhäistähän se jo oli, eikä kaapista löytynyt enempää uuteen koitokseen..

Yritin soittaa miehelle töihin, että tuotko riisiä, jos tahdot ruokaa. Hän ei päässyt vastaamaan. Otin sitten kameran, kuvasin päivän aikaansaannoksen ja istuin kiireemmäksi aikaa krätisemään.

Olisi tässä tietysti vähän muutakin, esimerkiksi kahdeksan muuttolaatikkoa tyhjennettävänä, mutta tämä akka ei nyt viitsi. On vähän pohjaanpalanut olo.

1 kommentti:

Piia Emilia kirjoitti...

Sadistinen minä nauraa täällä katketakseen :D Tiedän tasan tuon, kun kaikki ei aina ihan onnistu elukkalaumassa.

Nimim. Parketti rusetilla.