keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Maailmalta piilossa

Joskus, oikeastaan yllättävän usein, meikäläiselle iskee primitiivireaktio, joka neuvoo pakenemaan kovaa ja kauas. Koska kipeät kintut eivät enää kanna, käperryn maailmaa pakoon peittojen alle, sikiöasentoon, ja pohdiskelen olisiko vielä joku blogi, jonka voisin lopettaa, lehti, jonka tilauksen sanoa irti ja ihmiskontakti, jonka kuihduttaa kuoliaaksi.

Pakoreaktio pamahtaa päälle useimmin silloin, kun suoraan tai välillisesti kohtaan ihmisiä, jotka ilmaisevat vihaa, vallanhimoa ja valmiutta väkivaltaan tai pahantahtoisuutta, joka tuntuu liian massiiviselta, jotta mahtaisin sille yhtään mitään (millekäs minä enää mitään mahdan, joten kauhistuksen aiheita riittää).

Luulisi, että tämä vuosia jatkunut erakkona eläminen olisi ratkaissut ongelman. Eihän ole konstikaan neljän seinän sisällä sulkea pois lähipiiristään muukalaisvihaa, misogyniaa, taloudellista riistoa ja muuta sellaista, mikä ahdistaa.

Näyttää kuitenkin siltä, että eristäytymisen vaikutus on ollut päinvastainen: mitä vähemmän olen ihmisten kanssa tekemisissä, sitä säikymmäksi ja ohutnahkaisemmaksi olen tullut. Silloin, kun vielä olin työelämässä ja muutenkin aktiivinen, oli helpompi toisin ajattelevia kohdatessaan todeta, että eivät he ihmistä kummempia ole kuitenkaan.

Kuvittelevatpa jotkut itsestään miten suuria tahansa, samanlaiset inhimilliset heikkoudet heitä rasittavat kuin meitä muitakin kuolevaisia. Sitäpaitsi läheltä katsoen voi vastenmielisimmästäkin rasistista, fasistista tai sovinistista pilkahtaa esille jokin kaunis ja hellyttävä piirre - kuten esimerkiksi eläinrakkaus. On vain uskaltauduttava riittävän lähelle katsomaan.

Tämmöisiä miettii Krätyakka tänään varovasti peiton alta maailmaa kurkistellen.

6 kommenttia:

Partapappa kirjoitti...

Elämä opettaa ja elämä kovettaa.
Puol vuotta korves asustelun jälkee tulee vähä samallai olo. Siis sillo, ku tarttee muuttaa maalt taas kaupunkii opetteleen 'ihmismäist' elelyy.
Tekis NII mieli tulla sua auttaan, mut......miten kovin vierast osaa auttaa. Eihä sit tunne pal ees sen tapoi. Pahottaa viel toisen mielen ku tulee, kyselee ja säheltää.

Parempii päiväjjatkoi sulle pystyn ainakii toivottaa!!

Millan kirjoitti...

Se on totta, ettei auttaminen ole helppoa, kun kaikilla on niin erilainen tapa olla ja elää...Minua kuitenkin jo ihmisten hyväntahtoisuus kovasti lohduttaa. Yksi ystävällinen sana pyyhkii pois mieletä ainakin kymmenen loukkausta :)

Rosina kirjoitti...

Halaus Krätyakalle. :)
Oli jotenkin niin tutunoloista tekstiä, että piti lukea toiseenkin kertaan.
Peiton alle "piiloon pahaa maailmaa" on tullut kääriydyttyä useammankin kuin yhden kerran.
Nyt on ollut vähän parempi olla ja elää, mutta takaraivossa piilee aavistus, ettei tämä kovin pitkään voi jatkua.
Kuitenkin, toivon että vielä joskus valkenee. Niin sinulle kuin minullekin.

Aila kirjoitti...

Ääh... en viitsi haeskella sivistyssanakirjaa, vaan pyydän Akkaa selittämään tietämättömälle misogynian. Vaikka kyseessä saattaa olla mis-etuliitteellinen termi, en silti lähde edes arvailemaan merkitystä, vaan tunnustan avoimesti tietämättömyyyteni. (Oppilaillekin koetan tolkuttaa, että uskaltaisivat vaan kysyä, jos jotain ei ymmärrä.)

Millan kirjoitti...

Kiitos halauksesta, Rosina. Se tuli tarpeeseen.

Misogynia tarkoittaa naisvihaa, Aila. Olisinhan minä sen voinut "suomeksikin"kirjoittaa, mutta suon itselleni tässä blogissa tämänkaltaisia vapauksia, kun ei minulla enää missään ole foorumia tai keskustelukumppania, joiden kanssa saisin puhua sitä kieltä, jota innolla ja vaivalla vuosikaudet luennoilla pänttäsin. Sanatkin kuihtuvat pois, ellei niitä kukaan käytä ja tarvitse :)

Liisa kirjoitti...

Tuttua tässä. Omassa elämässäni olen havainnut, että hapertuessaan sitä käpristyy kuin kuivuva tuohi. Jos itse pystyisin olemaan vuoteessa pitempiä aikoja, olisin jo aikoja sitten varmaankin jäänyt sinne. Halaus minultakin!