"Ne, joita kiusataan, eivät ole IRC-galleriassa ollenkaan..", sanoo joku parhaillaan telkkarissa, FST:n Seportaasi -dokumentissa ja Krätyakan vatsaa kääntää.
Kouluissa kiusataan. Oppilaat toisiaan ja opettajia. Opettajat oppilaita , mutta myös toisiaan. Sen tiedän omastakin kokemuksesta.
Uusi ilmiö näin vanhan ihmisen näkökulmasta on nämä modernin viestintäteknologian mukanaan tuomat mahdollisuudet. Voi laittaa YouTubeen noloja videoita kaverista, lähettää ilkeitä tekstareita ja sähköpostiviestejä, trollata blogeissa ja keskustelupalstoilla. Kaikenlaista sellaista, mikä Krätyakan nuoruudessa oli onneksi vasta villi pilke insinöörien silmäkulmassa.
Ihmisluonto tuskin kuitenkaan on muuttunut. Ei myöskään Krätyakan perusluonne. Kun yläasteikäisenä itse päädyin kiusatuksi, se ei tietääkseni johtunut ulkonäöstäni (ainakaan kukaan kiusaajista ei sitä ääneen negatiivisessa sävyssä maininnut). Ennemminkin jouduin silmätikuksi ärsyttävyyteni ja omituisen käytökseni vuoksi. Onhan se nyt törkeän ylimielistä ja sairaalloisen suuruudenhullua mennä sekaantumaan toisten hauskanpitoon (esim. silloin, kun jotkut potkivat maassa makaavaa).
Vaikka omat kiusaamiskokemukset ovat jo kauan sitten haalistuneet etäisiksi muistoiksi, ahdistus ja raivo kuohahtaa aina, kun näen jotakuta kohdeltavan epäoikeudenmukaisesti. Aivan erityisesti ärsyttää ne tyypit, jotka kehtaavat vähätellä tapahtunutta, syyttää kiusattua huumorintajuttomaksi ja erilaisiin yksilönvapauksiin vedoten vaatia oikeutta sanoa mitä tahansa missä tahansa.
Mutta miten nousta puolustamaan ihmistä, jota esimerkiksi blogimaailmassa tallotaan syyttä? Kadulla, jos jotain potkitaan, on homma selvä kuin pläkki. Hetkeäkään en jää pohtimaan riittävätkö rahkeeni, vaikka olenkin jo vanha, vaivainen akka. Puutun peliin ja sillä selvä. Onpahan potkijalla sitten oikeudessa yksi pahoinpitely tai tappo lisää vastattavana.
Muissa kuin fyysisissä pahoinpitelyissä peli ei ole yhtä selvä. Uhri ei välttämättä hyödy siitä yhtään, vaikka kävisinkin häntä sanallisesti puolustamaan.
Raivostuttavinta on kuitenkin se, että ne, jotka kiusaavat kehtaavat usein väittää toimintaansa pelkäksi huumoriksi ja hauskanpidoksi ja ne jotka sen avoimesti hyväksyvät, kannustavat jatkamaan. Kuvottaa sellainen..
Kouluissa kiusataan. Oppilaat toisiaan ja opettajia. Opettajat oppilaita , mutta myös toisiaan. Sen tiedän omastakin kokemuksesta.
Uusi ilmiö näin vanhan ihmisen näkökulmasta on nämä modernin viestintäteknologian mukanaan tuomat mahdollisuudet. Voi laittaa YouTubeen noloja videoita kaverista, lähettää ilkeitä tekstareita ja sähköpostiviestejä, trollata blogeissa ja keskustelupalstoilla. Kaikenlaista sellaista, mikä Krätyakan nuoruudessa oli onneksi vasta villi pilke insinöörien silmäkulmassa.
Ihmisluonto tuskin kuitenkaan on muuttunut. Ei myöskään Krätyakan perusluonne. Kun yläasteikäisenä itse päädyin kiusatuksi, se ei tietääkseni johtunut ulkonäöstäni (ainakaan kukaan kiusaajista ei sitä ääneen negatiivisessa sävyssä maininnut). Ennemminkin jouduin silmätikuksi ärsyttävyyteni ja omituisen käytökseni vuoksi. Onhan se nyt törkeän ylimielistä ja sairaalloisen suuruudenhullua mennä sekaantumaan toisten hauskanpitoon (esim. silloin, kun jotkut potkivat maassa makaavaa).
Vaikka omat kiusaamiskokemukset ovat jo kauan sitten haalistuneet etäisiksi muistoiksi, ahdistus ja raivo kuohahtaa aina, kun näen jotakuta kohdeltavan epäoikeudenmukaisesti. Aivan erityisesti ärsyttää ne tyypit, jotka kehtaavat vähätellä tapahtunutta, syyttää kiusattua huumorintajuttomaksi ja erilaisiin yksilönvapauksiin vedoten vaatia oikeutta sanoa mitä tahansa missä tahansa.
Mutta miten nousta puolustamaan ihmistä, jota esimerkiksi blogimaailmassa tallotaan syyttä? Kadulla, jos jotain potkitaan, on homma selvä kuin pläkki. Hetkeäkään en jää pohtimaan riittävätkö rahkeeni, vaikka olenkin jo vanha, vaivainen akka. Puutun peliin ja sillä selvä. Onpahan potkijalla sitten oikeudessa yksi pahoinpitely tai tappo lisää vastattavana.
Muissa kuin fyysisissä pahoinpitelyissä peli ei ole yhtä selvä. Uhri ei välttämättä hyödy siitä yhtään, vaikka kävisinkin häntä sanallisesti puolustamaan.
Raivostuttavinta on kuitenkin se, että ne, jotka kiusaavat kehtaavat usein väittää toimintaansa pelkäksi huumoriksi ja hauskanpidoksi ja ne jotka sen avoimesti hyväksyvät, kannustavat jatkamaan. Kuvottaa sellainen..
2 kommenttia:
Kirjoitustasi lukiessani tunsin minunkin sisälläni kuohunnan. Palautui mieleen, miten eräs kiusaamiseen taipuvaisista luokkakavereistani kiteytti 'ideologiansa':
"Pienempiänsä ei saa kiusata, mutta Anitalta saa viedä kengän".
Anita oli kyllä pidempi kuin tuo Pasi, mutta lievän kehitysvamman takia otollinen kiusaamisen kohde - minkä myös Aki lie todennut. Mua suututti itkuun asti, kun Aki oli nopeampi ja liukkaampi kuin minä, enkä saanut häntä kiinni Anitaa puolustaessani. Itse en joutunut juurikaan koulukiusatuksi tuon takia ala-asteella, silloin olin vielä muita isompi.
Se lienee on yhdenlaista valtapeliä, luulee peikko.
Lähetä kommentti