Tänä kesänä olen lukenut uutisia ainakin siitä, kuinka kesänuha tarttuu, lihavuus tarttuu, masennus tarttuu ja nyt tarttuu kuulemma eroaminenkin. Sikäli tuo jälkimmäinen käy kyllä järkeen, että ihminen on oppivainen elukka ja laumasielu, joka oppii myös toisten mallista mikä kannattaa ja mikä ei.
Käytännön elämänkokemuksenikaan ei sodi tuota väitettä vastaan. Monessa asiassa on silti surullista, etteivät ihmiset vaivaudu pohtimaan ja ratkaisemaan ongelmiaan itse, vaan turvautuvat päätelmiin, jotka helpoimmin ovat käsillä.
Laiskoja olemme ainakin. Myös ajattelemisen suhteen. Mahtaakohan sekin tarttua?
Käytännön elämänkokemuksenikaan ei sodi tuota väitettä vastaan. Monessa asiassa on silti surullista, etteivät ihmiset vaivaudu pohtimaan ja ratkaisemaan ongelmiaan itse, vaan turvautuvat päätelmiin, jotka helpoimmin ovat käsillä.
Laiskoja olemme ainakin. Myös ajattelemisen suhteen. Mahtaakohan sekin tarttua?
3 kommenttia:
Paljon mahdollista, kun tuttavapariskunta eroaa, että itsekin ajattelee eron olevan paras ratkaisu "kerta nuokin!", vaikka aiemmin olisi aikonut selvitä tilanteesta muilla keinoilla. Näillä keinoilla tarkoitan siis ongelmien selvittämistä.
Taisin toistaa sanomaasi, hups, mutta pointti oli siinä, että uskoisin ajattelemisenkin tarttuvan. Ainakin ajatusmallien. Surullista sinänsä.
Mieleeni juolahti radiosta kuulemani juttu kahdeksankymppisestä miehestä, joka otti eron vaimostaan kuudenkymmenen vuoden liiton päätteeksi ja muutti Thaimaahan lämpimämpiin maisemiin. Joku paheksui miehen kevytmielisyyttä ja muistutti, että pitäisi ajatella vähän vaimonkin tunteita. Mielestäni oli paikallaan, kun muistutettiin, että jos tosiaankin on yrittänyt kuusikymmentä vuotta, niin eiköhän siinä ole nähty jo kaikki.
Olen samaa mieltä kanssasi, että avioero on niin vakava asia, ettei siihen ole syytä heittäytyä kevyin mielin. Ensin pitää tehdä voitavansa avioliiton eteen, ja jos se ei auta, sitten voi erota.
On totta, että lähipiirissä tapahtuneet erot aiheuttavat vertailua, onko omat asiat paremmin vai huonommin kuin eroavien. Nämä vertailut sitten joko lujittavat tai heikentävät pohdiskelemaan jääneen pariskunnan yhteenkuuluvuutta. Omassa lähipiirissäni erobuumin tapaista liikehdintää oli nähtävissä noin kymmenen vuotta sitten. Nyt näyttää siltä, että tuttavani ovat rauhoittuneet.
Itse päätin jäädä yksinhuoltajaksi jo raskausaikana. Siskollani oli tuolloin 2v poika ja hänkin päätti sitten lopulta erota kun lapseni oli jo syntynyt, koska oli päätellyt minulla olevan niin kovin helppoa. Ei tarvinnut miehen kanssa riidellä ja miehen sotkuja siivota.
Kyllä sisko tuli sitten myöhemmin häntä koipien välissä kysymään, että miten ihmeessä olen jaksanut..
Mutta niin se menee.. KAIKKI tarttuu. Kai me ihmiset olemme jotain matkija-apinoita. Itse olen huomannut olevan sen verran rohkea onneksi, että olen yleensä se joka tekee ensin ja siskoni tulevat sitten perässä. Toinenkin siskoni harkitsee tällä hetkellä eroa.. :/
Mutta kaippa sitä pitää vain kantapään kautta itse kokeilla kaikki.
Lähetä kommentti