Me ja muukalaiset

Johan tämä pitäisi näin korkeassa iässä ymmärtää, mutta Krätyakkaa jaksaa edelleen tyrmistyttää ihmisten kuppikuntaisuus, muukalaisviha ja ahdasmielisyys. Onhan se ymmärrettävää, että jotkut ovat epävarmoja ja niitä pelottaa. Silloin pieni, tiivis yhteisö ja samankaltaisuus luo turvaa.

Se kuitenkin edelleen kummastuttaa, että katkerimmat vihamielisyydet ja jyrkimmät rajanvedot tuntuvat kulkevan sellaisten yhteisöjen sisällä, jotka asiaa tuntemattoman silmin katsottuna näyttävät ihan samalta sakilta.

Miksi metallimusiikin kuuntelijat ja popmusiikin ystävät esimerkiksi näyttävät niin kovin karsastavan toisiaan. Eikö musiikkiharrastus yhdistä? Entä kääpiökoirien ja metsästyskoirien kasvattajat? Miksi eri koirarotujen omistajilla näyttää olevan niin paljon pahaa sanottavaa toisten rotujen ominaisuuksista ja omistajista.

Maaseutukylissä luulisi sympatiaa herättävän sama kotiseutu ja kieli, mutta usein katkerimmat tappelut ja ilkeimmät pilkkasanat on varattu juuri "rakkaille" naapureille. Sama pätee kokemukseni mukaan niin tieteellisiin viitekehyksiin kuin poliittisiin ja uskonnollisiin liikkeisiin. Kunnon vasemmistoliittolainen tulee oman kokemukseni mukaan paremmin toimeen vaikka kokoomuslaisen kuin intohimoisen demarin kanssa ja eri uskontokuntien ja herätysliikkeiden edustajat näyttävät suosivan ennemmin juttukumppaneina umpipakanoita kuin väärällä tavalla uskovia.

Toki itsekin kiinnitän enemmän huomiota ihmisten erilaisuuteen kuin yhdistäviin tekijöihin. Yleistykset, yhdenmukaisuuden paine ja tiiviit yhteisöt ovat mielestäni vastenmielisiä ja vaarallisia ilmiöitä. Se, että hahmotan ihmiset ennen muuta yksilöllisinä ja erilaisina johtaa minun ajatusmaailmassani kuitenkin ennemminkin rajojen avartumiseen kuin sulkeutumiseen.

Olemme kaikki ainutlaatuisia, yhtä arvokkaita ja oikeutettuja kunnioittavaan kohteluun. Minun makuni ei ole aina se paras, eikä oma tapani käsittää asioita ainoa oikea. Minulla, kuten muillakin, on kuitenkin oikeus mielipiteisiin ja oman maun mukaiseen elämäntyyliin niin kauan kuin kumpikaan niistä ei loukkaa Suomen lakeja tai toisten perusoikeuksia.

Vanhemmiten olen myös löytänyt vapauttavan vaihtoehdon sanoa "kiitos ei" asioille, ilmiöille ja ihmisille, jotka eivät minua miellytä. Ei kaikkea tarvitse sulattaa, eikä mitä tahansa sietää lähellään. Suuruudenhullua ja tuhoisaa on silti uskoa, että itsellä olisi hallussa se ainoa ja oikea tieto ja totuus ja että kaikki toisin ajattelevat (ja muun merkkisiin autoihin mieltyneet ;-) olisivat pahoin harhautuneet ja käännytyksen tarpeessa.

Elämä on monimuotoista ja värikästä. On sääli, että jotkut haluavat nähdä vain mustaa ja valkoista.