lauantai 21. elokuuta 2010

Syrjästä katsottuna

Eletään taas sitä aikaa syksystä, kun monet opiskelupaikkaa hakeneet saavat viimeiset tiedot peruutuspaikoista tai varasijoilta sisään pääsystä. Jotkut onnekkaat aloittelevat opintojaan juuri sillä alalla, jonne tahtoivatkin. Jotkut eivät päässeet minnekään. Minua kirpaisee sydänalasta kumpienkin ajatteleminen.

On hienoa ja ihmeellistä, että jotkut jo nuorina tietävät, mitä haluavat ammatikseen tehdä. Vielä hienompaa on se, että jotkut kykenevät sujuvasti sopeutumaan siihen, että useammasta vaihtoehdosta pääsevät sellaiseen, joka oli toivelistalla viimeisenä.

Joka tapauksessa koulutus ja ammatti ovat asioita, jotka ratkaisevalla tavalla muovaavat ihmisen persoonaa ja elämäntyyliä. Pitkään samalla alalla toimineet sisäistävät yhteisiä arvoja, piirteitä ja toimintatapoja. Maailma alkaa näyttää opettajan vinkkelistä katsottuna erilaiselta kuin kaupan tiskin takaa..

Niin kävi ainakin minulle ja siksi näin jälkeenpäin ajatellen onkin mukavaa, että niitä ammatillisia vinkkeleitä on tullut kokeiltua montaa eri sorttia. Maailma on joka tapauksessa yllätyksellinen ja monimuotoisempi paikka kuin tahdomme uskoakaan..

Nyt, kun Krätyakan oma elämä on jämähtänyt paikoilleen, mutta muu maailma jatkaa pyörimistään, pitäisi oppia jälleen uusi tapa sijoittua ympäristöön ja suhtautua muihin eläväisiin.

Vaikka teorian tasolla se oli tiedossa, käytännössä on ollut aika ikävää havaita kuinka vahvasti se, mitä TEEMME, määrittää paikkamme ihmisyhteisössä. Ammatti, varallisuus ja vaikutusvalta, joka kumpuaa työstä ja osallistumisesta, määrittelee yksilön arvon niin useimpien poliitikkojen kuin tavallisten kansalaistenkin puheissa.

Meitä kelkasta pudonneita on silti aika paljon, kaiken aikaa enemmän. Eivätkä kaikki ehkä haluaisi olla syrjässä, vaikkei heillä olekaan mahdollisuutta antaa täyttä panosta työelämään. Koskahan päästäisiin sanoista tekoihin siinä, että alettaisiin kehittää tapoja, joilla vajaakuntoiset ja ammattitaidottomatkin voisivat tehdä jotain yleishyödyllistä, vapaaehtoisesti, ei pakosta, arvokkuutensa säilyttäen, ei velvoitettuina tai passiivisina "kuntoutustoimien" kohteena...


Ei kommentteja: